1. Lähde: Yleisen historian johtavia aatteita
maailmankansalais-katsannossa (1784).
Luonto on siis jälleen käyttänyt ihmisten -- vieläpä tämän luotujen
lajin muodostamien suurten yhdyskuntain ja valtiorakennustenkin
-- epäsopua välikappaleena, etsiäkseen niiden välttämättömästä
_erimielisyydestä_ pohjaa levon ja turvallisuuden tilalle. Se
pakottaa nimittäin sotien kautta, sotia varten keskeyttämättä
jatkuvan ylenmääräisen jännityksen kautta, sen pulan kautta,
jota jokaisen valtion täytyy lopulta tuntea sisimmässään itse
rauhankin aikana, ensin puutteellisiin yrityksiin ja vihdoin monien
hävitysten ja mullistusten, vieläpä niiden voimien perusteellisen
uupumisenkin jälkeen siihen, mitä niiden järki olisi voinut sanoa
ilmankin noin runsaita katkeroita kokemuksia, nimittäin: pyrkimään
pois laittomasta raakalaistilasta ja yhtymään kansainliittoon,
jossa ei minkään, pienimmänkään, valtion tarvitsisi perustaa
turvallisuuttaan ja oikeuttaan omaan voimaan tai omaan arvosteluunsa,
vaan jossa kaikki voisivat odottaa sitä yksinomaan tuolta suurelta
_kansainliitolta (Foedus Amphictyonum)_, yhdistyneeltä vallalta
ja yhtyneen tahdon lakien mukaan tapahtuneen ratkaisun jälkeen.
Niin haaveelliselta kuin tämä aate näyttääkin, ja vaikka se
semmoisena onkin tehnyt esittäjänsä, kuten abbé _de St.-Pierren_ tai
_Rousseaun_, naurunalaisiksi (ehkäpä siitä syystä, että he luulivat
sen toteuttamisajan liian läheiseksi), niin tarjoaa se kuitenkin
välttämättömän pääsyn siitä pulasta, johon ihmiset saattavat toisensa
ja jonka täytyy pakottaa valtiot juuri samaan päätökseen (niin
kovasti kuin se niihin koskeekin), johon villi-ihminen on pakotettu
yhtä vastahakoisesti, nimittäin: hylkäämään raa'an vapautensa ja
etsimään rauhaa ja turvaa lainalaisesta järjestysmuodosta. --
Kaikki sodat ovat siis tässä katsannossa (ei tosin ihmisten, vaan
luonnon tarkoitusten kannalta) yrityksiä saada luoduksi uusia
valtioiden välisiä suhteita ja muodostetuksi, vanhoja valtioruumiita
hävittämällä tai ainakin paloittelemalla, uusia kokoomuksia, jotka
nekään taas -- joko itsessään tai naapuruuksien vuoksi -- eivät
saa säilytetyksi itseään ja joiden sentähden täytyy kärsiä uusia
samanlaisia mullistuksia ja kumouksia, kunnes vihdoin kerran
-- osaksi sisällisesti seurauksena parhaasta mahdollisesta
yhteiskunta- ja järjestysmuodosta, osaksi yhteisen sovittelun ja
lainlaadinnan tuloksena ulkonaisesti katsoen -- saadaan rakennetuksi
olotila, joka voi tavallisen yhteiskunnallisen olennon lailla pitää
itsensä yllä _automaattisesti_.
Mitä siis tarkoitukseton raakalaistila matkaansaattoi, ... samaa saa
aikaan jo perustettujen valtioidenkin raaka vapaus: ensiksikin, että
luonnollisten taipumusten täysi kehkeytyminen estetään jatkumasta
käyttämällä yhteisen kansan kaikki voimat varusteluihin toisiaan
vastaan, sodan aiheuttamilla hävityksillä ja vielä enemmän sillä,
että tuota kaikkea varten on alituisesti oltava varuillaan ja
valmiina; mutta sitäpaitsi vielä toiselta puolen, että tästä johtuvat
kärsimykset pakottavat ihmiskunnan sen itsessään terveellisen
vastavoiman lisäksi, joka muodostuu useammista vierekkäin asuvista
valtioista niiden eläessä vapaudessaan, etsimään tasapainolakia ja
panemaan käytäntöön yhteisvaltiuden, joka antaa sille pontta, toisin
sanoen maailmankansalaistilan, joka takaa yleisen valtionturvan...
Vihdoin tulee sotakin vähitellen ei ainoastaan niin mutkikkaaksi ja
lopputuloksiltaan molemminpuolisesti niin epävarmaksi, vaan niiden
jälkitautien takia, jotka vaivaavat valtiota yhä kasvavan velkataakan
(uuden keksinnön) muodossa, jonka peittäminen jää arvaamattomiin
aikoihin, myöskin niin arveluttavaksi yritykseksi, ja se vaikutus
vielä, mikä jokaisella valtion järkytyksellä meidän elinkeinojensa
niin kovin kahlehtimassa maanosassamme on toisiin valtioihin, niin
tuntuvaksi, että nämä oman vaaranalaisen asemansa pakosta, vaikka
ovatkin ilman laillista arvovaltaa, tarjoutuvat sovintotuomareiksi
ja siten jo kaukaa edeltäkäsin valmistavat oloja tulevan suuren
valtiokokoomuksen varalta, jommoisesta menneellä ajalla ei ole
näytettävänään yhtään esimerkkiä. Jos kohta tämä valtioruumis
nykyisin onkin vain olemassa vasta aivan kypsymättömänä luonnoksena,
niin alkaa jo kuitenkin ikäänkuin herätä tunto kaikissa jäsenissä,
joista jokaiselle on tärkeää, että kokonaisuus säilyy. Ja tämä antaa
toivoa, että lopultakin, monien uudestisyntymismullistuksien jälkeen,
vielä joskus rakentuu se, mikä on luonnon korkeimpana tarkoituksena,
yleinen _maailmankansalaistila_, jossa kaikki ihmissuvun alkuperäiset
taipumukset pääsevät kehittymään.