Oisin pääskynä mä piennä,
Suvilintuna iloisna,
Lenteleisin, liiteleisin,
Suomehen suhauttaisin.
Sitte sinne saatuani,
Perillenpä päästyäni,
Ilmassa iloittelisin,
Räystähällä riemuitsisin
Kesän kaunihin tuloa,
Tuloo armahan auringon.
Vaan jos itkevän näkisin,
Huolellisen huomaitsisin,
Hälle mä visertelisin:
Mitäs itket ihmisparka,
Murehdit sä Mannun lapsi --
Kohtalosiko kovuutta?
Sydämeskö sulotuutta?
Katso luonnon kauneutta,
Ihanuutta ilman kaiken:
Suot jo läikkyvi sulana,
Järvet jäiden kahlehitta,
Nietos nurmelta katoopi,
Häviääpi maasta hanki,
Päivyen taas paistaessa,
Ahavan puhaltaessa;
Korpi kukkia on täynnä,
Puiden latvat lintusia;
Kukat ne hajuelevat,
Lintusetpa laulelevat:
Iloitkaamme, riemuitkaamme,
Laulakaamme, kiittäkäämme!
Suven meille Luoja saattoi,
Jumalamme joudutteli!
Ellös itke ihmisparka,
Murehdi sä Mannun lapsi!
Hänpä, joka suven saattoi
Näille Pohjanki perille,
Joka kaikki suot sulatti,
Pani järvet aaltoomahan,
Kukat pienet kukkimahan,
Lintusetkin laulamahan, --
Suven saattavi sullekin,
Kesän kerran kerittävi,
Sielus nietokset sulattaa
Lempensä lämmittämällä,
Huoles hattarat hajottaa
Henkensä puhaltamalla.