SUUTTUU SUUNNANKIN MIES.

Kun Kalle Kovanen erosi palveluspaikastaan ja otti vaimon, ei

hänellä ollut sen suurempia takavarikoita kuin vaatteensa ja kirves.

Mutta hän tunsi jäntevyyttä jäsenissään ja arveli, että ehkäpä

tässä eletään, kun puristaa kovasti kirvesvartta. Sitä hän sitten

puristikin talven ajat läpeensä ja kesät lapion ja viitakkeen vartta.

Hän eli näillä ryskätöillä yhtä hyvästi kuin nekin, jotka kykenivät

kirvestään käyttelemään tuottavammissa rakennustöissä. Mutta kun

leipäkannikan kuluttajain luku alkoi hipua yli puolen tusinan, niin

jopa kohosi Kovasen käsi korvalliselle. Ennen oli jauhosäkillä

päässyt kuukauden ja enemmänkin, mutta nyt siitä alkoi pohja paistaa

parin, kolmen viikon perästä. Olihan hänellä apulaisia joutumassa,

terveitä ja virkeitä poikia, mutta ne olivat nuoria ja tarvitsivat

käydä kansakoulua. Viimein sai vanhin oppimääränsä suorittaneeksi.

Nyt meni Kovanen lähistöllä asuvan sahanomistajan luokse kysymään

olisiko täällä hänen pojalleen sopivaa työtä.

-- Onhan täällä työtä, jos vaan poika haluaa tehdä, sanoi sahan

isäntä.

-- Sittenpähän näkisi haluaako, sanoi Kovanen. Sen kumminkin lupaan,

että jos poika on laiska tai tottelematon, niin lähettäkää pois

samana päivänä.

-- Onko niin, sanoi sahan isäntä. Sellainen lupa panee aavistamaan,

että poika on kunnon poika.

-- En rupea kehumaan, mutta kunnollisesti tuo kävi kansakoulun.

-- Se on aina parempi, virkkoi sahan isäntä. Antaa pojan tulla aivan

heti.

Asia oli sillä päätetty.

Viikon kuluttua kävi Kovanen kysymässä miten hänen poikansa on

käyttäytynyt.

-- Ahkerampaa ja kunnollisempaa poikaa meillä ei ole ollut

milloinkaan, sanoi lähin työnjohtaja.

Kovanen ei ollut koskaan palannut kotiinsa tyytyväisemmällä mielellä.

Ja viikko eteenpäin hän oli vieläkin tyytyväisempi, kun sai tuoda

vaimolleen poikansa ansaitseman jauhosäkin.

-- Ei näy tarvitsevan katua nuorena naimistaan, hän virkkoi iloisena.

-- Joko sinä yritit katua? kysyi vaimo.

-- Jopa yritin. Mutta nyt kun meitä on kaksi miestä hankkimassa, niin

laulellaan taas.

Se ei ollut tyhjää kehumista. Elämä todellakin alkoi taas

tuntua elämisen arvoiselta. Jo ylettyi joku markka henkisiinkin

harrastuksiin. Kun tarjottiin työväen lehteä, niin hän tilasi sen.

Hän alkoi tuntea olevansa yhteiskunnan jäsen niinkuin muutkin

ja melkein häpesi sitä, ettei ollut edellisinä vuosina joutanut

ajattelemaan juuri muuta kuin joukolleen leivän hankkimista. Nyt

saattoi pistäytyä työväen kokouksissakin, jonne niin halulla

pyydettiin tulemaan. Kuuntelijana hän siellä tosin oli, eikä alussa

oikein ymmärtänyt, mitä varten ne pitivät niin kovin suurta melua.

Kaikki valta pitää tulla työväelle, joka tekee raskaimmat työt. Niin

ne huutivat. Ja sitten alas porvarit.

-- Eikö tämä ole joutavata tällainen touhu, hän arveli naapurimökin

Kustolle. Mitä valtaa me tarvitaan, kunhan tullaan hyvästi toimeen.

-- Sinussa on vielä porvaria, sanoi Kusto, joka oli kiivaimpia

sosialisteja. Valtaa me etupäässä tarvitaan, muuten porvarit

laativat lait oman mielensä mukaan, joilla sortavat ja näännyttävät

köyhälistöä.

-- Eihän nuo ole ennenkään tehneet niin hulluja lakeja, sanoi Kovanen.

-- Vähäkö ovat tehneet, väitti Kusto. Kaikki porvarien lait ovat

puristuslakeja. Ainoat oikeat lait ovat ne, jotka sosialidemokraatit

laativat. Lue enemmän meidän kirjallisuutta, niin tiedät paremmin.

Kovanen huomasi joutuvansa vihattavaksi, jos yhäkin väittää vastaan,

ja taipui ostamaan niitä kirjasia, joissa selitettiin samaa asiaa.

Hän alkoi vähitellen taipua uskomaan, että oikeassa ne taitavat olla.

* * * * *

Oli tullut entistä enemmän vilkkautta pieniinkin mökkeihin, sillä

eduskunta oli taas hajoitettu ja määrätty uudet vaalit. Tuskin kului

yhtään iltaa, ettei joku tullut Kovasenkin tuvalle selvittämään miten

nyt on tehtävä, miten toimittava.

-- Nyt otetaan porvareilta viimeisetkin edustajapaikat ja lähetetään

oman paikkakunnan miehiä, intoili naapurimökin Kusto.

-- Kukapa täällä niin viisas olisi, uskalsi Kovanen epäillä.

-- Kuka tahansa, joka vaan ajaa meidän asiata, päätteli Kusto.

Sinäkin olisit monta vertaa kykenevämpi kuin viisainkin porvari. Et

ainakaan äänestäisi puristuslakien puolesta.

-- Ei minusta ole sinne, sanoi Kovanen. Mutta sinä siellä kyllä

kykenisit puhumaan, jos valitsisivat.

-- Mitä sinä minusta, esteli Kusto mielissään. Kuka se oman kylän

miestä äänestäisi. Mutta lähtäänhän sunnuntaina sinne suureen

kokoukseen, jossa ehdokkaita asetellaan. Ja meidän pitää asettaa

ehdolle uudet miehet. Viime kerrallakin valittiin äänettömiä

tuppisuita. Mikä sen tietää mitä ne äänestävätkin. Nyt asetetaan

tiettyjä oman seudun miehiä, jotka uskaltavat puhua suunsa puhtaaksi.

Niin kai sinäkin tahdot.

-- Niin toki.

He menivät suureen kokoukseen ja Kustoa todellakin mainittiin siellä

varamiehenä. Tästä tämä niin innostui, että riensi ulkokylien

kokouksiin, ja Kovanen oli saatava mukaan. Jos ei muuten saanut

lähtemään, niin Kusto pani hevosensa, ja tottahan nyt valmiiseen

kyytiin piti lähteä.

Tämän touhun kanssa supistuivat ansiot niin vähiin, että Kovanen

viimein kyllästyi ja virkkoi:

-- Ei tällä eletä. Nyt täytyy lähteä tukinhakkuuseen.

-- En minä vielä malta lähteä, sanoi Kusto. Mutta tulen minä sinne

pariksi viikoksi vaalien edellä.

Kovanen ei odottanut. Hän nakkasi kontin ja kirveen olalleen ja

painautui Suojärven salolle. Mutta sama touhu oli sielläkin. Tuon

tuostakin tuotiin ilmoitus, että lähikylälle on tullut etevä työväen

puhuja, jota pitää mennä kuulemaan. Kovanenkin meni ensimäisellä

kerralla, mutta kun sai pari pitkää tuntia seista ja peninkulman

verran hiihtää pimeässä yössä, niin päätti vasta painautua nukkumaan.

Ehkäpä hän olisi muiden kehoituksilla pysynytkin päätöksessään,

mutta kun Kusto joutui ja vaalien edellisellä viikolla tuli vielä

yksi puhuja, niin pitihän sinne lähteä. Se olikin kaikista puheista

kiivain. Siinä kasattiin kaikki kurjuus ja köyhyys porvarien niskaan.

Ne olivat petojakin pahempia. Peto raatelee ainoastaan kynsillään ja

hampaillaan, mutta porvareilla on kymmenetkin kiristyslait, vankilat

ja poliisit. Peto on armelias, se lopettaa uhrinsa kärsimykset, mutta

porvari ei ole niin armollinen. Se rientää auttamaan sen verran, että

henki vielä säilyisi ja kärsimystä kestäisi. Sitä varten se rakentaa

köyhäintalot ja palkkaa lääkärit ja papit, jotka pitävät henkeä yllä

ja kehoittavat kärsimään.

Alkupuoli oli tuollaista ja lopussa lausuttiin hirveitä tuomioita

niille, jotka jäävät pois äänestyksestä taikka äänestävät porvareita.

Ihan viimeiseksi näytettiin se lista, johon punainen viiva on

vedettävä.

Täynnä vaali-intoa palasivat tukkimiehet majapaikoilleen.

-- Menikö hukkaan jalkavaivasi? kysyi Kovasen naapuri, Kusto. Nyt

kuultiin mitä on porvarit, niiden lait ja laitokset. Nyt ei ole

kukaan epätietoinen ketä äänestetään.

-- Olisi tuon uskonut vähemmälläkin, virkkoi siihen Kovanen.

* * * * *

Vaalipäivän aattona palasivat naapurukset tukkityöstä ja Kovanen

pyysi poikkeamaan sahan isännän kaupassa, että saisi jauhosäkin

menemään hevosessa. Kusto taipui siihen mielellään. Mutta kun kaupan

kartanolla sattui olemaan miehiä, jäi Kusto sinne väittelemään

vaaliasioista sinä aikana, kun Kovanen osteli ostoksiaan.

Kovanen osti ensiksikin sarkaa itselleen ja pojilleen, sitten

palttinata ja kenkätarpeita.

-- Jauhosäkin minä otan pojan työn nimiin, ei näy siihen rahat

riittävän, hän virkkoi lopuksi.

-- Kyllä se sopisi muuten, mutta poika ei ole ollut enää pariin

viikkoon meidän työssä, sanoi puotimies.

-- Lähtikö se pois vai tuliko kipeäksi? kysyi Kovanen ihmetellen.

-- Ei, mutta muuten se on täytynyt laittaa pois.

-- Minkä vuoksi?

-- Isäntä sen parhaiten tietää, käykää häneltä kysymässä.

Kovanen meni kiivaana miehenä isännän puheille.

-- Poisko minun poikani kuulutaan laitetun sahan työstä?

-- Niin täytyi laittaa, ikävä kyllä, sanoi isäntä. Nyt juuri on

astunut voimaan sellainen laki, ettei saa pitää alaikäisiä tehtaan

työssä. Tänne tuli sellainen ammattitarkastelija, joka käski pois ja

uhkasi sakottaa, jos vastakin otetaan.

-- Kuka on laittanut sellaisen lain ja sellaiset tarkastelijat? kysyi

Kovanen kiivaasti.

Isännän selitellessä oli hänen mieleensä iskenyt ajatus porvarien

puristuslaista, joista oli viime aikoina niin paljon kuullut.

-- Kyllä ne ovat teidän itsenne laatimia niin lait kuin

tarkastelijatkin, sanoi sahan isäntä rauhallisesti.

-- Kenenkä teidän?

-- Teidän työväen, eli toisin sanoen sosialistiakitaattorien, joita

työväki äänestää eduskuntaan.

-- Niidenkö laatimia... en usko.

-- Jos et usko, niin lue tästä, sanoi isäntä ja otti hyllystä

painetun vihkosen. Tässä se laki on ja katso vaan vuosiluvuista,

niin näet että se on laadittu aivan sosialisti-eduskunnan aikana ja

juuri heidän kiivaista vaatimuksistaan. Ja eikä se siihen pääty, saat

uskoa, vielä ne laativat sellaisiakin lakeja, ettei aikuisetkaan saa

tehdä työtä niinkuin itse tahtovat.

-- Kaikkia minä kuulen, tuskaili Kovanen. Mitä ne aikoo...

-- Ne suojelevat työväkeä rasittumasta. Poika muka rasittuu siinä,

kun latoo pieniä rimahalkoja pinoon.

-- Vie... Kovaselta pääsi kirous.

-- Saanko minä lainaan tuon vihkon?

-- Saat tämän aivan omaksesi, on täällä toinenkin.

-- Hyvä on... Vieläköön nuo... minua sokaisevat.

Hänen täytyi päästä väljempään paikkaan. Kartanolle tultuaan hän

alkoi kiroilla niin karvaasti, että kaikki keräytyivät hänen

ympärilleen.

-- Mikä sinulle tuli? kyseli Kusto ihmetellen.

-- Mikä... Kun poika on ajettu pois työstä ja nyt jäi jauhosäkki

saamatta.

-- No niin, ilakoi Kusto. Sitä ne porvarit tekevät.

-- Porvaritko... Pidä sinä turpasi kiinni... Siinä ei ole porvarien

syytä, vaan niitä h--n halunkkeja, niitä sosialistien akitaattoreja

minä haluaisin tavata ja kysyä, että tämäkö se on sitä nälkäisille

leivän laittamista, kun heidän asetuksiensa tautta minun poikani

ajetaan pois työstä.

-- Nyt sinua ovat porvarit narranneet, väitti Kusto. Ei sosialistit

laita sellaisia lakeja.

-- Sinäkin muka tiedät, kivahti Kovanen. Se on tuossa se asetus,

jonka tähden minun poikani on ajettu työstä, ja se laki on

sosialistien laittama, siitä et pääse mihinkään. Se kuuluu muka

suojelevan työväkeä rasittumasta liika nuorena. Ne eivät saa enää

halkojakaan latoa, saanevatko tuoda tupaankaan. Niitä pitää elättää

aivan jouten ja kasvattaa niistä yhtä laiskoja roikaleita kuin ne

akitaattorit itsekin ovat. Tokko saanevat kättä työhön laskea,

ennenkuin ovat ensi työkseen äänestäneet heitä eduskuntaan yhtä hyviä

uusia lakeja laatimaan. Ne ovatkin vaahdossa-suin huutaneet miten

porvareilta otetaan valta ja sitten tehdään ne ihanat lait. Siinä

se nyt on jo yksi ihana laki, ja sen siunauksesta minä saan kävellä

kotiini ilman leipäjauhoja.

-- Ereys siinä on sinulla, väitti Kusto.

-- On siinä se ereys, että harmittaa, kun minäkin noita kuuntelin,

vieläpä uskoin, että ne, oikeita asioita ajavat. Mutta kyllä minä ne

nyt tunnen ja toivoisin, että joku armelias ihminen upottaisi joka

ikisen akutaattorin järven syvimpään paikkaan, jossa eivät olisi

nuotta-apajiakaan pilaamassa.

-- Älä puhu liikoja, kielteli Kusto.

-- En ole puhunut tarpeeksikaan, kivahti Kovanen ja lähti astumaan.

Kusto meni kääntämään hevostaan tielle ja huusi:

-- Tule rekeen!

-- Omia matkojanipa olen taas ajatellut kävellä, virkkoi Kovanen eikä

kääntänyt päätänsäkään.

Savolaisia: Tarinoita · 第 22 / 39 题