Jonkun kansan omistama valtiojärjestys on itsessään _oikeudellisesti_
ja siveellisesti hyvä ainoastaan silloin, jos se on luonnostaan
omansa periaatteellisesti ehkäisemään hyökkäyssodan -- jommoinen
ei, ainakaan aatteena, voi olla mikään muu kuin tasavaltainen
valtiojärjestys -- ja niin ollen edistämään sellaisen olotilan
saavuttamista, joka estää sodan (onnettomien olojen ja
tapainturmeluksen synnyttäjän) ja siten kielteisesti takaa
ihmiskunnalle kaikesta sen vajavuudesta huolimatta edistymisen
parempaan päin, tai ainakin sen, ettei sitä häiritä edistymisen
tiellä.
... itse vanhan sotaisan aatelin kunniakäsitekin (intomielen
käsitteellinen vastine) hävisi niiden aseiden edestä, jotka olivat
kiinnittäneet huomionsa sen kansan _oikeuteen_, johon he kuuluivat,
ja katsoivat olevansa sen suojelijoita...
Sillä luonnon kaikkivallan tai paremminkin sen meille
saavuttamattoman perimmäisen alkuaiheen rinnalla on ihminen
sittenkin vain vähäpätöisyys. Mutta että hänen oman sukukuntansa
hallitsijatkin arvioivat hänet siksi ja semmoisena häntä
käsittelevät, osaksi rasittaen häntä kuten eläintä pelkkänä
tarkoituksiensa välikappaleena, osaksi asettaen hänet omissa
riidoissaan toisten kanssa vastatusten teurastettavaksi, -- se ei ole
mikään vähäpätöisyys, vaan se on itse luomisen _lopullisen päämäärän_
ylösalaisin kääntämistä.
Ihmisen luontoperäisen oikeuden kanssa sopusoinnussa olevan
valtiosäännön aate -- että nimittäin ne, joiden on lakia
toteltava, olisivat samalla yhdessä lainsäätäjiäkin -- on
kaikkien valtiomuotojen pohjana, ja yhteisvaltio, jota mainitun
aatteen mukaisesti puhtain järjenkäsittein ajateltuna nimitetään
platonilaiseksi _ihanteeksi (respublica noumenon)_, ei ole tyhjä
aivokummitus, vaan se on ylipäänsä kaikkinaisten yhteiskunnallisten
järjestysmuotojen malli ja poistaa kaikki sodat. Tuon aatteen mukaan
järjestetty kansalaisyhteiskunta on sen vapauslakien mukaisena
vastineena ja esimerkkinä siitä kokemusmaailmassa (_respublica
phaenomenon_), ja siihen voidaan päästä vain vaivaloisesti
moninaisten taisteluiden ja sotien jälkeen. Sen järjestysmuoto taas,
kun se kerran on pääpiirteissään saavutettu, on osoittautuva kaikista
kykenevimmäksi pitämään loitolla sodan, kaiken hyvän hävittäjän;
joten siis on velvollisuus aikaansaada semmoinen...
... on odotettavissa, että he (nim. ihmiset) tulevat huomaamaan
olevansa pakotettuja saattamaan siveyden pahimman esteen, _sodan_
-- joka tekee tämän (nim. ihanteellisen nuorisonkasvatuksen
tarkoituksen) aina takaperoiseksi ensinnäkin aikaa myöten
inhimillisemmäksi, sitten harvinaisemmaksi ja vihdoin hyökkäyssotana
tykkänään häviämään, voidaksensa omaksua sellaisen järjestetyn elämän
muodon, joka heidän luontonsa mukaisesti, heikentämättä itseään,
rakentuneena oikeuden tosiperusteille, edistäisi oloja taukoamatta
parempaan päin.
En moiti ketään, jonka valtiollisissa oloissa esiintyvien
sairaloisuuksien vuoksi ehkä valtaa toivottomuus, mitä tulee
ihmissukukunnan onnellistumiseen ja sen edistymiseen parempaan
päin. Mutta minä luotan _Humen_ esittämään sankarilääkkeeseen,
jonka pitäisi johtaa pikaiseen parantumiseen: -- -- "Kun nyt
näen -- sanoo hän -- kansakunnat sotimassa toisiaan vastaan, on
kuin näkisi kaksi humalaista porsliinikaupassa tappelemassa ja
kepittämässä toisiaan. Sillä ei siinä kyllin, että heidän toisiltaan
saamiensa kuhmujen parantaminen ottaa kauan aikaa, vaan heidän
täytyy perästäpäin vielä maksaa kaikki aikaansaamansa vahingotkin."
_Sero sapiunt Phryges_.[23] Mutta saattavatpa nykyisen sodan
jälkitaudit pakottaa valtiollisen ennustajan myöntämään, että pian on
odotettavissa ihmissuvun kohtaloissa käänne parempaan päin, mikä jo
on näköpiirissäkin.