Voiko tätä erään hollantilaisen majatalon kilvessä ollutta otsaketta,
johon kilpeen oli maalattuna hautausmaa, soveltaa _ihmisiin_
yleensä, vaiko erikoisesti valtionpäämiehiin, jotka eivät koskaan
väsy sotiin, tai ehkäpä sittenkin vain filosofeihin, jotka näkevät
unta tuosta suloisesta tilasta, se jääköön ratkaisematta. Mutta
ainakin tahtoo tämän kirjoittaja pitää sovittuna, että koska
käytännöllinen politikko kerran on tietopuoliseen politikkoon nähden
sillä kannalla, että hän suurella itsetyytyväisyydellä arvostelee
jälkimmäisiä kouluviisaaksi, joka ei asiallisesti sisällyksettömillä
aatteillaan voi tuottaa mitään vaaraa valtiolle, sen lähtökohtana
kun hänen mielestään on pidettävä kokemusperusteita, kouluviisaaksi,
jonka saattaa antaa heittää vaikka kaikki yksitoista keilaansa
samalla kertaa, _maailmaatuntevan_ valtiomiehen tarvitsematta silti
välittää siitä, niin viimeksimainitun olisi kiistankin sattuessa
edellisen kanssa meneteltävä sikäli johdonmukaisesti, ettei hän
vainuaisi valtiota uhkaavaa vaaraa toisen onnenkaupalla uskaltamien
ja julkisesti esiintuomien mielipiteiden takana. Ja tämän _clausula
salvatorian_ jälkeen uskaltaakin kirjantekijä nimenomaan luottaa
siihen, että hän on täten parhaalla tavalla suojattu kaikilta
pahansuovilta tulkinnoilta.