Kapinoitsijain suunnitelmia. Augustus saa enemmän vapautta.
Vain tämän kertomuksen pääkohdat kertoi Augustus minulle viipyessämme
laatikon lähellä. Vasta jälkeenpäin hän selosteli kaikki pienimpiä
yksityiskohtia myöten. Hän pelkäsi, että häntä kaivataan ja minä
puolestani olin hurjan kärsimätön pääsemään inhottavasta vankilastani.
Me päätimme heti ponnistella laipioon puhkaistulle reiälle, jonka
lähellä minun piti pysytellä toistaiseksi, hänen mennessään
vakoilemaan. Koiran, Tiikerin, joksi sitä sanottiin, jättämistä
laatikolle emme kumpikaan tahtoneet ajatellakaan. Se tuntui nyt olevan
aivan hiljaa emmekä erottaneet sen hengitystäkään painaessamme
korvamme laatikkoa vasten. Olin varma, että se oli kuollut, ja päätin
avata laatikon oven. Se makasi suorana, näköjään syvässä
horrostilassa, mutta vielä elossa. Aikamme oli hyvin täpärällä, mutta
kuitenkaan en raskinut jättää eläintä, jota nyt toistamiseen sain
kiittää hengestäni, edes yrittämättä sitä pelastaa. Niinpä raahasimme
sen mukanamme miten parhaiten taisimme, vaikka se kävi kovin työlääksi
ja väsyttäväksi; Augustuksen täytyi väliin kiivetä esteiden yli koiran
vetkale sylissään -- johon urotyöhön minä hintelyyteni takia en
ollenkaan olisi kyennyt. Vihdoin meidän kuitenkin onnistui päästä
aukolle, josta Augustus ryömi ensiksi ja Tiikeri työnnettiin perästä.
Kaikki oli onneksi kunnossa kanssissa emmekä me unohtaneet hartaasti
kiittää Jumalaa vältettyämme uhkaavan vaaran. Toistaiseksi sovittiin,
että minä pysyttelisin aukon lähellä, josta toverini helposti voisi
antaa minulle osan päiväannostaan ja minä saisin hengittää verrattain
puhdasta ilmaa.
Kun ystäväni oli päässyt turvassa koppiinsa ja saanut raudat ja köyden
paikoilleen pannuksi, oli jo täysi päivä. Aikamme oli ollutkin
täpärällä, sillä tuskin hän oli saanut kaikki kuntoon, kun perämies
tuli kanssiin Dirk Petersin ja kokin seurassa. He puhelivat vähän
aikaa Cap Verden laivasta ja näkyivät olevan siitä kovin huolissaan.
Vihdoin kokki tuli kopille, jossa Augustus makasi, ja istuutui
pääpuoleen. Näin ja kuulin kaikki piilopaikkaani, sillä laudan pätkää
ei oltu pantu paikoilleen ja pelkäsin joka hetki neekerin nojaavan
aukon peitteeksi ripustettuun isoon nuttuun, jolloin kaikki olisi
tullut ilmi ja me epäilemättä olisimme heti saaneet sen maksaa
hengellämme. Onni oli meille kumminkin myötäinen, ja vaikka hän
tuontuostakin kosketti nuttua laivan kiikkuessa, hän ei tullut
painaneeksi sitä tarpeeksi lujasti huomatakseen mitään. Nutun liepeet
oli luonnollisesti kiinnitetty laipioon, niin ettei se päässyt
heilahtamaan reiän päältä. Koko ajan Tiikeri oli maannut vuoteen
jalkapäässä ja näkyi jo jonkun verran tointuneen, sillä näin sen
silloin tällöin avaavan silmänsä ja syvään henkäisevän.
Muutaman minuutin kuluttua perämies ja kokki lähtivät ja jättivät
kanssiin Dirk Petersin, joka heti heidän mentyään istahti siihen,
missä perämies juuri oli istunut. Hän rupesi haastelemaan hyvin
tuttavallisesti Augustuksen kanssa ja näimme nyt, että hänen humalansa
toisten ollessa saapuvilla oli parhaasta päästä ollut teeskentelyä.
Hän vastasi avomielisesti toverini kaikkiin kysymyksiin, kertoi että
hän varmasti uskoi hänen isänsä pelastuneen, koska näkyvissä oli ollut
kokonaista viisi purjealusta juuri ennen auringon laskua, silloin kun
hänet jätettiin tuuliajolle, sekä puheli muutenkin lohduttavasti, mikä
tuotti minulle sekä iloa että hämmästystä. Aloinpa tosiaankin toivoa,
että me Petersin avulla lopulta saisimme prikin takaisin valtaamme, ja
mainitsin siitä Augustukselle heti kun voin. Hän uskoi, että tuuma oli
mahdollinen, mutta vaati mitä suurinta varovaisuutta, koska tuon
sekarotuisen intiaanin käytös näytti johtuvan vain satunnaisesta
oikusta eikä tosiaankaan saattanut sanoa, oliko hän koskaan oikein
viisas. Peters meni kannelle noin tunnin kuluttua ja palasi vasta
päivälliseksi, jolloin hän toi Augustukselle runsaan annoksen
suolalihapihviä ja putinkia. Yksin jäätyämme minäkin sain kelpo osani
omalle puolelleni. Ei kukaan tullut enää kanssiin sinä päivänä ja
yöksi menin Augustuksen koppiin ja nukuin makeasti lähes
päivänkoittoon asti, jolloin hän herätti minut kuullessaan liikettä
kannelta. Palasin kiireimmän kautta piilooni.
Kun päivä oli täysin valjennut, näimme Tiikerin miltei täydelleen
toipuneen, emmekä huomanneet mitään vesikauhun oireita. Kun tarjosimme
sille vähän vettä, joi se näköjään hyvin halukkaasti. Päivän pitkään
se sai takaisin entisen voimansa ja ruokahalunsa. Ruuman myrkyllinen
ilma oli epäilemättä aiheuttanut sen kummallisen käyttäytymisen. En
saattanut kyllin iloita siitä, etten suostunut jättämään sitä
laatikolle. Tämä päivä oli kesäkuun kolmaskymmenes ja kolmastoista
_Grampuksen_ purjehdittua Nantucketista.
Heinäkuun toisena päivänä perämies tuli kanssiin, juovuksissa kuten
ainakin, mutta mainiolla tuulella. Hän tuli Augustuksen kopille,
läimäytti häntä selkään ja kysyi, osaisiko hän olla ihmisiksi, jos hän
pääsisi irti ja lupaisiko hän pysyä poissa kajuutasta: Tähän ystäväni
tietenkin vastasi myöntävästi, jolloin roisto päästi hänet vapaaksi
pakotettuaan hänet ensin juomaan rommipullosta, jonka hän otti
takintaskustaan. Molemmat menivät nyt kannelle enkä nähnyt Augustusta
noin kolmeen tuntiin. Sitten hän palasi tuoden sen hyvän uutisen, että
oli saanut luvan kävellä prikillä missä vain halusi isonmaston ja
kokan välillä ja että hänet oli määrätty nukkumaan entiseen tapaansa
kanssissa. Hän toi minulle sen lisäksi hyvän päivällisen ja runsaasti
vettä. Priki väijyi yhä Cap Verdeltä purjehtivaa laivaa ja parhaillaan
oli näkyvissä purje, jota arveltiin siksi.