Eräs korkea herra tapasi kerran kävelemässä ollessaan ahkeran ja
iloisen talonpojan, jonka kanssa hän rupesi puhelemaan. Muutamain
kysymysten perästä sai hän tietää, ett'ei maa, jota talonpoika kynti,
ollut hänen omansa, vaan että hän oli päivämies ja sai palkkaa pari
markkaa päivältä. Herra, joka ei voinut ymmärtää, kuinka niin vähällä
voisi tulla toimeen, ihmetteli, että talonpoika oli niin hyvällä
mielellä.
Talonpoika vastasi: "Olisi hyvin huonosti, jos menettäisin ylläpitoon
kaiken päiväpalkkani; minun pitää tulla toimeen kolmannella osalla.
Toinen kolmas osa menee velkani suorittamiseen ja kolmannen osan panen
korkoa kasvamaan."
Tätä ei herra voinut ymmärtää, mutta päivämies, huomattuansa hänen
ihmettelevän, lisäsi; "Minä ja'an tuloni vanhempieni kesken, jotka
eivät enää jaksa työtä tehdä, ja lapsien kesken, joista ei vielä ole
työntekijöiksi. Edellisille palkitsen minä sitä rakkautta, jota he
minun lapsena ollessani ovat minulle osoittaneet, se on minun velkani
maksamista; jälkimmäisten toivon vanhoilla päivilläni pitävän itsestäni
murheen; se on se pääoma, josta kerran olen kantava koron."
Korkea herra mieltyi hänen vastaukseensa niin, että otti pitääksensä
murheen hänen pojistansa. Näistä tuli aikaa myöten yhtä kelvolliset
miehet kuin heidän isänsäkin oli, jota he vanhana hellästi hoitivat ja
runsaasti ravitsivat.
Anna kättä köyhän miehen,
köyhällä on lämmin koura.