Pakopaikkamme ja oleskelumme siellä.
Seuraavana kuutena tai seitsemänä päivänä pysyimme piilopaikassamme
kalliolla käyden ulkona vain aika-ajoin vettä ja pähkinöitä hakemassa
ja silloinkin varovaisesti hiiviskellen. Olimme tehneet pengermälle
jonkinlaisen katoksen, kyhänneet siihen vuoteen kuivista lehdistä ja
asettaneet kolme isoa kiveä tulisijaksi ja pöydäksi. Tulen saimme
helposti syttymään hieromalla vastakkain kahta puunkappaletta, joista
toinen oli pehmeä, toinen kova. Lintu, jonka olimme saaneet niin
oikeaan aikaan, oli kerrassaan mainio, vaikka hieman sitkeä.
Mutta lintu loppui pian ja ruokaa oli saatava. Me tarkastelimme
kallion kukkulaa puolelta ja toiselta päästäksemme perinpohjin
selville toiveistamme. Huomasimme, ettei täältä löytynyt mitään
syötävää, lukuunottamatta epäterveellisiä pähkinöitä ja erästä
katkeraa kurimolajia, joka kasvoi pienellä, vain kuudentoista
neliöjalan suuruisella alalla ja siis pian oli lopussa. Helmikuun
viidentenätoista päivänä ei siitä, mikäli muistan, ollut korttakaan
jälellä ja pähkinöitäkin alkoi olla niukalta; surkeampaan tilaan
olisimme siis tuskin voineet joutua. Kuudentenatoista päivänä
kiertelimme taas pitkin vankilamme muureja toivoen löytävämme jonkun
pelastuksen tien; mutta turhaan. Laskeuduimme myöskin siihen kuiluun,
johon olimme hautautuneet, heikosti toivoen pääsevämme jostain uomassa
olevasta aukosta päärotkoon. Siinäkin petyimme, mutta löysimme ja
korjasimme talteen musketin.
Seitsemäntenätoista päivänä läksimme liikkeelle päättäen
perusteellisemmin tarkastaa erään mustagraniitti-kuilun, johon olimme
osuneet muutamalla tarkastusretkellämme. Muistimme vain pikimmältään
vilkaisseemme erääseen luolan sivulla olevaan halkeamaan ja tahdoimme
kaikin mokomin sen tutkia, vaikka emme toivoneetkaan löytävämme mitään
aukkoa.
Pääsimme jotakuinkin helposti onkalon pohjaan, kuten edelliselläkin
kerralla, ja olimme nyt siksi tyynellä mielellä, että saatoimme
katsastaa sitä hieman tarkemmin. Se oli tosiaankin omituisimpia
paikkoja mitä ajatella saattaa ja vaivoin voimme uskoa sen pelkäksi
luonnon työksi. Idästä länteen luola oli noin viisisataa kyynärää
pitkä, kun se mitattiin mutkineen päivineen; muuten -- kuten luulisin,
minulla kun ei ollut tarkkoja mittausvälineitä -- vain neljä- tai
viisikymmentä kyynärää.
Tunkeusimme nyt tarmokkaasti siihen raivaten tieltämme suuren joukon
orjantappuroita ja syytäen syrjään suunnattoman röykkiön teräviä
piikiviä, jotka hieman muistuttivat nuolenpäitä. Emme kumminkaan
malttaneet hellittää havaitessamme hiukan valoa pilkottavan onkalon
perältä. Viimein ahtauduimme kolmisenkymmentä jalkaa eteenpäin ja
huomasimme aukeaman matalaksi ja säännölliseksi kaariholviksi, jonka
pohjalla oli samaa hienonhienoa jauhetta kuin pääkuilussakin. Kirkas
valo valkeni samassa ja tehtyämme äkkikäännöksen tulimme toiseen
korkeaan saliin, joka oli kaikinpuolin samanlainen kuin edellinenkin,
paitsi pitkittäisempi.
Löysimme siitä pienen aukeaman, samanlaisen kuin se, jonka läpi olimme
tulleet toisesta kuilusta, ja se oli niinikään orjantappurain ja
valkeiden nuolenpään muotoisten piikivien tukkimana. Tunkeuduimme sen
läpi ja huomasimme sen nelisenkymmentä jalkaa pitkäksi ja kolmanteen
kuiluun päättyväksi. Tämäkin oli aivan ensimäisen kaltainen, paitsi
pituusmuodoltaan.
Olimme jo lähdössä tästä onkalosta, johon pääsi vain niukasti valoa,
kun Peters kohdisti tarkkaavaisuuteni kummallisiin pykälöihin, joita
näkyi merkelissä umpisokkelon perukalla. Ei tarvinnut paljoakaan
ponnistaa mielikuvitustaan huomatakseen, että vasemmalla eli
pohjoisimmalla puolella olevat pykälät kuvasivat, vaikkakin
kömpelösti, kurotetuin käsin seisovaa ihmishaahmoa. Muut pykälät
muistuttivat hiukan jonkinlaisia kirjaimia ja Peters väitti kiven
kovaan, että ne kirjaimia olivatkin. Sain hänet lopulta uskomaan
erehtyneensä osottamalla onkalon lattiaa, mistä jauheen seasta
poimimme pala palalta useita suuria merkeliliuskoja. Jokin mullistus
oli ilmeisesti lohkaissut ne merkelin pinnasta, jossa pykälät olivat,
sillä niiden ulkonemat sopivat täsmälleen pykäliin, mikä siis todisti
nämä luonnon työksi. Tultuamme vakuutetuksi siitä, ettei näistä
omituisista luolista löytynyt mitään pakotietä vankilastamme,
palasimme alakuloisina ja lannistuneina takaisin kallion huipulle. Ei
mitään mainittavaa tapahtunut seuraavana vuorokautena, paitsi että
tarkastaessamme maata kolmannen kuilun itäpuolella löysimme kaksi
kolmikulmaista, hyvin syvää kuoppaa, joiden suut olivat myöskin mustaa
graniittia. Näihin emme arvelleet kannattavan yrittää laskeutua, koska
ne näyttivät pelkiltä luonnon muodostamilta umpisyvänteiltä.