Sitten kuulin nimeäni kuiskattavan muutamia kertoja...
Sahasin reikää ulkona eteisessä ja panin kaikki järjestykseen, rouva
oli koko ajan luona. Hän halusi kovin mielellään puhua, selittää, ja
hän nauroi ja itki yhtä haavaa.
Minä sanoin:
Sitä kuvaa, joka riippuu sänkynne yläpuolella, emmekö siirrä sitäkin.
Sinäpä sen sanoit, vastasi rouva.
Ja taas mentiin sisään.
11.
Niinpä oli koko johto valmis ja hanat kiinni; vesi ryöppysi
astiaan kovaa vauhtia. Grindhusen oli lainannut toisesta paikasta
välttämättömimmät kojeet, niin että voimme muurata tukkoon joitakin
reikiä siellä ja täällä, ja kun ne pari päivää myöhemmin olimme
täyttäneet johto-ojanteenkin, oli työmme pappilassa loppunut. Pappi
oli meihin tyytyväinen, hän tarjoutui naulaamaan punaiseen paaluun
ilmoituksen siitä, että me olimme mestareita vesijohtoja asettamaan,
mutta kun jo oli niin syksyistä että saattoi routia milloin hyvänsä,
ei siitä ollut meille mitään hyötyä. Me pyysimme häntä sen sijaan
muistamaan meitä keväällä.
Me muutimme nyt naapuritaloon perunoita kaivamaan. Meidän oli pitänyt
ennakolta luvata käväistä pappilassa, jos niin tarvittiin.
Uudessa paikassa oli paljo väkeä, me jakaannuimme joukkoihin ja hyvä
oli olla ja iloa riitti. Mutta työ kesti tuskin yli viikon, silloin
me olisimme taas joutilaina.
Eräänä iltana tuli pappi meidän luoksemme ja tarjosi minulle rengin
paikkaa. Tarjous oli kunnollinen ja minä mietin hetken, mutta
hylkäsin sen viimein. Tahdoin mieluummin harhailla ja olla vapaa,
tehdä työtä kun sitä sattumalta sain, maata ulkosalla ja olla
itselleni pienenä ihmetyksenä. Olin tavannut täällä perunannostajain
joukossa miehen joka lähtisi mukaani kun Grindhusenista eroaisin.
Uusi mies oli minun mieleiseni ja mikäli minä häntä kuulin ja
katselin, havaitsin hänet myöskin tukevaksi työmieheksi. Hänen
nimensä oli Lars Falkberg, jonka vuoksi hän kutsui itseään
Falkenbergiksi.
Nuor' Erik oli esimiehemme ja johtajamme tässä perunainnostossa ja
ajoi sadon sisään. Hän oli korea kaksikymmenvuotias, kypsä ja tanakka
ikäisekseen ja ryömeä kuten talon poika ainakin. Hänen ja pappilan
Elisabeth neidin välillä lienee jotakin ollut, koska neiti tuli
eräänä päivänä luoksemme pellolle ja jutteli hänen kanssaan hyvän
aikaa. Lähtiessään hän sanoi pari sanaa minullekin, että Oline nyt
oli alkanut tottua vesijohtoon siellä kotona.
Entäs Te itse? kysyin.
Kohteliaana vastasi hän hiukan tähänkin, mutta minä näin ettei hän
ollenkaan halunnut ryhtyä keskusteluihin kanssani.
Hän oli kovin korea, hänellä oli uusi vaalea nuttu, joka sopi hänen
sinisiin silmiinsä...
Seuraavana päivänä Erik loukkaantui, hevonen pillastui ja laahasi
häntä yli peltojen ja niittyjen ja löi hänet vihdoin aitaa vasten.
Hänen oli käynyt hullusti, hän sylki verta, muutama tunti senkin
jälkeen, kun hän tuli tajuihinsa, sylki hän verta. Falkenbergista
tehtiin nyt ajuri.
Minä teeskentelin osanottoa onnettomuuden johdosta, olin äänetön
ja synkkä kuten toisetkin, mutta mitään surua en tuntenut. Neiti
Elisabethilta ei minun sopinut mitään toivoa, eipä kyllä, mutta hän,
jota minua parempana pidettiin, tuli työnnetyksi pois tieltä.
Illalla minä menin kirkkotarhaan ja istuuduin. Jospa neiti Elisabeth
nyt vain tulisi! mietin minä. Kului neljännestunti, hän tuli. Minä
nousin äkkiä, se oli valmiiksi harkittu, olin pakenevinani, mutta
huomasin avuttomuuteni ja antauduin. Mutta tässä harkintani minut
petti, minä tulin epävarmaksi hänen ollessaan niin lähellä ja aloin
puhella jotakin:
Erik -- ajatelkaas, hänen kävi eilen niin hullusti.
Minä tiedän sen, vastasi hän.
Hän loukkasi itsensä.
No niin, hän loukkasi itsensä. Miksi sinä hänestä minulle puhut?
Minä luulin... Ei, en minä tiedä. Mutta mitä siihen tulee, hän
tietysti paranee taas. Sitten kai taas on kaikki hyvin.
Niinpä niin.
Hiljaisuus.
Kuului siltä kuin hän olisi minua matkinut. Äkkiä hän sanoi hymyillen:
Olet sinä ihmeellinen. Miksi sinä kuljet tuon pitkän tien ja tulet
iltasin tänne istumaan?
Se on tullut pikku tavaksi. Kuluttelen aikaani ennen maatamenoa.
Et siis pelkää?
Hänen leikkinsä miehisti minua, sain taas maata jalkaini alle ja
vastasin:
Minä juuri tahtoisin oppia jälleen kammoamaan.
Kammoamaan? Vai olet sinä lukenut sen seikkailun. Missä sinä olet sen
lukenut?
En tiedä, olen kai saanut joskus jonkun kirjan käsiini.
Hiljaisuus.
Miksi et tahdo ruveta meille rengiksi?
Minä en kelpaisi siksi. Minä otan nyt toisen miehen toverikseni, me
lähdemme pois.
Minne te menette?
En tiedä. Itään tai länteen. Me olemme kulkijoita.
Hiljaisuus.
Se oli vahinko, sanoi hän. Minä tarkoitan, sinun ei pitäisi tehdä
sitä... Ei, miten sanoitkaan olevan Erikin laidan? Sitä varten minä
tulin.