Kapinoitsijat riitautuvat. -- Hartman Rogers myrkytetään. -- Me
liittoudumme Dirk Petersin kanssa.
_Heinäkuun 10 pv:nä:_ Puhuteltiin Riosta Norfolkiin purjehtivaa
prikiä. Sää usvainen, sekä vaihtelevia itätuulia. Tänään kuoli Hartman
Rogers, joka oli kahdeksantena päivänä saanut kouristuksia juotuaan
lasin grogia.
Tämä mies oli kokin puoluelaisia ja häneen Peters oli enin luottanut.
Hän sanoi Augustukselle uskovansa, että perämies oli hänet myrkyttänyt
ja odottavansa, ellei olisi varuillaan, oman vuoronsa pian tulevan.
Nyt oli enää vain hän itse, Jones ja kokki jälellä hänen omasta
joukostaan -- toisella puolella oli viisi. Hän oli ehdotellut
Jonesille, että komento otettaisiin perämieheltä; mutta kun
suunnitelma sai kylmäkiskoisuutta osakseen, niin hän ei ollut ruvennut
ajamaan asiaa pitemmälle eikä virkkanut mitään kokille. Hyvä oli, että
hän oli niin varovainen, sillä iltapuolella kokki ilmaisi päättäneensä
liittyä perämieheen, ja siirtyi muodollisestikin tämän puolueeseen,
jolloin taas Jones käytti tilaisuutta riidelläkseen Petersin kanssa ja
vihjasi ilmoittavansa perämiehelle hänen hankkeistaan. Nyt ei
nähtävästi ollut hetkeäkään hukattavana ja Peters ilmaisi päättäneensä
hinnasta mistä hyvänsä yrittää vallata aluksen, jos vain Augustus
antaisi hänelle apua. Ystäväni heti vakuutti olevansa valmis mihin
tahansa tämän asian hyväksi ja arvellen hetken tulleeksi ilmoitti
minun olevan laivassa. Tästä sekarotuinen intiaani oli yhtä
ihastuksissaan kuin hämmästyksissäänkin, hän kun ei vähääkään enää
luottanut Jonesiin, jonka hän jo luki perämiehen puoluelaiseksi. He
menivät heti alas, jolloin Augustus kutsui minua ja Peters ja minä
tutustuimme toisiimme.
Sovittiin, että yrittäisimme vallata laivan heti tilaisuuden tullessa,
ja ettemme uskoisi Jonesille ensinkään tuumiamme. Jos onni olisi
meille myötäinen, niin veisimme prikin ensimäiseen satamaan ja
luovuttaisimme sen viranomaisille. Puolueensa hajoaminen oli tehnyt
tyhjäksi Petersin aikeen mennä Tyynellemerelle -- siihen seikkailuun
tarvittiin miehistöä -- ja hän luotti siihen, että hänet joko
vapautetaan mielenvikaisuuden takia -- jonka hän juhlallisesti
vakuutti saattaneen hänet avustamaan kapinallisia -- tahi armahdetaan
Augustuksen ja minun esitysteni johdosta. Neuvottelumme keskeytti
toistaiseksi huuto: "kaikki miehet korjaamaan purjeita", ja Peters ja
Augustus juoksivat kannelle.
Kuten ainakin, oli miehistö juovuksissa ja ennenkuin purjeet kunnolla
saatiin kokoon, kallisti ankara tuuliaispää laivanpartaan veteen.
Laskemalla tuuleen se kumminkin pääsi pystyyn, mutta nieltyään koko
joukon vettä. Tuskin oli kaikki kunnossa, kun toinen puuska yllätti
laivan ja heti sen jälkeen vielä toinen -- mutta mitään vahinkoa ei
toki tapahtunut. Kaikesta päättäen oli nousemassa myrsky, joka
suurella raivolla karkasikin tuota pikaa kimppuumme pohjan ja lännen
puolelta. Nyt koottiin kaikki purjeet mahdollisimman tarkkaan ja me
asetuimme vastatuuleen, kuten ainakin, tiukkaan reivatun fokkapurjeen
varaan. Yön joutuessa tuulen voima kasvoi ja meri kävi merkillisen
ankaraksi. Peters tuli nyt kanssiin ja me jatkoimme taas
neuvotteluamme.
Olimme samaa mieltä siitä, ettei otollisempaa tilaisuutta voinut
tarjoutua suunnitelmamme toteuttamiseksi, koskei yritystä tällaisella
hetkellä osattu aavistaakaan. Kun priki oli turvassa päin tuulta, ei
sitä tarvinnut hoitaa ennenkuin sään tyynnyttyä ja silloin, jos
nimittäin yrityksemme onnistui, me voisimme vapauttaa yhden tai ehkä
kaksi miestä auttamaan meitä viemään prikiä satamaan. Pahimpana
pulmana oli perin erilaiset voimasuhteemme. Meitä oli vain kolme
miestä ja kajuutassa oli yhdeksän. Kaikki aseet olivat myös heidän
hallussaan, paitsi paria pistoolia, jotka Peters oli piilottanut
taskuihinsa ja isoa merimiehen puukkoa, jota hän aina piti
housunkauluksensa alla. Eräistä merkeistä -- kun esimerkiksi ei ollut
yhtään kirvestä tai kankea tavallisilla paikoillaan -- rupesimme
pelkäämään, että perämies epäili jotain, ainakin Petersiin nähden ja
että hän kyllä pitäisi varansa hänestä päästäkseen. Oli tosiaankin
selvää, että teimmepä mitä hyvänsä, me emme saattaneet toimia kyllin
ripeästi. Kuitenkin vihollisen ylivoima oli siksi suuri, että meidän
täytyi menetellä hyvin varovasti.
Peters ehdotti, että hän menisi kannelle ja rupeisi puheisiin vahdin
-- Allenin -- kanssa, jolloin hän voisi heittää tämän mereen kaikessa
hiljaisuudessa, että Augustus ja minä sitten tulisimme kannelle
varustautuaksemme parhaamme mukaan aseilla. Sitten tekisimme yhteisen
ryntäyksen ja valtaisimme kajuutan portaat ennenkuin vihollinen
joutuisi vastarintaan. Vastustin tätä, koska en saattanut uskoa
perämiehen, joka oli sukkela mies, milloin vain hänen taikauskoiset
ennakkoluulonsa eivät häntä sokaisseet, olevan niin helposti
houkuteltavissa satimeen. Jo se seikka, että kannella oli vahti,
todisti riittävästi hänen olevan varuillaan.
Se seikka, ja lisäksi kirveiden ja kankien katoaminen saattoi meidät
varmoiksi siitä, että miehistö oli liiaksi varuillaan voittaaksemme
sen yllätyksellä Petersin ehdottamalla tavalla. Jotain oli kumminkin
tehtävä ja niin joutuin kuin mahdollista, sillä epäilystäkään ei
ollut, että kun epäluulo kerran oli herännyt Petersiä kohtaan, hänet
raivattaisiin tieltä heti tilaisuuden tullessa.
Onnellinen sattuma toi vihdoin mieleeni, että käyttäisimme hyväksemme
perämiehen taikauskoista pelkoa ja pahaa omaatuntoa. Muistettaneen,
että muuan miehistä, Hartman Rogers, oli kuollut aamulla kouristukseen
pari päivää sairastettuaan. Peters oli kertonut uskovansa, että
perämies oli myrkyttänyt miehen, ja tähän ajatukseensa hänellä oli
syitä, jotka hänen omien sanojensa mukaan olivat kumoamattomat,
mutta joita ei mikään saanut häntä meille ilmaisemaan. Hänen
itsepintaisuutensa siinä kohden oli aivan hänen kummallisen luonteensa
mukaista.
Rogers oli kuollut yhdentoista tienoissa aamupuolella kovissa
kouristuksissa, ja muutamia minuutteja sen jälkeen ruumis oli kamalin
ja inhottavin hirviö mitä milloinkaan muistan nähneeni. Vatsa oli
suunnattomasti turvonnut kuten hukkuneella, joka viikkokausia on ollut
vedessä. Kädet olivat samanlaiset, kun taas kasvot olivat kuopallaan,
rypyssä ja muuten liituvalkeat, paitsi paria kolmea hehkuvan punaista
täplää, sellaisia kuin ruusukuumeessa; yksi niistä ulottui vinosti
kasvojen poikki peittäen kokonaan toisen silmän ikäänkuin punainen
samettinauha. Tässä pöyristyttävässä tilassa ruumis oli puolenpäivän
aikana tuotu ylös kajuutasta mereen heitettäväksi. Kun perämies näki
sen vilaukselta -- näki sen nyt ensi kerran -- käski hän, joko tuntien
tunnonvaivoja rikoksensa vuoksi tahi kauhun valtamana niin hirmuisen
näyn nähdessään, miesten neuloa ruumiin sen ympärille kiedottuun
riippumattoon ja haudata sen tavallisilla merihautaus-menoilla.
Annettuaan nämä määräykset hän lähti kannelta ikäänkuin päästäkseen
enää näkemästä uhriaan. Miesten valmistautuessa täyttämään käskyä
vihuri karkasi kimppuumme täydellä raivolla ja hautaus lykättiin
tuonnemmaksi. Ruumis jätettiin siihen ja laineet lakaisivat sen
vasemmanpuoliseen vesiporttiin, missä se vieläkin virui kieriskellen
sinne tänne prikin hurjasti kallistellessa.
Tehtyämme suunnitelmamme kävimme panemaan sitä kiireimmän kautta
täytäntöön. Peters lahti kannelle, ja kuten hän oli arvannutkin,
puhutteli häntä heti Allen, joka näkyi olevankin kanssin vahtina.
Tämän konnan kohtalo oli kumminkin pian ja hiljaa ratkaistu. Peters
lähestyi häntä huolettomasti muka puhutellakseen, kävi hänen
kurkkuunsa ja ennenkuin toinen ehti huutaa kertaakaan, sinkautti hänet
mereen. Sitten hän huusi meitä ja me tulimme kannelle. Ensimäinen
varokeinomme oli katsoa jotain aseeksemme ja tällöin meidän oli
meneteltävä hyvin varovasti, sillä mahdotonta oli hetkeäkään seistä
kannella kiinni pitelemättä, kun ankarat hyökylaineet hyökkäsivät yli
aluksen joka kerta kun syöksähdimme eteenpäin. Välttämätöntä oli myös
toimia sukkelaan, sillä joka minuutti odotimme perämiestä ylös
panemaan pumppuja käyntiin, ilmeistä kun oli, että vuoto nopeasti
lisääntyi. Haeskeltuamme jonkun aikaa joka paikasta emme löytäneet
mitään muuta tarkoitukseemme sopivaa kuin kaksi pumpunvartta, joista
Augustus otti toisen ja minä toisen.
Varattuamme nämä itsellemme riisuimme Rogersilta paidan ja heitimme
ruumiin mereen. Peters ja minä lähdimme sitten kannelta ja jätimme
Augustuksen vahtiin juuri Allenin paikalle selin, kajuutan portaihin,
niin että jos joku perämiehen joukosta tulisi kannelle, häntä
luultaisiin vahdiksi.
Niin pian kuin olin päässyt kojuun aloin pukeutua Rogersin ruumiiksi.
Ottamamme paita auttoi meitä paljon, sillä se oli omituista kuosia ja
kangasta ja helppo tuntea, jonkinlainen työmiehen pusero, jota vainaja
piti muiden vaatteittensa päällä. Se oli sinistä neulekangasta, jossa
oli suuria valkeita poikkijuovia. Puettuani sen ylleni rupesin
varustelemaan itselleni valevatsaa jäljitelläkseni turvonneen ruumiin
kamalaa muodottomuutta. Se oli helposti tehty makuuvaatteilla. Sitten
laitoin käteni samanlaisiksi pistämällä niihin valkeat puolisormikkaat
ja täyttämällä ne rääsyillä mitä satuin löytämään. Nyt Peters maalasi
naamani, ensin hieroen yltäpäältä valkealla liidulla ja sitten
pilkuttaen verellä, jota hän otti sormestaan. Silmän yli ulottuvaa
juomua ei unohdettu. Olin kerrassaan pelottavan näköinen.