ei enempää eikä vähempää. Tämä on sääntönä kaikissa
kansanedustuslaitoksella varustetuissa maissa, — paitsi Belgiassa,
jossa on koetteeksi säädetty n.s. sivistysasteikko, josta jälempänä
vielä, tulee puhe — ja siihen meidän vielä Suomessakin täytyy päästä.
Ne muutokset, joita maaseudun vaalioloihin siten on vaadittava, ovat,
kuten näkyy, varsin suuret ja perinpohjaiset, vaan vaaliolomme ovat
jääneet niin vanhanaikaiselle kannalle, että ne eivät enää vähemmällä
korjaannu. Siis:
Äänioikeus talonpoikaissäädyn vaaleihin on laajennettava kaikkiin
maaseudulla asuviin, veroa maksaviin, hyvämaineisiin kansalaisiin
ulottuvaksi. Vaalien välillisyys on poistettava. Sekä valtiollisista
että kunnallisista vaaleista on maaseudulla rajaton äänimäärä
hävitettävä ja, varman vaali-sensuksen asetettua, toteutettava kaikkien
äänivaltaisten yhtäläinen äänioikeus. _Mies ja ääni!_
* * * * *
Siirrymme nyt tarkastamaan _kaupunkien vaalioloja_. Niistä on meillä
viime vuosikymmenenä julkisuudessa ollut paljo enemmän puhetta kuin
maalaisvaaleista, syystä että nämä kysymykset, kaupunkien nykyisiä
vaalioloja koskevat epäkohdat, ovat olleet niin aivan läheisessä
yhteydessä niiden suurten puolueryhmitysten, kielipuolueiden, kanssa,
jotka ovat anastaneet eturinnan julkisen elämämme kysymyksistä.
Äänioikeusliikkeellä on tässäkin suhteessa, välikappaleena
kansan suuren enemmistön kielellisten ja kansallisten oikeuksien
saavuttamiseksi, äärettömän suuri merkitys. Mutta siitä riippumattakin,
puhtaan kansalaisoikeuden kannalta, vaativat kaupunkienkin sekä
kunnalliset että valtiolliset vaaliolot perinpohjaista ja pikaista
korjausta, jos ei edustuselämä Suomessa mieli jäädä harvainvaltaiseksi
ja etuoikeutettujen varakkaimpain yksinoikeudeksi.