ovat äsken valmistuneen, v. 1898 vahvistetun, maalaiskuntien
uuden kunnallisasetuksen kautta hiukan entisestään muuttuneet,
vaikka oikeastaan hyvin vähän paranneet. Äänioikeus kunnallisessa
elämässä maaseudulla on, ainakin useimmissa ja tärkeimmissä asioissa
[kysymyksissä sellaisissa kuin teiden ja siltain rakentamisesta
y.m. manttaalilta menevistä rasituksista on ainoastaan tilallisilla
äänioikeus kuntain kokouksissa], jo näihin asti ollut siihen määrään
yleinen, että kaikilla kuntalaisilla, miehillä ja naisilla, jotka
kunnalle veroa maksavat, on ollut äänioikeus, riippumatta siitä, ovatko
olleet maanomistajia tai eivät. Mutta kuntain vähävaraisemmilla,
käsityöläisillä tai itsellisillä, jotka kumminkin useimmissa
tapauksissa omistavat saman sivistysmäärän ja arvostelukyvyn kuin
äveriäämmät tilalliset y.m., usein kyllä suuremman, on sittenkin
ollut hyvin vähän vaikutusta kunnallisten kysymysten ratkaisemiseen,
koska äänestykset vanhan kunnallisasetuksen mukaan ovat tapahtuneet
siten, että jokainen on saanut äänestää niin monella äänellä, kuin
hänellä on veroäyrejä, s.o. kuinka suurten tulojen puolesta hän
maksaa kunnalle veroa. Jos veron perusteena on esim. 100 markkaa, saa
tukkikeinottelija, jolla on tuloja vuodessa 8,000 markkaa, äänestää
80 äänellä, mutta itsenäinen käsityöläinen, jolla ei ole tuloja kuin
400 markkaa, hänellä ei ole kuin 4 ääntä. Hän on köyhä, siksi ei
ole ääniä, vaikka ymmärrystä ja harrastusta kylläkin olisi. Hän on
köyhä, ei jaksa maksaa kunnallisia veroja kuin ehkä 4 markkaa, joiden
suorittaminen kumminkin hänelle tuntuu paljo raskaammalta, kuin tuon
tukkihuijarin taskulle 80 markkaa. Siten on todellisuudessa tilattomain
ja yleensä vähätuloisten vaikutus kunnissa ollut hyvin vähäinen. Tämä
rajattomain äänimääräin järjestelmä on sitäpaitse tietysti omiaan aivan
suuressa määrin lamauttamaan vähävaraisten kuntalaisten harrastuksen
ja osanoton yleisiin asioihin, sillä mitäpä he viitsisivät mennä
koko kunnankokouksiin, kun heidän sanansa ja äänensä eivät niissä
kumminkaan mitään paina. Ainoastaan senvertainen rajoitus on tuohon
rajattomain äänimääräin käyttämiseen pantu, ettei kukaan saa äänestää
enemmällä kuin yhdellä kuudennellaosalla läsnäolevain yhteenlasketusta
äänimäärästä, joka rajoitus useissakin tapauksissa on aivan mitätön,
kun näet pikkuäänisten äänet laskettuina yhteen muutamain, esim.
parin, kolmen, suuriäänisten kanssa, eivät itse alkuperäistä suhdetta
sanottavasti muuta. Uudessa maalaiskuntain kunnallisasetuksessa on
tuota rajoitusta vähän kiristetty, nim. siten, ettei kukaan saa
äänestää enemmällä kuin 1/15:llä läsnäolevain yhteenlasketusta
äänimäärästä. Tämä muutos on enemmän näennäinen, kuin todellisesti
vaikuttava. Sillä jos ajattelemme, että kuntakokouksessa on saapuvilla
esim. yksi, jolla on 600 veroäyriä ja toinen, jolla on 500 äyriä, sekä
sen lisäksi 8 miestä, joilla on 8 veroäyriä kullakin, ja 18 miestä,
joilla on 4 kullakin ja 10, joilla on 2 äyriä kullakin, saa kumpanenkin
noista suuriäänisistä äänestää 84 äänellä ja heidän, kahden, äänet
yhteensä (168) tekevät enemmän kuin noiden 36 vähemmän-äänisen äänet
yhteensä (156), vaikka nämä kaikki olisivat yksimielisiä. Kaksi miestä
voittaa 36! Eikä mitään harvinaista ole, että maaseudulla joillakin
tehtailijoilla ja suurtilallisilla on noin suuret veroäyrimäärät.
Tuota uutta kunnallisasetusta v:n 1897:n valtiopäivillä käsiteltäessä
koetettiin tuota äänimäärää maaseudun kunnallisissa vaaleissa saada
rajoitetuksi samalla tavalla kuin se on rajoitettu kaupungeissa, nim.
siten, ettei kukaan saisi äänestää vissiä määrää useammalla äänellä,
että esim. 10 ääntä olisi korkein mahdollinen äänimäärä. Mutta vanhat
ennakkoluulot, itsekkyys ja aaveidenpelko vaikuttivat, ettei tällaista
rajoitusta, joka sentään todellisuudessa jotakin merkitseisi, saatu
hyväksytyksi. Ja nyt, kun tuo uusi asetus juuri astuu voimaan, lie
lähimmässä tulevaisuudessa vaikea saada sitä muutetuksi. Mutta sen
muuttamiseen, kunnallisen äänimäärän rajoittamiseen, on kumminkin
sekä oikeuden ja kohtuuden vaatimusten pakosta, että maaseudun
kunnallisen elämän vilkastuttamiseksi pyrittävä ja ponnistettava.
Ensiksi on saatava toimeen tuntuva, varma äänirajoitus ja siitä sitten
ponnistettava edelleen, kunnes kaikkien kunnan veronalaisten yhtäläinen
äänioikeus kerran saavutetaan, saavutetaan tulos: _mies ja ääni_.
* * * * *
Se on pidettävä päämääränä kunnallisissa äänioloissa, niinkuin se on
pidettävä valtiollisissakin. Ja näissä jälkimmäisissä, jos mahdollista,
vielä suuremmalla syyllä kuin edellisissä. Sillä jos kunnallisessa
elämässä, jossa kunnan taloudelliset ja rahakysymykset ovat tärkeimmät,
jonkinlaisen oikeuden varjolla voitaneekin väittää, että sillä, joka
maksaa kunnalle suurimmat verot, pitäisi olla enemmän sananvaltaa
myöskin näiden käyttämisessä, niin ei tätä väitettä ensinkään voida
sovittaa valtiollisiin vaaleihin. Kysymykset isänmaan kohtaloista,
lainsäädännöstä ja yhteisestä edistyskulusta, ovat näet yhtä tärkeitä
ja kalliita kaikille, niin köyhille kuin rikkaille, eikä ole näillä
jälkimmäisillä mitään järkisyillä puolustettavaa patenttioikeutta
isänmaanrakkauteen eikä todellisen yhteishyvän valvomiseen.