Yhä etelään! Me tunkeudumme jäävyöhykkeen läpi.
Kahdentenatoista päivänä lähdimme purjehtimaan Christmas Harbourista
palaten samaa tietä länttä kohti ja jättäen Crozet'n ryhmään kuuluvan
Marionin saaren vasemmalle puolellemme. Sen jälkeen sivuutimme Prinssi
Eduardin saaren ja jätimme senkin vasemmalle; sitten suuntasimme
pohjoisempaan ja laskimme viidentoista päivän kuluttua Tristan
d'Acunhan saaristoon 37° 8' etel. lev. ja 12° 8' länt. pit.
Täällä saimme vaivatta melkein kaikkia muonavaroja mitä tarvitsimme --
lampaita, sikoja, mullikoita, kaniineja, siipikarjaa, kaloja
kaikenlaisia sekä kasviksia yltäkyllin. Laskettuamme ankkurin aivan
suuren saaren lähelle kahdeksantoista sylen syvyydelle saimme kaikki
mukavasti tuoduksi laivalle. Kapteeni Guy osti vielä viisisataa
hylkeennahkaa ja vähän norsunluuta. Viivyimme täällä viikon, jolla
aikaa tuuli puhalsi enimmäkseen luoteesta ja sää oli hieman usvainen.
Marraskuun viidentenätoista päivänä läksimme purjehtimaan lounaaseen
aikoen Aurora-nimiseen saaristoon.
Jatkoimme etelän ja lännen välistä suuntaamme vaihtelevalla säällä
aina kuukauden kahdenteenkymmenenteen päivään saakka, jolloin
tulimme 53° 15' etel. lev. ja 47 ° 58' länt. pit. -- s.o.
hyvin lähelle eteläisimmän saaren asemaksi osotettua kohtaa.
Havaitsematta merkkiäkään maasta purjehdimme edelleen länteen
viidennelläkymmenennellä kolmannella eteläisellä leveyspiirillä aina
viidennellekymmenennelle läntiselle puolipäivänpiirille saakka. Sitten
suuntasimme pohjoiseen aina viidennellekymmenennelle toiselle
eteläiselle leveyspiirille asti, jolloin käännyimme itäänpäin ja
pysyimme samalla leveyspiirillä tehden sekä aamuin että illoin
korkeushavaintoja ja määräten meridiaanikorkeuden tähdistä ja kuusta.
Näin kuljettuamme itäänpäin Georgian länsirannikon puolipäivänpiirille
asti pysyimme tällä puolipäivänpiirillä, kunnes saavuimme sille
leveydelle, jolta olimme lähteneet. Sitten purjehdimme vinosti
kulmittain kautta koko merkityn alueen lakkaamatta tähystellen maston
huipusta ja tehden edelleen tarkkoja tutkimuksia kolmen viikon aikana,
jolloin sää pysyi merkillisen kauniina ja ihanana sekä aivan
kirkkaana. Tietenkin pääsimme täysin selville siitä, että olipa näillä
seuduin ollut mitä saaria hyvänsä ennen muinoin, niistä ei nykypäivinä
enää näkynyt jälkiäkään.
Kotiin palattuani olen sittemmin huomannut, että saman alueen on yhtä
tyystin risteillyt kapteeni Johnson amerikalaisella _Henry_-kuunarilla
v. 1822 ja kapteeni Morrel amerikalaisella _Wasp_-kuunarilla, molemmat
samoilla tuloksilla kuin mekin.
<tb>
Kapteeni Guyn aikomus oli alkuaan ollut Aurora-saarista selville
päästyään purjehtia Magellanin salmen kautta edelleen pitkin
Patagonian länsirannikkoa, mutta saamansa tiedot saattoivat hänet
suuntaamaan etelään toivossa, että tapaisi eräitä pieniä saaria,
joiden on sanottu olevan 60° eteläisen leveyspiirin seutuvilla 41° 20'
länt. pit. Siinä tapauksessa, ettei niitä löytäisi, hän aikoi, jos
vuodenaika osottautuisi suotuisaksi, tunkeutua edelleen napaa kohti.
Näin ollen me joulukuun kahdentenatoista päivänä läksimme purjehtimaan
tähän suuntaan. Kahdeksantenatoista olimme päässeet noille kerrotuille
paikoille ja risteilimme siellä kolme päivää, löytämättä jälkeäkään
hänen mainitsemistaan saarista. Kahdentenakymmenentenä ensimäisenä
päivänä, kun sää oli harvinaisen ihana, läksimme taas purjehtimaan
etelää kohti päättäen tunkeutua tähän suuntaan niin kauas kuin
mahdollista.
Purjehdimme etelää kohti neljä päivää. Kahdentenakymmenentenä
kuudentena päivänä, puolen päivän aikana, olimme 63° 23' etel. lev. ja
41° 25' länt. pit. Näimme nyt useita suuria jäävuoria ja
jäätikkölautan, joka ei sentään ollut kovin laaja. Tuuli pysyi
enimmäkseen kaakossa tai koillisessa, mutta oli hyvin lauha. Milloin
vain saimme länsituulta, mikä muuten oli harvinaista, seurasi sitä
aina sadepuuska. Joka päivä satoi enemmän tai vähemmän lunta.
Lämpömittari näytti kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä
kolmekymmentäviisi astetta. [Fahrenheit'in järjestelmä: 0° C. = + 32°
F.]
_Tammikuun 1 p:nä 1828_. Tänään sulkeuduimme kokonaan jäihin ja
toiveemme näyttivät todella surkeilta. Kova vihuri puhalsi koko
aamupäivän koillisesta ja ajoi suuria jääteliä peräsintä ja peräpeiliä
vasten niin rajusti, että kaikki säikähdimme. Illan suussa, kun vihuri
yhä puhalsi hurjasti, repesi iso lautta edessämme ja meidän onnistui
täysillä purjeilla murtautua pienempien lohkareiden välitse
selvemmille vesille. Avomerta lähestyessämme korjailimme vähitellen
purjeita ja vihdoin perille päästyämme asetuimme vastatuuleen yhteen
kertaan reivatun fokkapurjeen varaan.
_Tammikuun 2 p:nä_. Nyt oli jotenkin kaunis ilma. Puolenpäivän aikana
olimme päässeet 69° 10' et. lev. 42° 20' länt. pit. ja tunkeutuneet
eteläisen napapiirin poikki. Hyvin vähän jäätä näkyi etelässä,
vaikka takanamme oli suuria lauttoja. Tänä päivänä varustimme
suuntimiskojeen, johon käytimme isoa, kahdenkymmenen gallonin vetoista
rautakattilaa ja kahdensadan sylen pituista nuoraa. Huomasimme virran
kulkevan pohjoiseen noin neljännespeninkulman nopeudella tunnissa.
_Tammikuun 5 p:nä_. Olimme yhä suunnanneet etelään kohtaamatta kovin
suuria vastuksia. Tänä aamuna kumminkin, kun olimme 73° 15' it. lev.
ja 42° 10' länt. pit., meidät pysähdytti taaskin suunnattoman laaja ja
luja jääalue. Näimme toki paljon avovettä etelässä emmekä epäilleet
lopulta sinne pääsevämme. Suunnaten itäänpäin pitkin jäätikön reunaa
tulimme vihdoin peninkulman levyiselle väylälle, jonka läpi
varppailimme päivän laskiessa. Meri oli nyt sakeanaan jäävuoria, mutta
ajojäätikköä ei ollut ja me työntäysimme yhä rohkeasti eteenpäin.
Pakkanen ei tuntunut kiihtyvän, mutta lunta satoi ehtimiseen ja
silloin tällöin rajusti rakeita. Suunnattomia albatrossiparvia lensi
tänään kuunarin ylitse kaakosta luoteeseen.
_Tammikuun 7 p:nä_. Meri pysyi yhä kauniisti avoimena, joten saatoimme
helposti kulkea suuntaamme. Lännessä näimme muutamia uskomattoman
suuria jäävuoria ja iltapäivällä sivuutimme hyvin läheltä erään, jonka
huippu kohosi varmasti neljäsataa syltä valtameren pinnasta. Sen
ympärys oli juurelta todennäköisesti kolmeneljännestä ranskan
meripeninkulmaa ja useita vesivirtoja juoksi sen sivuilla olevista
halkeamista. Vuori pysyi näkyvissämme kaksi päivää ja häipyi vasta
sumuun.
_Tammikuun 10 p:nä_. Varhain tänä aamuna menetimme onnettomuudeksemme
miehen. Hän oli amerikalainen, nimeltä Peter Vredenburgh, syntyisin
New Yorkista, ja kuunarin parhaimpia matruuseja. Noustessaan partaalle
hänen jalkansa luiskahti ja hän putosi kahden jäälohkareen väliin ja
hävisi sitä tietään. Tänään puolenpäivän aikana olimme 78° 30' etel.
lev. ja 40° 15' länt. pit. Pakkanen oli nyt ylen ankara ja yhtämittaa
tuli raepuuskia pohjoisesta ja idästä. Tällä ilmansuunnalla näimme
vielä useita suunnattomia jäävuoria ja koko itäinen taivaanranta
näytti ajojäätikön sulkemalta, joka kohoili kerroksittain röykkiö
röykkiön päällä. Ajopuita uiskenteli ohi illan kuluessa ja suuri
joukko lintuja lensi ylitsemme, kuten myrskylintuja, albatrosseja ja
iso lintu, jolla oli hohtavan siniset höyhenet.
_Tammikuun 12 p:nä_. Etelään menomme näytti taasen epäiltävältä,
kun navan puolella levisi näköjään rajaton jäätikkö, taustalla
äärettömiä, röykkelöisiä jäävuoria, jotka äkkijyrkkinä ja uhkaavina
kohosivat toinen toistaan korkeammalle. Suuntasimme länteen aina
neljänteentoista päivään asti, toivoen löytävämme jonkun aukon.
_Tammikuun 14 p:nä_. Tänä aamuna saavuimme sen kentän äärelle, joka
oli sulkenut meiltä tien, ja luovittuamme sen sivutse tulimme
avomerelle, jolla ei ollut jään siruakaan. Suunnittuamme kahdensadan
sylen pituisella köydellä huomasimme täällä virran, joka kulki etelään
puolen peninkulman nopeudella tunnissa. Purjehdimme nyt etelään päin
kohtaamatta mainittavia esteitä kuudenteentoista päivään saakka,
jolloin puolenpäivän aikana olimme 82° 21' etel. lev. ja 42°
läntisellä pituusasteella. Täällä taasen suunnimme ja huomasimme yhä
etelään kulkevan virran, jonka nopeus oli kolmeneljännestä peninkulmaa
tunnissa. Ilman lämpömäärä oli lauhkea ja mieluisa, lämpömittari kun
oli kohonnut. Tällä alalla ei jään siruakaan ollut havaittavissa. Koko
laivaväki oli nyt varma navalle pääsemisestämme.
_Tammikuun 17 p:nä_. Tämä oli tapauksista rikas päivä. Lukemattomia
lintuparvia lensi ylitsemme etelään ja monta lintua ammuttiin
kannella; eräästä pelikaanin sukuisesta saimme mainion paistin.
Keskipäivän tienoissa nähtiin mastonhuipusta pieni jäälautta vasemman
keulalaidan puolella ja sen päällä häämötti kuin iso eläin. Kun sää
oli hyvä ja miltei tyven, lähetti kapteeni kahdella veneellä
katsomaan, mikä siellä oli. Dirk Peters ja minä läksimme perämiehen
mukana isompaan veneeseen.
Tultuamme jäälautalle näimme, että sillä purjehti jättimäinen
jääkarhunrotuinen, mutta verrattomasti kookkaampi eläin. Hyvin
asestettuina emme arastelleet paikalla käydä sen kimppuun. Useita
laukauksia ammuttiin nopeasti peräkkäin ja enimmät näyttivät osuvan
päähän ja ruhoon. Mutta olematta tuosta milläänkään hirviö heittäytyi
mereen ja ui kita ammollaan sille veneelle, jossa Peters ja minä
olimme. Siinä hämmingissä, jonka seikkailun arvaamaton käänne
aiheutti, ei kellään ollut toista laukausta valmiina ja suunnaton
karhunvetkale oli jo puoleksi päässyt veneemme partaalle ja tarttunut
erästä miestä kupeista ennenkuin tepsiviin keinoihin oli ryhdytty sen
torjumiseksi. Tässä hädässä vain Petersin ripeys ja vikkelyys pelasti
meidät perikadosta. Hypäten suunnattoman pedon selkään hän survaisi
veitsensä sen niskaan, jotta se yhdellä iskulla tunki selkäytimeen
asti. Peto ei enää nostanut päätäänkään, vaan vierähti Petersin yli
mereen. Viimemainittu tointui pian ja kun hänelle oli heitetty köysi,
sitoi hän raadon siihen ennenkuin nousi veneeseen. Sitten palasimme
riemusaatossa kuunarille hinaten voitonmerkkiä perässämme. Karhun
täysi pituus oli kokonaista viisitoista jalkaa. Sen villa oli aivan
valkea, hyvin karhea ja kähäräinen. Silmät olivat veripunaiset ja
suuremmat kuin jääkarhulla -- kuonokin oli pyöreämpi ja muistutti
pikemmin verikoiran kuonoa. Liha oli mureaa, mutta ylen tympeää ja
kalanmakuista, vaikka miehet ahmivatkin sitä halukkaasti ja kehuivat
erinomaiseksi.
Tuskin olimme saaneet saaliimme laivan sivulle, kun mies maston
huipussa päästi iloisen huudon: "_maata keulan oikealla puolella_!"
Kun tuulikin rupesi parhaiksi puhaltamaan koillisesta, pääsimme
ennenpitkää rannikon lähelle. Se osoittautui matalaksi kalliosaareksi,
joka oli noin ranskan peninkulman laajuinen ympärimitaten ja kokonaan
vailla kasvillisuutta, ellemme ota lukuun erästä viikunakaktusta. Kun
lähestyy sitä pohjanpuolelta, näkee omituisen mereen pistävän
kalliopenkereen, joka paljon muistuttaa köytettyjä puuvillapakkoja.
Penkerettä ympäröi lännessä pieni merenpoukama, jonka pohjukassa
veneemme pääsivät mukavasti maihin.
Pian olimme saaneet tutkituksi joka kolkan saarella, mutta yhtä
poikkeusta lukuunottamatta emme tavanneet mitään huomaamisen arvoista.
Eteläisestä päästä löysimme rannan läheltä kiviröykkiöön puoleksi
hautautuneen puunkappaleen, joka näytti olleen kanootin keulavantaana.
Siihen oli ilmeisesti yritetty leikata kuvioita ja kapteeni Guy
luulotteli näkevänsä kilpikonnan kuvan, mutta yhtäläisyys ei minusta
ollut kovin sattuva. Paitsi tätä keulavannasta vai mikähän lie ollut,
emme löytäneet merkkiäkään siitä, että mikään elävä olento olisi
milloinkaan ollut täällä ennen meitä. Siellä täällä rannikolla näimme
aniharvoja pieniä jäätelejä. Tämä pikku saari -- jonka kapteeni Guy
nimitti Bennettin saareksi osuuskumppaninsa, kuunarin toisen isännän
kunniaksi -- on tarkalleen määrättynä 82° 50' etel. lev. ja 42° 20'
länt. pit.
Olimme nyt edenneet etelään yli kahdeksan astetta kauemmaksi kuin
yksikään edellinen merenkulkija ja meri oli yhä avoimena edessämme.
Huomasimme myöskin astevaihtelun säännöllisesti pienenevän ja vieläkin
hämmästyttävämpää oli, että ilman ja myöhemmin vedenkin lämpömäärä
lauhkenemistaan lauhkeni. Säätä saattoi sanoa ihanaksikin ja vieno
tuulonen puhalsi säännöllisesti joltain pohjoiselta ilmansuunnalta.
Taivas oli yleensä kirkas, silloin tällöin ilmestyi jotain hienon udun
näköistä eteläiselle taivaanrannalle, vaan se hälveni aina pian. Kaksi
vastusta vain ilmaantui: polttopuut rupesivat loppumaan ja keripukin
oireita huomattiin monessa matruusissa. Nämä syyt panivat kapteeni
Guyn empimään ja tuontuostakin puhumaan paluumatkasta. Minä puolestani
olin varma siitä, että me tähän suuntaan kulkien pian saapuisimme
jollekin maalle ja silloisista merkeistä syystä päätin, ettemme
etelässä tapaisi myöskään peräpohjolan hedelmätöntä maaperää. Niinpä
selittelinkin hänelle innokkaasti, kuinka tarkoituksenmukaista olisi
ainakin vielä muutamia päiviä pyrkiä edelleen siihen suuntaan, mihin
paraikaa purjehdimme. Niin houkuttelevaa tilaisuutta etelänavan
mannermaata koskevan kysymyksen ratkaisemiseen ei vielä koskaan ollut
kenellekään tarjoutunut, ja tunnustan mieleni kuohahtaneen harmista
kuunnellessani päällikkömme pelkurimaisia ja ajattomia ehdotuksia.
Totta tosiaan uskonkin, että mielenpurkaukseni saivat hänet
ponnistamaan eteenpäin. Vaikkapa siis en voi olla surkuttelematta
niitä perin onnettomia ja verisiä tapahtumia, jotka heti johtuivat
neuvostani, rohkenen kuitenkin tuntea kiitollisuuttakin siitä, että
minun vaikkapa ansiottanikin on sallittu paljastaa tieteelle
mieltäkiehtovampia salaisuuksia, mitkä milloinkaan ovat saavuttaneet
sen huomiota.