"Mitäs sanot", kysyi Rankko, hypäten pystyyn hänkin. "Olisiko tämä mies
tuo Welho?"
"Kyllä se olla hän. Masser Veijo tuntemas hänen hyvin. Masser Veijo
häntä katseli silloin hyvin tarkasti."
"Herranen aika! Olisipa se hauska kohtaus. Mitä sanotte itse, master
Topias Taivola?"
Mormooni oli voittanut ensimmäisen säikähdyksensä. Hän teki halveksivan
liikkeen kädellään neekerille ja vastasi:
"Tuo musta ei ole kai oikein viisas? Minä en käsitä häntä, enkä tiedä
mitä hän tahtoo?"
"Hän puhui kyllä; selvästi. Hän nimitti teitä Welhoksi ja sanoi että
olette varastaneet hänen herraltansa, Baumannilta."
"Minun nimeni ei ole Welho."
"Ehkä se on entinen nimenne?"
"Minun nimeni on ja on aina ollut Taivola. Nikkeri näyttää
sekoittavan minua johonkuhun muuhun."
Silloin astui neekeri esille, uhkasi häntä ja huusi:
"Mikä Masser Veijo olla? Masser Veijo olla neekeri, eikä mikään
kirottu nikkeri. Masser Veijo olemas kunnon musta mies. Jos Massa
Welho vielä kerran sano nikkeri, niin Masser Veijo lyödä häntä
nyrkillä, niinkuin Massa Vanha Kovakoura opetti."
Nyt asettui Helmiaho heidän väliinsä:
"Älä rupea käsikähmään. Sinä syytät tätä miestä varkaudesta. Onko
sinulla todistuksia?
"Kyllä Veijolla olla todistuksia! Massa Rankkokin tietämäs, että Massa
Baumannilta on varastettu. Hän olla todistaja."
"Onko se totta, master Rankko?"
"On", vastasi tämä. "Voin sen todistaa."
"Kuinka se tapahtui?"
"Seuraavalla tavalla: Toverillani Baumannilla, jota tuttavansa myös
lyhyesti nimittävät Karhunampujaksi, oli Platto Riverin lähellä
kauppahuone ja minä olin hänen apulaisensa ja osallisena liikkeessä.
Alussa oli hyvä liike, kun siellä kävi paljon kullankaivajia, jotka
siihen aikaan olivat kokoontuneet Mustienkukkuloitten luo. Ansaitsimme
paljon rahaa ja usein oli meillä kätkettynä koko joukon rahaa ja
kultamöhkäleitä. Kerran täytyi minun lähteä kiertämään kaivajien luo
vaatimaan saataviamme. Kun kolmantena päivänä palasin, sain tietää,
että Baumannilta minun poissaollessani oli varastettu. Hän oli ollut
kahden Veijon kanssa ja eräänä yönä oli heillä ollut vieras, nimeltä
Welho. Seuraavana aamuna oli tämä poissa ja hänen mukanaan kaikki rahat
Ei olisi hyödyttänyt ajaa häntä takaa, sillä tämän jälestä puhkesi
rajuilma, joka hävitti kaikki jäljet. Emme sittemmin ole voineet keksiä
jälkeäkään hänestä, vaikka usein olemme kuulustelleet tuota kunnon
Welhoa. Nyt luulee Veijo löytäneensä hänet tässä 'Viimeisten päivien
pyhässä', enkä voi otaksua hänen erehtyneen. Veijolla on silmät auki
ja hyvin kyllä muisti. Hän vakuutti silloin niin tarkasti miestä
katselleensa, että tuntisi hänet, vaikka hän olisi valepuvussakin.
Siinä kaikki, mitä minulla on tässä asiassa sanottavaa."
"Vai niin, ette siis itse nähneet varasta?"
"En."
"Silloin ette voi todistaa, että meillä todellakin on varas tässä.
Veijokin on sitä väittämässä. Mitä siinä tapauksessa on tehtävä,
tiedätte te yhtähyvin kuin minä."
"Masser Veijo hyvin tietäjä, mitä tehdä, huudahti neekeri. Masser Veijo
tappaa konnan. Masser Veijo ei erehdy, vaan tuntea tuota hyvin."
Hän yritti tuupata Helmiahon sivulle, päästäksensä mormoonin luokse,
mutta tilanomistaja pidätti hänet sanoen:
"Pidätäs! Semmoista väkivallantekoa minä en kärsi maallani."
"No, sitten Masser Veijo odottaa, kunnes konna olla poissa Masser
Helmiahon maalta; mutta sitten hänet hirttämä ensi puuhun. Master
Veijo odottama kunnes varas on lähtenyt, hän ei päästämä häntä pois
silmistään."
Hän asettui istumaan mormoonia vastapäätä. Saattoi nähdä, että hän
oli tarkoittanut täyttä totta uhatessaan mormoonia. Taivola katseli
pelvolla neekerin jättiläisvartaloa ja kääntyi sitten Helmiahoon:
"Herrani, minä olen todellakin viaton. Tämä musta masteri on
täydellisesti erehtynyt ja minä toivon saavani luottaa teidän
suojelukseenne."
"Älkää liiaksi minuun luottako", kuului vastaus. "Ei ole tuotu mitään
sitovia todistuksia, eikä sitäpaitsi varkaus koske minuun, kun ei
minulla ole mitään virallista tehtävää. Saatte siis olla turvallisena
niin kauvan kun täällä olette. Mutta olen jo teille sanonut, että
teidän on niin pian kuin suinkin täältä lähteminen, ja mitä sitte
tapahtuu, on minusta yhdentekevä. En voi kieltää master Veijon oikeutta
suorittaa asiansa loppuun kahden kesken. Rauhoittaakseni teitä,
vakuutan, etten aio mennä tainnoksiin kauhusta, jos huomenna tapaisin
teidät riippumassa jossakin puussa."
Näin oli siis asia hetkeksi ratkaistu. Mormooni asettui taas
aterioimaan, mutta hän söi hyvin hitaasti ja piti pitkät väliajat,
nauttiakseen mahdollisimman kauvan luvattua turvaa. Veijon mulkoilevat
silmät eivät hetkeksikään kääntyneet hänestä ja Veri-Repo, joka oli
vaan istunut ja kuunnellut, silmäsi häntä nyt yhtä järkähtämättä kuin
ennen. Nuorukaisen huomio lienee aivan erityisesti kiintynyt tuohon
muka mormoniin.