s.o. vaaleissa talonpoikaissäätyyn, vallitsee kumminkin nykyjään
vielä paljo räikeämpiä epäkohtia, paljo pahempia ja kohtuuttomampia
rajoituksia, kuin koskaan sen kunnallisissa äänioloissa. Sillä —
silmäilläksemme ensiksi äänioikeuden laajuutta — näihin vaaleihin
oikeutettu ei ensinkään ole kuin osa maalaisväestöstä, _tuskin kolmas
osa_ maaseudun asukkaista. Ainoastaan _tilallisilla_, manttaaliin
pannun maan omistajilla, on näet oikeus valita valtiopäivämiehiä
talonpoikaissäätyyn, muilla, tilattomilla, itsellisillä,
käsityöläisillä, maalaisvirkamiehillä, kansakoulunopettajilla,
työmiehillä ei ole nimeksikään tätä äänioikeutta, maksoivatpa verojakin
kuinka paljo tai vähän tahansa. Tämä seikka, joka on ilmeisessä
ristiriidassa perustuslakimme määräyksen kanssa, että »Suomen
säädyt edustavat koko Suomen kansaa», vaikuttaa, että suurimmalla
osalla maamme asukkaista ei ole ensinkään edustajia valtiopäivillä,
koska heillä ei ole oikeutta sinne ketään valita, — vaikuttaa,
että valtiopäivämme eivät oikeastaan olekaan koko Suomen kansan
edustuslaitos, vaan ainoastaan etuoikeutettujen kansanluokkien. Tämä
kohta maaseudun valtiopäivämiesvaaleissa, joista suurin osa kansalaisia
siten sysätään syrjään, on sangen arveluttava asianhaara jo yksin
valtiopäiväimme arvon ja merkityksen vuoksi ulospäin katsoen, vaan
luonnollisesti se on vielä arveluttavampi noiden edustusoikeutta vailla
olevain kansalaisten oikeuden ja etujen kannalta. Sillä mikä oikeus
on siinä, että maapalanen, turve, tekee ihmisestä täysivaltaisen
kansalaisen, mutta sen vailla olo muiden huolehdittavaksi jätetyn
holhokin?
_Äänioikeus talonpoikaissäätyyn olisi siitä syystä välttämättä ja
viipymättä laajennettava kaikkiin maalla asuviin veroa maksaviin
kansalaisiin ulottuvaksi._ Mitkään puolinaiset toimenpiteet, joita
on ehdotettu, kuten esim., että äänioikeus annettaisiin vain
muutamille erityisille kansalaisryhmille (kansakoulunopettajille,
maalaisvirkamiehille y.m.), eivät tässä tepsi, se on annettava
kaikille kansalaisille, joilla on hyvä maine ja jotka itse hallitsevat
omaisuuttansa ja maksavat valtiolle ja kunnalle veroa. Vasta silloin
saadaan, mikäli maaseutuun tulee, valtiopäivämme edustamaan koko
kansaa, vasta silloin ovat tilattomatkin kansalaisia.
[Ovatko pestatut palkolliset tästä luvusta, samoin kuin kaupunkien
kunnallisista ja valtiollisista vaaleista, erotettavat, koska he ovat
toisen isäntä vallan alaisia, se on erikoiskysymys, johon ei ole
tämän katsauksen puitteissa tilaisuutta syventyä. Vakinaisen sotaväen
miehistölle taas yleensä ei katsota voitavan äänioikeutta antaa.]
Painavampia järkisyitä nykyisen järjestelmän puolesta
talonpoikaissäädyn vaaleissa ei ole koetettukaan esille tuoda,
ainoastaan hitaisuus ja saamattomuus ja yleinen muutosten kammo
on näihin asti estänyt parannuksiin ryhtymästä. Mutta jokainen
maaseutuoloja tunteva tietää, että tilattomilla useimmissa tapauksissa
on sama sivistysmäärä kuin tilallisilla, useinhan ovat he saman
perheen poikia, eikä ole yleisten asiain harrastuksessakaan, eroa.
Sen myöntävät itse talollisetkin ja siksi ei toki tarvinne aivan
sitkeää vastarintaa peljätäkään, kun, toivottavasti pian, käydään
talonpoikaissäädyn vaaleihin vaatimaan sellaista äänioikeuden
laajennusta, jonka kautta talonpoikaissääty olisi koko maalaisväestön
edustus, jonka kautta tilattomatkin saisivat valtiollisen äänivallan.
Mutta muita yhtä pahoja ja kenties vaikeammin korjattavia epäkohtia on
talonpoikaissäädyn vaalioloja rasittamassa. _Vaalit ovat välilliset._
Valitaan ensiksi joka kunnasta muutamia valitsijamiehiä ja nämä vasta
valitsevat edusmiehen. Tämä välillisyys on suuressa määrin omiaan
harrastusta laimentamaan, kun eivät kansalaiset ole tilaisuudessa
suorastaan äänestämään sitä, jonka edusmiehekseen tahtoisivat. Tämä
järjestelmä on vanhanaikuinen eikä sitä tietääksemme enää käytetä
muualla kuin Norjassa ja osaksi Ruotsissa, jossa kunnat itse saavat
päättää, tahtovatko valita välillisesti vaiko välittömästi. On väitetty
käytännöllisten seikkain harvaanasutussa maassamme aiheuttavan tuon
vaalien välillisyyden. Kokemus Ruotsista on kumminkin osottanut,
että tuo pelko, että vaalit, jos olisivat välittömät, jäisivät
sattuman varaan, on perusteeton. Kansalaisten harrastus ja osanotto
käy siitä vilkkaammaksi, kun vaalit ovat välittömät, ja yhteisistä
ehdokkaista voidaan kyllä jo etukäteen sopia, — sen parempihan
olisi, jos valtiopäiville aikovat itse avonaisesti asettuisivat
ehdokkaiksi. _Lainsäädännön kehitystä siihen suuntaan, että vaalit
talonpoikaissäätyyn muutettaisiin välittömiksi, on siis harrastettava._
Masentavimmin rasittaa kumminkin niin talonpoikaissäädyn vaaleja
kuin muita yleisiä äänestyksiämme niissä käytettävä äänimäärä,
veronmaksun määrästä riippuva, joka talonpoikaissäädyn vaaleissa
vielä on aivan _rajoittamaton_. Ei edes senvertaista rajoitusta ole
näissä vaaleissa kuin kunnallisissa. Haitat tästä eivät käytännössä
tosin niin pahasti tunnu sellaisissa paikkakunnissa, joissa tilat
ovat jotenkin yhdenkokoiset ja varallisuus sekä äänimäärät siten
maanomistajain kesken edes vähänkään tasaisesti jaetut. Vaan
sellaisissa paikkakunnissa, kuten Länsisuomessa, joissa on sekä
suurtilallisia että pikkutilallisia, joutuu näiden jälkimmäisten
vaikutus valtiopäivämiesvaaleihin aivan mitättömäksi, muutamat
varakkaimmat suurtilalliset voivat ominpäin määrätä valitsijamiehet
ja siten lopullisen vaalin. Tämä seikka, supistetun äänioikeuden
ja vaalien välillisyyden yhteydessä, selittää m.m. sen, miksi
meillä vielä nykyjään, jolloin yleisten asiain harrastus kaikissa
kansankerroksissa on käynyt entisestään toki paljo virkeämmäksi,
osanotto talonpoikaissäädyn vaaleihin tilallisten keskenkin on
niin vähäinen, kuin sen melkein kaikkialla huomaamme olevan:
muutamat kirkonkylän suurimmat talolliset ovat meillä osallisina
niihin tärkeihin valtiollisiin vaaleihin, joihin osanotto muualla
maailmassa on niin vilkas, että harvinaisina poikkeusilmiöinä
luetellaan ne äänioikeutetut, jotka eivät ole olleet suorittamassa
kansalaisoikeuttaan ja velvollisuuttaan.
Meillä ei ole näistä talonpoikaissäädyn äänimääräolojen seurauksista
käytettävissä numeroita, vaan esimerkkejä voisi siitä paljonkin esille
tuoda, miltei samanlaisia kuin ylläoleva, kunnallisia äänioloja
koskeva. Ne samat seuraukset, joita suuret äänimäärät yleensä tuovat
mukanaan, kuten että vähemmistöt pääsevät määräämään valittavat
luottamusmiehet (valitsijamiehet), ovat tässäkin huomattavat ja
vaikuttavat katkeruutta ja välinpitämättömyyttä voimattomiksi
tuomituissa vähä-äänisissä.
_Äänimäärän rajattomuus olisi senvuoksi talonpoikaissäädyn vaaleista
välttämättä poistettava_ ja, ellei muuta sopivampaa perustusta
löydetä, olisi kunnallisen verotuksen perustuksella määrättänsä
joku alin raja, veroperuste, ja siihen nojautuva n.s. valtiollinen
vaalisenssus, joka oikeuttaisi kaikkia maalaisia ottamaan osaa
valtiopäivämiesvaaleihin. Tuo äänioikeutta myöntävä veroraja on
ehdotettu sopivimmin asetettavaksi 200—400 markan tulojen vaiheille,
koska tämä summa vastannee vähävaraisempainkin itsenäisten maalaisten
vuotuista tulomäärää, — onhan yleensä vastaiseksi edellytettävä, että
äänioikeuden nauttijan on jotakin veroa maksettava. Mutta tämän rajan
yläpuolelle ei myöskään mitään ääniasteikkoa tarvita, kaikki, jotka
tuon ehdon täyttävät, olkoot yhtäläisesti oikeutetut valtiopäiville
edusmiehiä valitsemaan. Sillä kaiken sen lisäksi, mitä on kaupunkien
varallisuusääniasteikkoa vastaan lausuttu, ja johon myöhemmin vielä
tulemme, on näet maaseutuun nähden huomattava, että asteikko siellä
on vielä kohtuuttomampi ja sopimattomampi, koska maaseudulla väestön
sivistyskannassa yleensä ei ole hetikään niin suuria eroituksia
kuin kaupungeissa ja asteikko siis tulisi antamaan vielä enemmän
valtiollista valtaa yksistään rahalle, ilman että edes asian
kaunistamiseksi voitaisiin puhua suuremmasta valtiollisesta kyvystä ja
yleisten asiain harrastuksesta.
Suuri puute äänioikeusasian ajamisessa, mikäli maaseudun vaalioloihin
tulee, on se, ettei ole olemassa minkäänlaista tilastollista selontekoa
niistä osottamassa, kuinka räikeät siellä epäkohdat todellisuudessa
ovat. Jos sellainen selvitys olisi olemassa, niin se, täytyypä sanoa,
kauhistuttavassa määrässä osottaisi, kuinka harvoilla todellakin
maassamme valtiollinen ja yhteiskunnallinen sananvalta on, nim.
sellainen sananvalta, joka jotakin merkitsee, ja kuinka pelottavan
harvainvaltaiselle pohjalle olomme perustuvat. Sellaisen tilastollisen
selvityksen täytyy jo olla aivan huomispäivän tehtävän ja epäilemättä
on juuri se osuttava, etteivät olomme parane, ennenkuin oikein suurella
puukolla käydään perinpohjaisia muutoksia toimeenpanemaan.
Kun senvuoksi talonpoikaissäädyn vaalioloja kerran ryhdytään
muuttamaan, vaatii tässä kohden kaikkinainen oikeus ja terve järki,
että kerrassaan täysi askel astutaan ja määrätään