Talon edustalla oli katettu pöytä puun varjossa, ja höperö jänis ja
hatuntekijä istuivat sen ääressä. Heidän välissään istui murmeli
sikeän unen vallassa. Sen pöytäkumppanit käyttivät sitä jonkinlaisena
pieluksena, nojasivat kyynärpäänsä siihen ja puhuttelivat toisiaan
sen pään ylitse. "Kovin epämukava asento murmelille", ajatteli Liisa,
"mutta ehkä se ei nukkuessaan kärsi siitä."
Pöytä oli hyvin iso, mutta nuo kolme istuivat aivan likitysten yhdessä
nurkassa. "Ei ole tilaa!" he huusivat nähdessään Liisan tulevan. "Tässä
on yllin kyllin tilaa", sanoi Liisa loukkaantuneena ja istuutui isoon
nojatuoliin pöydän toiseen päähän.
"Saako olla viiniä?" kysyi höperö jänis ystävällisesti.
Liisa katseli ympäri pöytää, mutta ei nähnyt mitään muuta kuin teetä.
"En minä näe tässä viiniä", hän sanoi.
"Ei sitä olekaan", sanoi höperö jänis.
"Silloin ei ole juuri kohteliasta tarjota sitä minulle", sanoi Liisa
harmissaan.
"Ei sekään ollut liioin kohteliasta, että sinä kävit pöytään kenenkään
pyytämättä", sanoi höperö jänis.
"En minä tiennyt, että se oli sinun pöytäsi", sanoi Liisa, "se on
katettu paljon useammalle kuin kolmelle."
"Sinun hiuksesi kaipaavat saksia", sanoi hatuntekijä. Hän oli hetken
aikaa tarkastanut Liisaa hyvin uteliaasti, ja nämä olivat hänen ensi
sanansa.
"Sinun ei pidä tehdä henkilökohtaisia huomautuksia", sanoi Liisa
jotenkin ankarasti, "se on kovin epähienoa."
Hatuntekijän silmät lensivät selälleen, kun hän tämän kuuli, mutta
hän ei sanonut muuta kuin: "Missä suhteessa korppi on kirjoituspöydän
kaltainen?"
"Ahaa, nyt tulee hauskaa!" arveli Liisa. "Onpa hauskaa että he rupeavat
arvoitusleikkisille. Luulen että voin sen arvata", hän sanoi ääneen.
"Tarkoitatko, että voit ratkaista sen?" sanoi höperö jänis.
"Tietysti", sanoi Liisa.
"Silloin sinun pitää sanoa mitä tarkoitat", sanoi höperö jänis.
"Niinpä kyllä", vastasi Liisa nopeasti; "ainakin -- ainakin minä
tarkoitan mitä sanon -- sehän on aivan sama asia."
"Ei lainkaan sama asia!" sanoi hatuntekijä. "Mitä ajatteletkaan, aivan
yhtä hyvin voisit sanoa että minä näen mitä syön, on sama asia kuin
minä syön mitä näen!"
"Aivan yhtä hyvin voisit sanoa", lisäsi tähän höperö jänis, "että minä
haluan sitä mitä saan on sama asia kuin minä saan mitä haluan."
"Aivan yhtä hyvin voisit sanoa", lisäsi murmeli, joka näytti puhuvan
unessa, "että minä hengitän, kun nukun on sama kuin minä nukun, kun
hengitän."
"Sinulle se onkin sama asia", sanoi hatuntekijä. Tähän päättyi
keskustelu, ja seura istui hetken aikaa ääneti. Liisa sillä aikaa koki
muistella mitä oli kuullut korpeista ja kirjoituspöydistä, mutta sitä
ei karttunut paljon.
Hatuntekijä katkaisi ensiksi hiljaisuuden. "Monesko päivä tätä kuuta
onkaan tänään?" hän kysyi kääntyen Liisan puoleen. Hän otti kellon
taskustaan ja katseli siihen levottomana, ravisti sitä tuon tuostakin
ja painoi korvaansa.