Ensi kohtaus.
Matti. Näyttäymätöin.
Matti: Nyt tulee mun ajaa asiani peräti toisella tapaa kuin tähän asti
ja seurata herrani esimerkkiä, tullakseni siitä lystistä osalliseksi,
mikä ainakin on kesyttömän metsäriistan pyytämisestä, Tämä
puistokäytävä on oleva mun metsästysmaani. Tosin liikkuu täällä
toisinaan kesympiäkin eläimiä, vaan niistä en ole minä ollakseni; mutta
mikä Annan tavalla lähestyy ja seuraa minua, sitä pakenen minä, ja mikä
taas minua pelkää ja pakenee, sitä pyydän mä tavoitella. Niinpä parasta
lienee, kun loittonen etemmä käytävihin, siellä ainakin tavannen ma
jotakin. Vaan maltas, tuossahan juuri tuleekin muuan nainen, jonka on
peitossa silmät. Ah, kuinka sydämmeni sykähti ja sykkää vieläkin, sillä
hän on näöltänsä kesytöin ja arka, kuin on kärppä kivikossa. -- Niinkö
kaunis neitoseni, ihko yksiksenne täällä kävelette?
Näyttäymätöin: Minä rakastan yksinäisyyttä, arvoisa herra!
Matti: Yksinäisyyttä rakastavainen olen minäkin, kaunis neito! mutta
kieltää en voi, että tavatessani jonkun näöltään niin sulon ja
ihanaisen kuin teidät kaunis neitoseni, mieleni tekee päästä hänen
tuttavaksi.
Näyttäymätöin: Mitenkä voitte sillä tapaa puhua siitä, mitä ette
milloinkaan ole nähneet?
Matti: Se on tosi kyllä, ett'en teidän muotoanne ole nähnyt, mutta
teidän läsnä-olonne polttavainen helle on sytyttänyt sydämeni ja
saattanut koko sisukseni niin rajusti leimuavaan tuleen, ett'ei sitä
sammuttaa voi kaikki Saimaan aallot, tuskin kyllä koko Suomenlahti,
joka kuitenkin -- -- -- sanalla sanoen: niin totta kun tässä seison, ei
teitä kauniimpaa neitoista ole koko maailmassa. Se on kerrassa puhuttu.
Näyttäymätöin: Mitä muotoni sekä vartaloni muodostumiseen tulee, on
syytä ollakseni siihen tyytyväinen, mitä mulle Luoja on sallinut.
Matti: Kaikkein kaunihin Näyttäymättömyytenne! mitä hyvää on tästä
kauneudesta, kun se ainian pidetään peitossa? Suokaa rakastuneen
armastelijanne ja nöyrimmän palvelijanne nähdä edes vilaukselta teidän
muotonne auringon kaltaista loistetta.
Näyttäymätöin: Anomuksenne on liian rohkea, varsinkin näin ensi kertaa
toistensa puheella ollen, ja loukkaa kunki siveän neitosen korvia.
Matti: Suokaa, kaikkein kaunihin Näyttäymättömyytenne, tämä mun
rohkeuteni anteeksi; vaan eikö ylenrakastunut palvelijanne saisi
vaivansa lievekkeeksi suudella teidän lumivalkoista kättänne?
Näyttäymätöin: No, en kummempaa ole elämässäni kuullut! Kuinka
rohkenette semmoisia vaatiakaan. Ennen toden totta kuolisin, kuin
vennon vieraalle herralle sallisin jotakin semmoista. -- Joka niin
isosta suosiosta mielii osalliseksi tulla, sen tulee armahallensa tehdä
pitempää palvelusta, rakastuneen rintansa ahdistusta kotvemmin
haikeasti huokailla ja tämän kärsivällisyytensä kautta ansaita semmoisen
palkinnon.
Matti: Eikö minun edes suoda teidän kättänne hui'entavaa valkeutta
ihailla?
Näyttäymätöin: Ei sitäkään.
Matti: Ettekö siis millään tavalla tahdo minulle osoittaa suosiotanne?
Näyttäymätöin: Sallikaa, hyvä herra, että eroan teistä, neidollinen
kainouteni ei suvaitse mun pitemmältä puhella teidän kanssanne.
Matti (polvillansa itkien): Ah taivaallinen enkelitär, armahtakaa toki
onnetointa armastajaanne elkääkä jättäkö häntä toivottomuuteen; vaan
lohduttakaa häntä jollakin.
Näyttäymätöin: Milläs voisinkaan lohduttaa teitä, josko hyvin tekisikin
mieleni?
Matti: Ei mikään ole sen helpompi. Siihen ei vaadita muuta, kuin vaan
avaatte suloiset mesi-huulenne virkkaaksenne minulle lohdullisen sanan.
Näyttäymätöin: Minkäs sanaisen te sitte minulta kuulla tahtoisitte?
Matti: Ainoastaan sen, että kutsutte minua ainoaksi armaaksenne taikka
sanotte näin: elä sureksi, silmäteräni sorea, kohta kyllä tahdon ma
rakkautesi palkita.
Näyttäymätöin: Hyvä isä, mikä hirmuinen puhe! koko ruumiini vapisee
eikä paljosta puutu, ett'en pelosta pyörryksiin käy. Ah, olisko toki
neitsyeni saapuvilla, että hän minut saattaisi täältä pois.
Matti: Kovasydämminen Sulotar! Eikö teitä edes omatuntonne estä
murhaamasta syytöntä ihmistä, joka päälle päätteeksi rakastaa ja
ylistelee teitä niinkuin jumalatarta.
Näyttäymätöin: Minä en suinkaan tahdo olla teidän enkä kenenkään
kuolemaan syynä.
Matti: Onkos tahtonne siis, että minä eloon jään?
Näyttäymätöin: Eloon-jäämisenne ei ole minun mutta teidän omassa
vallassanne.
Matti (paljastaen miekkansa ja kääntäen sitä rintaansa kohden). Niinpä
todistakoon tämä miekka ja sen vuodattama veri mun rakkauteni teihin ja
tietäkää, että teissä on mun kuolemani syy!
Näyttäymätöin: Malttakaa, hyvä herra, tahtoni ja kova käskyni on, että
te aina eteenpäin elätte. Nouskaa seisoalle elkääkä epätoivoon vaipuko.
Koska uskollisuutenne olen varmemmista merkistä tuntemaan tullut, olen
minä kukaties teille joitakuita pienempiä lemmen ja suosion osotuksia
suopa. Tällä kertaa en teille muuta luvata voi enkä uskalla, kuin että
tunnin päästä löydätte minun tämän kartanon ikkunassa. Hyvästi siksi.
Toinen kohtaus.
Matti (yksinään).
Kas, sehän on tykkönään toista, kuin Annani jokapäivänen rakkaus, nyt
sen vasta tunnen ja tajuanki, mitä rakkaus on. Kuitenki lienee parasta
kun tämän rakkauteni pidän herraltani salassa, muuten voipi hän minulta
hämmentää koko asian, sillä sulompaa olentoa ei ole koko maailmassa.
Ah, mielestäni ei milloinkaan mene hänen verevät kasvonsa, punertavat
huulensa, sirkeät sinisilmänsä ja vaahtovalkoiset kätensä. Vaan mitäpä
loruankaan tässä? Enhän ole näitä kaikkia vielä nähnytkään, vaan
mielessäni aavistelen; että kohta tulen ne tuntemaan, sillä niinpian
kuin hän sanoi, ettei hänen neidollinen kainoutensa suvainnut hänen
näyttää minulle kättänsä, oli mielestäni juuri kuin olisin hänen sorean
vartalonsa jo nähnyt päästä kantapäihin asti. Nämä hänen sanansa:
"Kuinka rohkenette semmoista vaatiakaan, herrani?" todistavat kyllin
ett'ei niin jalomielistä neitoa ole muualla koko maailmassa. Ah, jos
kuitenki tämä tiima saisi kuluneeksi. Sitä odottaessani on parasta kun
valmistaudun jollakin sopivaisella tavalla huvittamaan häntä ikkunansa
alla.
Kolmas kohtaus.
Näyttäymätöin (silmäpeitotta). Luulonen.
Näyttäymätöin: "Niinkö herra pelolla pakenee yksinäistä aseetointa
neitoa?"
Luulonen: Voipiko sitä sanoa aseettomaksi, jolle Luoja on sallinut
semmoisen kauneuden?
Näyttäymätöin: Kun mielestänne olen niin kaunis, miksikä siis
ylenkatseella käännytte minusta pois?
Luulonen: Juuri siksi, että olette niin kaunis, pakenen minä teitä,
ett'ei muotonne hohtava loiste hui'aisko mun silmäni ja mun sydäntäni
vieroittako siitä, kehen se kerran on sidottu.
Näyttäymätöin: Silmäinne huikenemisesta ei, herraseni, pelkoa liene,
koska pahansuopa taikuri, mikä lieneekin, niin on so'aissut mielenne,
että ylenkatseella hylkäätte sen, joka omasta mielestänne on kaunis ja
jonka rakkauden samoin kuin varallisuuden ja rikkauden tiedätte
todelliseksi, jota vastaan rakastutte toiseen ihan vennon vieraasen,
jonka olosta ja elosta ette tiedä vähääkään ja jonka luuleteltu
kauneuskin on vallan epäiltävä, kosk'ei hän tohdi ja uskalla teille
silmiäänkään näyttää. -- Vaan mitäpä tässä puhelenkaan, itse olen ma
yhtä sokea ja mieletön, kun niin ylenpalttisesti rakastan sitä, joka
vihaa ja ylenkatsoo minua.
Luulonen: Ah armas neito, elkää toki semmoisia uskoko minusta. Minä en
suinkaan minkään puolesta vihaa teitä; päin vastoin on itselläni tuskin
voimaa ollut voittaa ja vastustaa sitä kiusausta, johon ihmeellinen
ihanuutenne saattaa minun. Olkaa, kaunis neitoseni, siitä vakuutettu,
ett'ei ketään ole koko maailmassa, jota suuremmassa arvossa pitäisin,
kuin teitä, samoin kuin ei myöskään ketään koko maan piirillä, jota
enemmin rakastaisin ja hellemmin lempisin kuin teitä, ell'ei sydämeni
olisi jo edeltäpäin toiseen sidottu.
Näyttäymätöin: Herra aikoo siis vakaasti aina edespäin pysyä
rakkaudessaan näyttäymättömään lemmittyynsä?
Luulonen: Ei muu mikään kuin kuolema voi minua eroittaa hänestä, samoin
kuin ei myöskään muu kuin kuolema voi vähentää sitä kunnioitusta ja
kiitollisuutta, minkä aina olen teille osottava. Siitä olen valmis
antamaan minkälaisia todistuksia suinkin tahdotte, kun vaan ette vaadi
minua luopumaan hänestä, johon sydämeni on sidottu.
Näyttäymätöin: Niinpä, hyvä herra, en pitemmältä tahdo kiusata teitä.
Pyydän ainoastansa pienoisen lahjan, jonka olen ijäti säilyttävä
muistoksenne.
Luulonen: Ei niin kallista kalua ole, jota en mielelläni antaisi
teille.
Näyttäymätöin: "Mitään kallista en vaadikkaan, pyydän ainoasti, että
annatte minulle sen sormuksen, joka on sormessanne."
Luulonen: Se olisi kovin halpanen lahjaksi teille. Minulla on toinen
paljoa kauniimpi, pyydän nöyrimmästi että teette minulle sen kunnian ja
muistokseni pidätte sen.
Näyttäymätöin: Kallisarvoista lahjaa ei mieleni te'e. Kas tässä, tämän
minun sormukseni annan minä puolestani vaihoksiin teille, enkä vaadi
muuta, kuin että mun muistokseni kannatte sitä sormessanne.