Matka Etelämerelle.
_Jane Guy'ssä_ meitä kohdeltiin niin ystävällisesti kuin
hädänalaisessa tilassamme suinkin saatoimme toivoa. Noin parin viikon
kuluttua, jolla aikaa olimme suunnanneet edelleen kaakkoista kohti
vienojen tuulten ja kauniin sään vallitessa, sekä Peters että minä
olimme täydelleen toipuneet äskeisten kieltäymystemme ja kamalain
kärsimystemme seurauksista ja rupesimme muistelemaan menneisyyttä
pikemmin kauhistavana unena, josta onneksemme olimme heränneet, kuin
vakavan ja selvän todellisuuden tapahtumina. Olen sittemmin huomannut,
että tällaisen osittaisen unohduksen saa aikaan äkillinen siirtyminen
joko ilosta suruun tai surusta iloon. Siten tunnen nyt itse puolestani
mahdottomaksi tajuta sen kurjuuden täyttä määrää, jota kärsin hylyllä.
Tapaukset muistan, mutta en niitä tunteita, joita tapaukset aikanaan
synnyttivät. Tiedän vain, että _silloin_ kun ne tapahtuivat,
ajattelin, ettei ihmisluonto saata suurempaa tuskaa kestää.
Jatkoimme matkaamme muutamia viikkoja mitään sen tärkeämpää
tapahtumatta kuin että kohtasimme valaanpyyntilaivoja ja vielä
useammin valaita.
Lokakuun kolmantenakymmenentenä päivänä pääsimme Prinssi Edwardin
saaren näkyviin 46° 53' etel. lev. ja 37° 46' it. pit. Kahta päivää
myöhemmin olimme Possession Saaren lähellä ja kohta sen jälkeen
sivuutimme Crozet'n saaret 42° 59' etel. lev. ja 48° it. pit.
Kahdeksantenatoista päivänä laskimme eteläisessä Intian valtameressä
olevalle Kerguelenin eli Desolation-saarelle ja ankkuroimme Christmas
Harbouriin neljän sylen syvyydelle.
Aamulla Christmas Harbouriin tulomme jälkeen ensimäinen perämies Mr.
Patterson laski veneet vesille ja, vaikka hieman aikaista tähän
vuodenaikaan, lähti hylkeen etsintään, soutaen ensin kapteenin ja
hänen nuoren sukulaisensa eräälle läntiselle karulle niemekkeelle;
näillä oli saaren sisämaahan jotain asiaa, josta en saanut selkoa.
Kapteeni Guy otti mukaansa pullon, jossa oli sinetillä suljettu kirje
ja lähti menemään kohti erästä korkeinta vuorenhuippua.
Todennäköisesti hän aikoi jättää sinne kirjeen jonkin laivan
perittäväksi, jonka piti saapua tänne meidän lähdettyämme.
Niin pian kuin hän hävisi näkyvistä, läksimme -- Peters ja minä
olimme perämiehen veneessä -- risteilemään rannikolle haeskellen
hylkeitä. Tässä hommassa olimme kolmisen viikkoa tarkastellen joka
sopen ja kolkan sekä Kerguelenin maalla että muillakin pienillä
lähisaarilla. Vaivoillamme ei kumminkaan ollut menestystä. Näimme
suuren joukon turkishylkeitä, mutta ne olivat perin arkoja ja vain
työllä ja vaivalla onnistuimme hankkimaan kaiken kaikkiaan
kolmesataaviisikymmentä nahkaa.
Elefanttihylkeitä oli viljalti varsinkin mannermaan länsirannikolla,
mutta saimme tapetuksi vain parikymmentä ja nekin suurella vaivalla.
Pienemmiltä saarilta löysimme aika paljon karvahylkeitä, mutta jätimme
ne rauhaan. Kuunarille palasimme yhdentenätoista päivänä ja tapasimme
siellä kapteeni Guyn veljenpoikineen; kumpikin moitti sisämaata aivan
kurjaksi kuvaillen sen mitä kolkoimmaksi ja hedelmättömimmäksi maaksi
maailmassa. He olivat saaneet viettää pari yötä saarella, kun toinen
perämies jonkun väärinkäsityksen vuoksi ei ollut lähettänyt kuunarilta
heitä noutamaan.