Seuraavana aamuna unettoman yön uuvuttama ja ihan hämmentyneeltä
näyttävä Hemanta koputti Piiri Sankar Ghosalin ovelle. "Mitä kuuluu,
poikaseni?" kysyi Piiri Sankar häntä tervehtien.
Hemanta leimahti kuin rovion lieska ja virkkoi vavahtavin äänin: "Sinä
olet saastuttanut meidän kastimme. Olet syössyt meidät turmioon. Mutta
sinä joudut sen sovittamaan." Enempää hän ei kyennyt sanomaan; hänen
äänensä ei häntä totellut.
"Ja te, te olette turvanneet minun kastiani, torjuneet ne toimenpiteet,
joiden tarkoituksena oli minun sysääminen yhteiskunnan keskuudesta, ja
olette ystävällisesti taputelleet olkapäätäni!" virkkoi Piiri Sankar
pilkallisesti hymyillen.
Hemanta olisi mielellään muuttanut bramaanivihastuksensa nojalla Piiri
Sankarin silmänräpäyksessä tuhkaksi, mutta hänen raivonsa poltti vain
häntä itseänsä. Piiri Sankar istui vioittumattomana ja mitä parasta
terveyttä nauttien hänen edessänsä.
"Olenko minä milloinkaan tehnyt sinulle mitään pahaa?" kysyi Hemanta
murtunein äänin.
"Salli minun kysyä sinulta jotakin", virkkoi Piiri Sankar. "Minun
tyttäreni -- minun ainoa lapseni -- mitä pahaa hän onkaan tehnyt
isällesi? Sinä olit silloin hyvin nuori etkä liene asiasta mitään
kuullut. Kuulehan siis nyt. Älä huoli ollenkaan kiihtyä. Se, mitä tässä
kerron, on varsin hupaista.
"Sinä olit aivan pieni, kun vävyni Nabakanta karkasi Englantiin
varastettuaan tyttäreni jalokivet. Muistat varmaan vielä aivan hyvin,
millaista huomiota herätti kylässä, kun hän viisi vuotta myöhemmin
palasi asianajajana. Tai voipa olla, ettet sitä ollenkaan huomannut,
kun olit siihen aikaan Kalkuttassa koulussa. Isäsi, joka oli julkeana
työntynyt kunnanvanhimmaksi, selitti, että jos lähettäisin tyttäreni
puolisonsa luo, niin minun pitäisi hänestä kerrassaan luopua ja pitää
huolta siitä, ettei hän enää milloinkaan astuisi kynnykseni yli. Minä
lankesin isäsi jalkoihin ja rukoilin häntä sanoen: 'Veljeni, pelasta
minut tämä ainoa kerta. Minä pakotan pojan nielemään lehmänlantaa ja
suorittamaan täydelliset puhdistusmenot. Ota hänet takaisin kastiin.'
Mutta isäsi oli taipumaton. Minä puolestani en voinut hylätä ainoata
lastani, joten lausuin jäähyväiset kylälleni ja sukulaisilleni ja
lähdin Kalkuttaan. Mutta sielläkin vaikeudet ahdistivat minua. Kun
olin ehtinyt kaikin puolin järjestää sisarenpoikani naimisiinmenon,
niin isäsi yllytti tytön sukulaisia, jotka sitten purkivatkin
kihlauksen. Silloin minä lupasin juhlallisesti, että jos suonissani
virtaisi pisarakin bramaaninverta, tulisin kostamaan. Nyt ymmärtänet
jo hieman, kuinka on asian laita, eikö totta? Mutta maltahan vielä
vähän. Sinua varmaankin huvittaa kuulla koko tarina; se on tosiaankin
mielenkiintoinen.
"Sinun kymnaasissa ollessasi asui eräs Bipradas Tshatterdzhi
naapuritalossasi. Mies-rukka on nyt kuollut. Hänen luonansa eli eräs
leskeksi jäänyt lapsi nimeltä Kusum, erään _kajastha_-kastiin kuuluneen
miehen turvaton orpotyttö. Tyttö oli erittäin kaunis, ja vanha
bramaani tahtoi parhaansa mukaan suojata häntä opiskelijoiden ahnailta
katseilta. Mutta nuorelle tytölle ei käynyt ollenkaan vaikeaksi pettää
iäkästä vartijaansa. Hän nousi usein kattotasanteelle ripustamaan
pesemiänsä vaatteita kuivamaan, ja sinä luultavasti havaitsit oman
kattosi parhaaksi opiskelupaikaksi. Minä en tiedä, keskustelitteko
te toistenne kanssa siellä katoillanne, mutta tytön käytös herätti
kumminkin ukossa epäilyksiä. Tyttö näet usein suoritti huolimattomasti
talousvelvollisuuksiansa ja alkoi vähitellen luopua ravinnosta
ja unesta, niinkuin hartausharjoituksiansa suorittava Parvati
[hävittäjä-Shivan puoliso]. Muutamana iltana hän purskahti itkemäänkin
vanhan herran läsnäollessa ilman mitään ilmeistä aihetta.
"Vihdoin ukko havaitsi, että te näitte toisenne varsin usein katoillanne
ja että sinä jäit toisinaan pois koulutunneiltasikin istuaksesi
keskipäivän aikaan katolla kirjoinesi; siinä määrin sinä näytit
yht'äkkiä mielistyneen yksinäisiin opintoihin. Bipradas tuli luokseni
kysymään neuvoa ja kertoi minulle koko jutun. 'Kuulehan, setä', sanoin
minä hänelle, 'sinä olet jo pitkät ajat toivoellut saavasi lähteä
pyhiinvaellusretkelle Benaresiin. Sinun on parasta tehdä se nyt ja
jättää tyttö minun hoiviini. Minä kyllä pidän hänestä huolen!'
"Hän lähti. Minä sijoitin tytön Sripati Tshatterdzhin luo mainiten hänet
tytön isänä. Sinä tiedät, mitä sitten seurasi. Minä tunnen mieleni
kerrassaan keventyneeksi, kun olen kertonut sinulle koko asian alusta
loppuun asti. Sehän kuulostaa kerrassaan romaanilta, eikö totta? Minä
aion siitä sommitella kertomuksen ja antaa sen painattaa. Mutta minulla
itselläni ei ole kirjailijan lahjoja, joten kehoitan sisarenpoikaani,
jonka väitetään sellaiseen pystyvän, sen puolestani sepittämään.
Parasta kumminkin olisi, jos sinä ryhtyisit yhteistyöhön hänen
kanssansa, koska minä en tunne niin hyvin tarinan loppua."
Piiri Sankarin viimeisistä huomautuksista enempää välittämättä Hemanta
kysyi: "Eikö Kusum vastustanut tätä liittoa?"
"Tiedätkö", virkkoi Piiri Sankar, "sitä asiaa on kovin vaikea
arvata. Onhan sinulle tuttu naisen luonto, poikaseni. Kieltäessään
he oikeastaan aikovat myöntää. Uuteen kotiinsa muutettuaan hän oli
ensimmäiset päivät melkein suunniltaan, kun ei saanut nähdä sinua.
Mutta sinä näytät aivan pian saaneen tietoosi hänen uuden asuntonsa,
koska kymnaasiin mennessäsi harhauduit tavallisesti reitiltäsi ja
maleksit Sripatin talon edustalla. Sinun silmäsi eivät näyttäneet juuri
etsiskelevän koulurakennusta, koska olivat jäykästi suunnatut kohti
erään yksityistalon ristikkoikkunoita, joista voivat päästä sisään
ainoastaan hyönteiset ja haaveellisten nuorukaisten sydämet. Minä
surkuttelin vilpittömästi teitä kumpaakin. Minä huomasin, että opintosi
olivat joutuneet vakavan vaaran alaisiksi, ja tytön tila oli sekin
valitettava.
"Eräänä päivänä minä kutsuin Kusumin luokseni ja sanoin: 'Kuulehan,
tyttäreni. Minä olen vanha mies, ja sinun ei tarvitse ollenkaan minua
arkailla. Minä tiedän, ketä sinun sydämesi halajaa. Nuoren miehen tila
on sekin toivoton. Tahtoisin mielelläni toteuttaa teidän liittonne.'
Tuon kuullessaan Kusum äkkiä suli kyyneliin ja riensi pois. Minä
kävin useina seuraavinakin iltoina Sripatin talossa, kutsutin Kusumin
puheilleni ja onnistuin vähitellen voittamaan hänen arkuutensa. Kun
vihdoin sanoin hänelle yrittäväni saada avioliittoa aikaan, hän kysyi
minulta: 'Kuinka se voisikaan olla mahdollista?' 'Älä huoli', vastasin
minä, 'minä mainitsen sinut bramaanineidoksi'. Asiaa kauan harkittuamme
hän pyysi minua ottamaan selkoa siitä, suostuisitko sinä asiaan. 'Mitä
joutavia!' sanoin minä. 'Onhan poika muutenkin melkein suunniltansa
-- miksi ilmaisisimmekaan hänelle kaikki nämä vaikeudet? Annetaan
häämenojen tapahtua kaikkien sääntöjen mukaisesti, ja sitten -- kun
loppu on hyvin, niin kaikki on hyvin. Varsinkin kun ei ole olemassa
vähintäkään vaaraa, että asia milloinkaan tulee tiedoksi, miksi
tahtoisitkaan tehdä miehen koko elämänsä ajaksi onnettomaksi?'
"Minä en tiedä, oliko Kusum suunnitelmaan suostuvainen vai eikö.
Toisinaan hän itkeskeli, toisinaan taas oli ihan vaiti. Kun sanoin:
'Jätetään siis koko asia', niin hän kävi kovin rauhattomaksi. Asiain
ehdittyä tälle asteelle minä lähetin Sripatin luoksesi ehdottamaan
avioliittoa; sinä suostuit hetkeäkään epäröimättä. Kaikki oli valmista.
"Vähän ennen määräpäivää Kusum kävi niin vastahakoiseksi, että minun oli
ylen vaikea saada hänet jälleen taipumaan. 'Jätetään se, setä', sanoi
hän minulle alinomaa. 'Mitä johtuukaan mieleesi, sinä tuhma tyttö',
nuhtelin minä häntä; 'kuinka voisimmekaan peräytyä nyt, kun kaikki on
valmiiksi järjestetty?'
"'Levitä huhu, että minä olen kuollut', rukoili hän. 'Lähetä minut pois
jonnekin.'
"'Entä kuinka kävisi silloin nuoren miehen?' kysyin minä. 'Hän on ilon
seitsemännessä taivaassa, odottaa kauan vaalimansa toivon huomenna
täyttyvän, ja sinäkö kehoitat minua lähettämään hänelle tänään tiedon
kuolemastasi? Seurauksena olisi, että minun täytyisi huomenna tuoda
sinulle tieto hänen kuolemastansa, ja samana iltana kerrottaisiin
minulle uutinen sinun kuolemastasi. Luuletko, että minä, vanha mies,
otan surmatakseni nuoren tytön ja bramaanin yhdellä kertaa?'
"Häät vietettiin hyväenteisenä päivänä, ja minä tunsin vapautuvani itse
kannettavakseni ottamastani tukalasta taakasta. Sen, mitä myöhemmin
tapahtui, sinä tiedät parhaiten."
"Etkö voinut tyytyä siihen, että olit tehnyt meille korvaamattoman
vääryyden?" kysyi Hemanta kiivaasti, hetkisen vaiti oltuansa. "Miksi
olet nyt salaisuuden ilmaissut?"
Piiri Sankar vastasi täysin levollisena: "Nähdessäni, että kaikki
toimenpiteet sisaresi naimisiinmenoa varten oli suoritettu, minä mietin
näin: 'Niin, minä olen saastuttanut erään bramaanin kastin, mutta se
tapahtui pelkästä velvollisuudentunnosta. Nyt on erään toisen bramaanin
kasti vaarassa, ja minun on ilmeinen velvollisuuteni ehkäistä se.
Niinpä kirjoitinkin ilmoittaen kykeneväni todistamaan, että sinä olet
nainut _sudran_ tyttären'."
Ankarin ponnistuksin hilliten vihaansa Hemanta virkkoi: "Mihin
joutuukaan nyt tyttö, joka minun on hylkääminen? Annatko sinä hänelle
ravinnon ja suojan?"
"Minä olen tehnyt tehtäväni", virkkoi Piiri Sankar tyynesti. "Minun
asianani ei suinkaan ole pitää huolta toisten henkilöiden hylätyistä
vaimoista. -- Onko siellä joku? Tuokaapa Hemanta Babulle lasi
kookosmaitoa ja upottakaa siihen hieman jäätä jäähdykkeeksi. Ja vähän
beteliä lisäksi."
Hemanta nousi ja lähti odottamatta tuon loistoisan vieraanvaraisuuden
antimia.