Aamuauringon kultainen säde pilkisti sisälle pienen puutalon ikkunasta
ja lankesi ompelukoneelle, jonka neula nuolen nopeudella hyppelehti
ylös ja alas. Nuori leski istui siinä joukko keskentekoisia paitoja
vieressään. Väliin hän katsoi kelloon. Itsekseen hän puheli: "Tänään
pitäisi työn olla valmis, enkä ymmärrä, miten se käy mahdolliseksi klo
4:ksi". Silloin juuri auringon säde hymyili hänelle vasten silmiä.
Hänen mielensä ihastui ja keventyi tästä. Reippaasti hän alkoi ommella
uutta saumaa.
"Naapuri, onko teillä yhtään kiehuvaa vettä? Minulla ei vielä ole
valkeata uunissa ja Kerttu raukka joisi niin mielellään kahvia."
Vanhanpuoleinen vaimo seisoi ovessa ja lausui tämän pyynnön vähän
arastelevasti. "Vesi kiehuu juuri minun pannussani, ottakaa
vaan, ikävä, ett'en ennätä teitä auttaa", vastasi nuori nainen
sydämellisesti. Hänen silmässään loisti auringon säde.
Kun vanha nainen palasi omaan huoneeseensa pannuineen, niin oli hänkin
sydämessään tuntenut päivänpaistetta ja heijastus siitä näkyi hänen
silmissäänkin.
Hän astui vuoteen ääreen, jossa nuori, sairas tyttö kalpeana lepäsi.
"Suuttuiko hän, mummo?" kysyi tyttö, huolestuneena. "Ei ensinkään, hän
oli niin ystävällinen ja herttainen, että se oikein teki sydämelleni
hyvää", vastasi mummo.
Ja auringon säde lensi kalpean sairaankin sydämeen. Köyhäin lääkäri,
joka ei ollut liioin ystävällinen mies, astui juuri huoneeseen. Hän
puhui harvoin sairaittensa kanssa ja tänään oli hän tavallista
huonommalla tuulella. Kerttu-raukan käsivarressa täytyi tehdä vaikea
leikkaus, mutta tohtori näytti olevan aivan ilman sydäntä ja sääliä,
vaikka kaksi sinistä silmää mitä herttaisimmasti häneen katseli.
"Kiitos, herra tohtori", lausui tyttö ystävällisellä äänellä, kun
työ oli tehty. "Hm, hän kiittää, vaikka minä vaan tuotin hänelle
tuskia", ajatteli tohtori itsekseen; ääneen hän jatkoi: "Te olette
ystävällinen".
Kerttu muisti ystävällistä naapuria ja mummon ystävällisiä silmiä sekä
sanoi iloisesti:
"Niin, minulle ovat myös kaikki ystävällisiä".
Kun tohtori läheni kotiansa, niin oli auringonsäde hiipinyt hänenkin
sydämeensä. -- Itkusilmissä tuli Miina, tohtorin talouden hoitaja,
aukaisemaan ovea. Hän oli pyytänyt kolmen päivän vapautta käydäkseen
tervehtimässä sairasta sisartaan; mutta tohtori oli sen kieltänyt, hän
ei tahtonut mennä ravintolaan ruokailemaan. Kynnyksen yli astuessaan
muisteli tohtori juuri nuorta kiitollista sairastaan ja sanoi:
"Miina voi kuitenkin mennä sisarensa luo, olen asiaa lähemmin
miettinyt."
Oi kuinka Miina tuli iloiseksi, hänen kasvonsa oikein loistivat, kun
hän jälleen riensi keittiöön -- auringonsäde oli pujahtanut hänenkin
sydämeensä. Kerjäläistyttö seisoi keittiön oven pielessä. Miina oli
juuri aikonut käskeä hänet pois, kun tohtori soitti ovikelloa. Nyt hän
ystävällisesti sanoi:
"Tuossa, lapsi, on sinullekin vähän päivälliseksi". Ja sitte hän oikein
täytti tytön korin ruokavaroilla.
"Äiti, äiti, minulla on leipää, lihaa, kalaa ja kaikenmoista hyvää
tavaraa sinulle syödä", huusi pieni tyttönen tultuansa äitinsä luo.
Kalpea ja riutunut vaimo pani kätensä ristiin ja sanoi: "Minä kiitän
sinua, Jumala!" Auringon säde tunki hänenkin sydämeensä, ja se lämpeni,
kun hän muisteli jumalallisen rakkauden aurinkoa. -- Ystäväni, oletko
huomannut, että jo pelkät ystävälliset sanat ja lempeät katseet ovat
auringonsäteitä. Ja'a niitä ympäristöösi, ja ne synnyttävät yhä uusia
auringonsäteitä.