Eräs ruhtinaallinen henkilö käveli kerran vieraassa kaupungissa katua
pitkin. Häntä vastaan tuli köyhä poika, joka pyysi almua, koska hänen
äitinsä oli kipeä. Ruhtinas sanoi pojalle, että hänellä ei ollut pientä
rahaa, vaan ainoastaan suuria kultarahoja, jommoinen olisi ollut
pojalle liian suuri lahja. "Hyvä herra", sanoi poika, "antakaa minulle
kultaraha; minä käyn sen vaihtamassa ja tuon teille pientä rahaa!"
Ruhtinas naurahti, antoi hänelle kultarahan ja sanoi: "Jouduhan pian
takaisin ja tuo raha minulle!" Mutta itsekseen ajatteli hän, että poika
ei tulisi takaisin, vaan pakenisi kultarahan kanssa tiehensä. Tässä
luulossa käveli hän jotenkin kauas edelleen. Mutta poikapa tulikin, toi
rahat ja pyysi pientä ropoa. Ruhtinas sanoi: "Sinä lienet kunnon poika.
Miksi et pitänyt kultarahaa omanasi?" "Siksi ett'en ole mikään varas",
sanoi poika; "äitini ei myöskään varasta, vaan näkee mieluummin
nälkää."
Ruhtinas antoi nyt pojalle kaikki nuo vaihdetut rahat ja käski pojan
sanomaan äidillensä, että tämä terveeksi tultuansa kävisi hänen
luonansa. Äiti tulikin, ja ruhtinas lahjoitti hänelle monta kultarahaa.
Mutta pojan otti hän luoksensa, antoi hänelle hyvät vaatteet ja pani
hänet käsityöoppiin. Poika oli ahkera ja kunnollinen. Vähitellen tuli
hänestä rikas mies ja äitinsä turva.