tärkeimpänä ja polttavimpana kysymyksenä perinnöksi 20:lle
vuosisadalle. Ja maamme arkaluontoinen asema, ulkonainen uhka,
velvoittaa nousevaa vuosisataa heti ensi töikseen siihen käymään
käsiksi, pikaisesti korjatakseen, mitä kulunut vuosisata
onnellisemmissa olosuhteissa laiminlöi.
Tätä kysymystä on Suomessa etenkin kuluvalla vuosikymmenellä paljo
pohdittu, vaan se onkin niin tärkeä, niin yhteiskuntaolojamme juuria
syvästi koskeva ja samalla niin monihaarainen ja laaja kysymys, että
siitä vielä täytyy paljo puhua, ennenkuin sen merkitys ja tärkeys
oikein painuu jokaisen kansalaisen veriin. Näissäkin »Nuoren Suomen
vihkosissa» tullaan varmaankin vielä useammissa koskettelemaan
tämän laajan kysymyksen eri puolia, todistamaan olevia epäkohtia
ja selvittämään pyrittäviä päämääriä. Tällä vihkosella on nyt
tarkoituksena ainoastaan luoda yleissilmäys äänioikeuskysymykseen
kokonaisuudessaan maassamme, sekä kunnalliseen että valtiolliseen,
ja korjattaviin kohtiin viittaamalla osottaa, millin suuntaan on
työskennelty ja työskenneltävä.
* * * * *
Äänioikeusliike Suomessa lähti voimakkaan kansallisen, suomenmielisen
liikkeen helmasta, joka on perustuksiltaan ja tarkotuksiltaan puhdas
kansanvaltainen liike sekin, ja tämä puolue sitä ensiksi pääasiassa,
suomenkielen oikeuksien, yhteydessä ajoi, ja tämä puolue se on yhä
vieläkin saman liikkeen kannattaja, vaikkakin nyt viime aikoina ne
kansankerrokset ja kansalaisryhmät, joita Suomen nykyiset ääniolot enin
polkevat ja sortavat, s.o. maan suurilukuinen työväestö ja yleensä
varattomat kansanluokat, yhä enemmän itse ovat ruvenneet asettumaan
tämän liikkeen etupäähän ja täsmällisiksi selventämään ohjelmansa, jota
toteuttamaan pyrkivät. Tämän kehityksen seurausta oli, että ensimmäinen
ryntäys äänioikeusasian puolesta tehtiin sitä rintamaa vastaan, jossa
huomattiin käytännössä olevan pahimman epäkohdan, joka enin ehkäisi
olojen kehitystä, s. o. porvarissäädyn vaalien äänimääräoloja vastaan.
Tähän onkin taistelu näihin asti pääasiallisesti kohdistunut. Mutta yhä
selvemmin on ruvettu tajuamaan, että äänioikeusolot yleensä maassamme,
sekä kunnalliset että valtiolliset, ovat yhtä, takaperoisella, ylimys-
ja rahavaltaisella, kohtuuttomalla kannalla ja siksi on taistelu
maassamme ajanmukaisemman, oikeamman äänestystavan puolesta ruvennut
levenemään pitkin koko rintamaa. Kaikkialla on epäkohtia, koko
järjestelmä vaatii perinpohjaista muuttamista.
Onpa senvuoksi syytä tässä silmäillä, millä kannalla äänioikeus- ja
äänimäärä-olot maassamme eri kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa
ovat ja miten ne olisivat parannettavat. Mitä tähän jälkimmäiseen
puoleen, parannusvaatimuksiin tulee, olisi siinä, jos mieli olojemme
kehittyä täydellisesti nykyaikaiselle, parlamenttaarisen yleisen
äänioikeuden kannalle, esitettävä hyvinkin jyrkkiä ja pitkälle meneviä
vaatimuksia, vaatimuksia, jotka edellyttäisivät nykyisen nelijakoisen
säätyedustuksemme muuttamista yksi- tai kaksikamarijärjestelmän
kannalle. Mutta koska tällainen toivomus, niin yleinen ja virkeä
kuin se maassamme jo onkin, kumminkin erinäisistä syistä, jotka
maan valtiollisesta asemasta riippuvat, lienee ainakin vastaiseksi
luettava kauniiden unelmain joukkoon, ja meidän, jos mieli todellisia
parannuksia aikaansaada, täytyy pysyä tosiolojen pohjalla, on kai
viisainta lähimmässä tulevaisuudessa tyytyä ehdottamaan ja ajamaan
sellaisia parannuksia, jotka nykyolojen perustuksella eivät kohtaa
mitään voittamattomia esteitä eikä jyrkkää vastarintaa muulta kuin
vanhoillisuuden, itsekkäisyyden ja ennakkoluulojen taholta, jotka
muurit onneksi aina ovat mahdolliset suistaa.
Lähtiessämme siis äänioikeusolojamme tarkastamaan, käännymme ensiksi
maaseudun vaalioloihin, kunnallisiin ja valtiollisiin, ja sitten
kaupunkien yleisiin äänestyksiin, niiden kunnallisessa elämässä
ja niiden vaaleissa porvarissäätyyn. Senjälkeen on vielä syytä
luoda pikainen silmäys kirkollisiin äänioloihimme, äänestyksiin
kirkonkokouksissa ja papinvaaleissa.