VIII.

Me valtaamme laivan Rogersin haamun avulla.

Kun katselin kuvaani kojun seinällä riippuvasta pellinpalasesta

jonkinlaisen kenttälyhdyn hämärässä valossa, valtasi mieleni sellainen

epämääräinen kauhu muistaessani sen kauhistavan todellisuuden, jota

siten näyttelin, että rupesin rajusti vapisemaan ja töintuskin sain

kootuksi tarmoa esittääkseni osaani. Täytyi kuitenkin toimia

päättävästi ja Peters ja minä menimme kannelle.

Siellä tapasimme kaikki kunnossa ja partaan lähellä pysytellen

hiivimme kolmin kajuutan portaille. Ne olivat vain osaksi teljetyt,

ylimmälle portaalle oli asetettu puupalikoita siltä varalta että ovea

äkkiarvaamatta voisi sysätä kiinni ulkoapäin. Tirkistellessämme

saranain raoista näimme joka sopen kajuutassa. Huomasimme nyt, mikä

onni oli, ettemme olleet yrittäneet voittaa heitä yllättämällä, sillä

he olivat ilmeisesti varuillaan. Vain yksi nukkui ja hän makasi ihan

peräkannen portaiden juuressa musketti vierellään. Muut istuivat

patjoilla, jotka oli otettu kopeista ja levitetty lattialle. He

haastelivat parhaillaan vakavasti, ja vaikka he olivat kallistelleet

maljoja kuten näkyi parista tyhjästä kannusta ja muutamista

tinapikareista, joita oli mikä missäkin, eivät he olleet niin päissään

kuin tavallisesti. Kaikilla oli puukko, parilla pistooli ja suuri

joukko musketteja oli läheisessä kopissa.

Kuuntelimme vähän aikaa heidän keskusteluaan ennenkuin pääsimme

selville miten toimia; emme näet tähän saakka olleet tehneet mitään

varmaa päätöstä, paitsi että yrittäisimme pelästyttää heidät Rogersin

haamulla ja siten herpaista heidän tarmoansa. He keskustelivat

merirosvosuunnitelmistaan, emmekä kuulleet selvästi muuta kuin että he

ensi aluksi yhtyisivät _Hornet_-kuunarin miehistöön ja jos mahdollista

anastaisivat koko kuunarin, sitten ryhtyäkseen johonkin suureen

yritykseen, jonka yksityiskohdista ei kukaan meistä saanut selvää.

Muuan mies rupesi puhumaan Petersistä ja perämies sanoi siihen

matalalla äänellä jotain, jota ei voinut erottaa, mutta lisäsi sitten

kovempaa, että hän ei ymmärtänyt, mitä Petersillä oli tekemistä

kapteenin kakaran kanssa kanssissa, ja arveli, että kuta pikemmin

molemmat heitettäisiin mereen, sitä parempi. Tähän ei kukaan virkkanut

mitään, mutta me oivalsimme viittauksen saavuttaneen yleisen

hyväksymisen, varsinkin Jonesin puolelta.

Nyt kävin kovin levottomaksi, sitäkin enemmän kun näin Augustuksen ja

Petersinkin vielä olevan neuvotonna menettelytavastamme. Päätin

kumminkin myydä henkeni niin kalliista kuin mahdollista enkä sallia

pelon vallata mieltäni.

Ärjyvän tuulen pauhu köysistössä ja meren loiskuminen kannen yli esti

meitä kuulemasta mitä puhuttiin, paitsi sään hetkittäin hellittäessä.

Silloin kerrankin kaikki kuulimme selvästi perämiehen käskevän erästä

miestä menemään kokan puolelle komentamaan "ne pirun köntykset"

kajuuttaan, missä hän voisi pitää heitä silmällä, sillä hän ei

tahtonut mitään salassa kähmimistä prikillä. -- Onneksi priki hytki

tällä hetkellä niin rajusti, ettei käskyä voitu heti toimittaa. Kokki

nousi patjaltaan lähteäkseen meitä hakemaan, kun pelottava kallistus,

jonka luulin katkovan mastot, viskasi hänet päistikkaa vasemman

puolen ovea vasten, murtaen sen auki ja saaden aikaan paljon

hämminkiä. Onneksi ei kukaan meistä suistunut paikaltaan ja me

kerkesimme suinpäin syöstä takaisin kanssiin ja tehdä hätäisen

toimintasuunnitelman ennenkuin lähetti ilmestyi tai pikemmin pisti

päänsä kajuutan porraskuvusta, sillä hän ei tullut kannelle. Tältä

paikalta hän ei huomannut Allenin poissaoloa, vaan karjui muka hänelle

perämiehen käskyn. Peters huusi: "Kyllä, kyllä," ääntään muuttaen, ja

kokki palasi heti kajuuttaan osaamatta epäillä, ettei kaikki ollut

oikeinpäin.

Molemmat toverini lähtivät nyt rohkeasti kajuuttaan ja Peters sulki

oven, samalla tavalla kuin se oli ollutkin. Perämies otti heidät

teeskennellyn sydämellisesti vastaan ja sanoi Augustukselle, että kun

tämä oli käyttäytynyt niin hyvin, hän saisikin asettua kajuuttaan

asumaan ja vastedes olla yhtenä heistä. Sitten hän kaatoi hänelle

puoli pikarillista rommia ja pakotti juomaan. Kuulin ja näin kaikki,

sillä seurasin ystävääni kajuutalle heti kun ovi pantiin kiinni ja

kävin entiselle tähystyspaikalleni. Mukaani olin ottanut molemmat

pumpunvarret, joista toisen varasin lähelle kajuutan portaita

valmiiksi tarvittaessa.

Nyt asettausin niin vakavaan asentoon kuin suinkin saatoin nähdäkseni

kaikki mitä sisällä tapahtui ja koin terästää itseäni rohkeasti

astumaan kapinoitsijain joukkoon, kun vain Peters antaisi sovitun

merkin. Ennen pitkää hänen onnistui kääntää puhe kapinan veritekoihin

ja vähitellen johtaa miehet tarinoimaan kaikista noista merimiesten

kesken niin yleisistä aaveluuloista. En kuullut kaikkea mitä

sanottiin, mutta selvästi saatoin nähdä juttelun vaikutuksen

läsnäolijain kasvoilla. Perämies oli silminnähtävästi kovin

levottomana ja samassa kun joku mainitsi Rogersin ruumiin

kammottavasta näöstä, luulin hänen olevan pyörtymäisillään. Peters

kysyi häneltä nyt, eikö hänestä olisi parasta heitättää ruumis heti

mereen, koska oli niin kamalaa nähdä sen kieriskelevän kannella.

Tällöin konna käänsi hitaasti päänsä tovereihinsa päin, ikäänkuin

rukoillen jotakuta menemään toimittamaan asian. Ei kukaan kumminkaan

liikahtanut ja ilmeistä oli, että kaikkien hermot olivat äärimmilleen

kiihottuneet. Nyt Peters antoi minulle merkin. Paiskasin kajuutan

portaiden oven auki ja astuen alas sanaakaan sanomatta seisoin suorana

seurueen keskellä. Se valtava vaikutus, jonka tämä äkillinen ilmestys

teki, ei ole ensinkään ihmeteltävissä, kun kaikki eri asianhaarat

otetaan huomioon. Perämies kavahti patjalta, missä oli maannut ja

kaatui ääntä päästämättä hengettömänä selälleen kajuutan lattialle,

jolloin ankara keikahdus vyörähytti hänet kuin pölkyn tyvenen

puolelle. Seitsemästä jälellä olevasta vain kolmella oli alussa

vähänkään mielenmalttia. Muut neljä istuivat jonkun aikaa kuin kiinni

juuttuneina lattiaan -- surkeimpina kauhun ja äärimmäisen epätoivon

kuvina mitä silmäni ikinä ovat nähneet. Vastarintaa kohtasimme

yksistään kokin, John Huntin ja Richard Parkerin puolelta, mutta he

puolustautuivat vain heikosti ja epäröiden. Kaksi edellistä Peters

ampui paikalla ja minä iskin maahan Parkerin pumpunvarrella, jonka

olin ottanut mukaani. Sillä aikaa Augustus sieppasi lattialta musketin

ja ampui toista kapinoitsijaa, Wilsonia, sydämeen. Jälellä oli nyt

vain kolme; mutta tällöin he olivatkin jo tointuneet ja kenties

rupesivat älyämään tulleensa petetyiksi, sillä he tappelivat

tarmokkaasti ja vimmalla ja vain Petersin suunnattoman vahvat

jäntereet tuottivat meille lopulta voiton. Nämä kolme olivat Jones,

Greely ja Absalon Hicks. Jones oli paiskannut Augustuksen lattiaan,

lävistänyt hänen oikean käsivartensa monesta kohden puukolla, ja olisi

pian päättänyt hänen päivänsä -- kun emme Peters ja minä heti voineet

suoriutua omista vastustajistamme -- ellei apuun olisi aikanaan

joutunut ystävä, jota emme suinkaan olleet osanneet liittolaiseksi

lukea. Se ei ollut kukaan muu kuin Tiikeri. Hiljaa muristen se

loikkasi kajuuttaan ratkaisevimmalla hetkellä, heittäytyi Jonesin

päälle ja iski hänet samassa lattiaan. Ystäväni oli nyt kumminkin

saanut liian pahoja vammoja pystyäkseen meitä enää vähääkään auttamaan

ja minua taas haittasi valepukuni niin, etten saattanut tehdä paljoa.

Koira ei toki hellittänyt Jonesin kurkusta ja Peters taas oli mies

pitämään puolensa useampaakin kuin niitä kahta vastaan, jotka vielä

olivat jälellä, ja olisi epäilemättä lopettanut heidät pikemmin, ellei

ahtaus ja laivan pelottava kallisteleminen olisi häntä estänyt.

Kohtapa hän saikin käteensä raskaan jakkaran. Tällä hän halkaisi

Greelyn kallon tämän parhaillaan tähdätessä minuun musketilla, ja heti

sen jälkeen, kun prikin keikahdus viskasi hänet Hicksin pariin, hän

tarttui tätä kurkusta ja pelkällä voimallaan kuristi hänet siinä

silmänräpäyksessä. Näin me paljoa lyhyemmässä ajassa kuin mitä minulta

on mennyt tämän kertomiseen, pääsimme prikin herroiksi.

Ainoa, henkiin jäänyt vastustajamme oli Richard Parker. Tämän miehen

olin minä kuten muistettaneen, iskenyt kumoon pumpunvarrella jo

hyökkäyksen alussa. Hän oli nyt liikkumattomana hytin pirstautuneella

ovella; mutta Petersin koskettaessa häntä jalallaan hän rupesi

puhumaan ja anoi armoa. Hänen päässään oli vain mitätön haava eikä hän

ollut saanut mitään muutakaan vammaa, vaan oli vain taintunut pelkästä

iskusta. Hän nousi nyt ja toistaiseksi me sidoimme hänen kätensä selän

taakse. Koira murisi vielä Jonesin päällä, mutta tarkastaessamme

huomasimme hänet aivan kuolleeksi ja veri valui virtanaan kurkussa

olevasta syvästä haavasta, jonka varmaankin elukan terävät hampaat

olivat tehneet.

Oli nyt aamun ensimäinen tunti ja tuuli puhalsi yhä pelottavasti.

Priki nytki ja vaarui ilmeisesti paljoa kiivaammin kuin tavallisesti

ja aivan välttämättömäksi kävi tehdä edes jotain sen auttamiseksi.

Melkein joka kerta kun se keikahti suojan puolelle, tuli laidan yli

hyökyaalto, osaksi kajuuttaankin meidän paraikaa temmeltäessämme; alas

laskeutuessani olin näet jättänyt laivanluukun auki. Koko vasemman

puolen parrasrivi oli pois pyyhkäisty, samoin keittiö sekä pikku

venonen siltamalta. Isonmaston natina ja riuhtoileminen merkitsi

myöskin, että se oli katkeamaisillaan. Jotta peräruumaan mahtuisi

enemmän lastia, oli maston tyvi istutettu kansien väliin -- kovin

moitittava tapa, johon tietämättömät laivanrakentajat toisinaan

turvautuvat -- niin että se oli uhkaavassa vaarassa irtautua

kengästään. Mutta kaikkien vastustemme lisäksi huomasimme veden

laivassa nousseen seitsemään jalkaan.

Jättäen miesten ruumiit kajuuttaan aloimme heti pumpata ja Parkerkin

päästettiin vapaaksi auttamaan meitä työssä. Augustuksen käsivarren

sidoimme parhaamme mukaan ja hän teki minkä saattoi. Huomasimme

kuitenkin parhaiksi voivamme estää vuodon lisääntymästä pitämällä

yhden pumpun lakkaamatta käynnissä. Vain neljälle se oli kova työ,

mutta me koetimme ylläpitää rohkeuttamme ja odotimme levottomasti

päivän koittoa, jolloin toivoimme saavamme prikin kevennetyksi

hakkaamalla ison maston poikki.

Tällä tavoin vietimme kauhistavan tuskallisen ja uuvuttavan yön, ja

kun päivä vihdoinkin koitti, ei myrsky ollut vähintäkään asettunut

eikä näkynyt merkkiäkään sen tyyntymisestä. Raahasimme nyt ruumiit

kannelle ja heitimme ne mereen. Lähin huolemme oli päästä

isostamastosta. Kun tarpeelliset valmistukset oli tehty, hakkasi

Peters maston poikki (löydettyään kirveitä kajuutasta), meidän toisten

seistessä valmiina taljaköysissä. Kun priki pelottavasti kallistui

suojan puolelle, komennettiin hakkaamaan poikki tuulenpuoliset

taljaköydet; sen tehtyämme kaikki mastot ja köydet syöksähtivät

valtoinaan mereen tuottamatta mainittavaa vahinkoa. Nyt huomasimme,

ettei alus keikkunut enää yhtä raskaasti kuin ennen, mutta asemamme

oli yhä perin uhkaava ja äärimmäisistä ponnistuksistamme huolimatta

emme saaneet vuotoa vähenemään yhdellä pumpulla. Se vähäinen apu, mitä

Augustus saattoi meille antaa, ei merkinnyt paljoa. Kovaksi onneksemme

vielä ankara hyöky viskasi prikin moniaan piirron tuulesta, ja

ennenkuin se pääsi ennalleen, pyyhälsi toinen aivan sen ylitse ja

suisti partaan upoksiin. Painolasti siirtyi nyt yhdessä rysyssä

suojanpuolelle -- muu lasti oli kieriskellyt sinne tänne ihan

sikinsokin jonkun aikaa -- ja hetkisen näytti kuin mikään ei enää

pelastaisi alusta kaatumasta. Kohta taas pääsimme kumminkin osaksi

pystyyn, mutta kun painolasti yhä jäi vasemmalle puolelle, olimme niin

kallellamme, että oli turha ajatella pumppuamista; sitä emme missään

tapauksessa olisi voineet tehdä paljoa kauempaa, kun kätemme olivat

ihan vereslihalla tavattomista ponnistuksistamme.

Vastoin Parkerin neuvoa rupesimme nyt hakkaamaan poikki keulamastoa ja

saimmekin sen tehdyksi, vaikka työllä ja vaivalla. Mereen vyöryessään

masto vei mukanaan kokkapuun ja jätti meidät täydellisesti hylyksi.

Näihin asti olimme toki saattaneet toivoa pelastuvamme isolla

veneellämme, jota hyökylaineet eivät olleet vioittaneet. Mutta pitkään

se ilo ei kestänyt; sillä kun keulamasto nyt oli mennyt ja sen mukana

tietysti keulapurjekin, joka oli prikiä tukenut, alkoi meri vyöryä

ylitsemme täydellisenä hyöky-aallokkona ja puhdisti muutamassa

minuutissa kannen kokasta perään, tempasi mukaansa ison veneen ja

oikean portaan ja yksinpä ankkuripelinkin.

Puolenpäivän aikaan myrsky näytti olevan hieman asettumaan päin, mutta

siinä petyimme surkeasti, sillä se vaimeni vain muutamaksi minuutiksi

puhaltaaksen sitten kahta suuremmalla raivolla. Neljän tienoissa

iltapäivällä oli kerrassaan mahdotonta vastustaa tuulen rajua voimaa;

ja kun yö tuli, en hitustakaan enää toivonut, että alus pysyisi koossa

aamuun asti.

Keskiyön tultua olimme vajonneet hyvin syvälle ja vesi nousi nyt

keskikanteen asti. Peräsin meni pian menojaan ja hyöky, joka riuhtaisi

sen irti, nosti prikin peräpuolen kokonaan ylös vedestä, johon se

jysähti takaisin tärähtäen niin ankarasti kuin karille törmätessä.

Olimme kaikki laskeneet peräsimen kestävän viimeiseen asti, se kun oli

tavattoman vahva ja köytetty niin, etten moista ole nähnyt.

Ennätimme töintuskin hengähtää tämän ankaran kolauksen jälkeen, kun

niin suunnaton aalto, että vain harvoin olin sellaista nähnyt,

vyörähti suoraan alukseemme, pyyhkäisten kajuutan portaat tyyten

tieltään, vieden mennessään Tiikeriparan, murtaen laivan luukut ja

täyttäen joka tuuman vedellä.