Vartija sanoi: "Pilvi peittää laskevan auringon, ja lintu metsässä
kätkee päänsä väsyneen siipensä alle. Yö on kohta käsissä, mutta en
ketään näe tiellä tulevan."
Vielä kerran kysyi prinssi: "Ilta on kulunut; vartija, etkö näe ketään
tiellä tulevan?"
Vartija sanoi: "Näen pienen tomupilven tuolla kaukana metsän rannalla.
Nyt se lähenee; näen köyhän paimentytön, joka ajaa vuohiansa
maantiellä."
"Koettakaamme kruunua paimentytön päähän", sanoi prinssi. Toiset tytöt,
jotka pitivät itseänsä paljoa parempina, huusivat: "ei, ei!" Mutta
kuningas tuotti paimentytön luokseen, ja katso, kun kruunua koetettiin
hänen päähänsä, niin sopi se täydellisesti.
Samassa meni päivä maillensa ja tuli pimeä, niin ettei voinut selvästi
erottaa paimentytön muotoa. Mutta Sigismund prinssi ajatteli
mielessänsä: "Kas, hyvä Jumala tahtoo että ottaisin köyhän tytön
vaimokseni, ja sen teenkin, sillä hänet olen ennen nähnyt eukon luona
metsässä ja tiedän, että hänen ympärillänsä päivä paistaa, minne
hyvänsä hän käy."
Kaikki kansa huusi: "Kauan eläkööt Sigismund prinssi ja Adalmina
prinsessa!" Mutta moni ajatteli itseksensä: "tuohan on vaan köyhä
paimentyttö!"
7. Sitten paimentyttö vietiin kruunu päässä kuninkaan saliin, jossa
loisti tuhansittain vahakynttilöitä. Mutta kaikkien tuhansien
kynttilöiden loiston voitti Adalminan ihmeteltävä kauneus, kun hän
kultaiseen pukuunsa puettuna seisoi äkkiä kaikkien keskellä. Sillä
saadessaan takaisin helmensä, sai hän myös samalla jälleen punaisen
haltiattaren lahjat. Mutta paras puoli asiassa oli se, että hän samalla
sai pitää sinisen haltiattaren lahjan: hyvän nöyrän sydämen. Ja koska
hän sai takaisin myös hyvän muistinsa, niin hän muisti vallan hyvin,
kuinka ilkeä hänen sydämensä ennen oli ollut ja kuinka hän toiseksi
muutettiin, ja kuinka köyhä ja ruma ihminen, jolla on rauhallinen
omatunto, on paljoa onnellisempi kuin rikas ja kaunis kaikessa
ylpeydessänsä. Senvuoksi lankesi hän nyt polvilleen isänsä ja äitinsä
eteen ja pyysi heiltä ja kaikilta anteeksi entistä ylpeyttänsä, -- ja
osoitteeksi muuttuneesta sydämestään talutti hän esille metsätorpan
köyhän eukon, syleili häntä ja sanoi: "Armelias on rikas köyhyydessään,
mutta rikas, jonka sydän on kova, kärsii puutetta kaikkien aarteittensa
keskellä".
Ja kaikki, jotka tämän näkivät, eivät olleet uskoa silmiänsä. Mutta
Sigismund prinssi sanoi: "Minä tiesin näin käyvän. Adalminan helmi on
kaunis, mutta paljoa kauniimpi on nöyrä sydän."
Sitten vietettiin suuret, iloiset häät kuninkaan kartanossa, ja ne
neljä kamarineitsyttä ja neljä kamaripalvelijaa pääsivät vapaiksi
tornista ja punaviittainen, rumapartainen teloittaja asetti kirveensä
nurkkaan. Ja kaikki huusivat mailla ja mantereilla: "Kaunis, kaunis on
Adalminan helmi, mutta paljoa kauniimpi on nöyrä sydän!"