Nahodka, keisarillisten perintömaiden tulevaksi kaupungiksi aiottu, on
_Wladivostokista_ 60 englanninpeninkulmaa kaakkoon päin. Suomalaisten
tullessa Nahodkaan oli kuvernööri Valtioneuvos Harald Furuhjelm
höyrylaivallansa matkustanut Amerikan lahteen laskevaa Šutšan jokea
ylöspäin, missä suomalaisille uudisasukkaille oli annettu
viljelysmaita. Nyt hän oli kuulustamassa, miten he siellä viihtyivät
ja millainen heidän ensimmäinen viljasatonsa näytti olevan. He näet
asuivat siellä vasta ensimmäistä vuottansa.
Odottaessa kuvernöörin kotiintuloa priki koristettiin lipuilla, tykki
ladattiin ja kun kuvernööri näkyi palaavan, nousivat miehet
raakapuille ja kuvernööri otettiin vastaan hurraahuudoilla ja
kunnialaukauksella.
Kuvernööri tuli käymään prikissä ja kutsui yhtiön jäsenet luoksensa
illalla viettämään Amurinmaalle tuliaisia. Hänen talonsa oli lähinnä
meren rantaa äsken perustetun puutarhan takana, hirsistä rakennettu ja
hyvin sisustettu. Myöhemmin tulivat meitä tervehtimään kaikki
virkamiehet, joitten joukossa sotilaspäällikkö kapteeni Karl Björksten
ja valtioneuvos Furuhjelmin sihteeri, ylioppilas Örn olivat
suomalaisia. Kaikki vastaanottivat meidät erittäin sydämellisesti,
joka seikka yhä lisäsi sitä hyvää vaikutusta, minkä olimme saaneet
tästä maasta.
Kello kuuden aikaan menimme melkein kaikki valtioneuvos Furuhjelmin
luokse, joka meitä odotti kutsuvieraiksensa tulomaljat täytettyinä.
Ensimmäinen malja juotiin kaikkien suomalaisten rakastaman hyvän
keisari Aleksanteri II:n kunniaksi. Heti maljan juotuamme laulettiin
keisarihymni, jonka sanoja tosin emme osanneet, mutta kun Furuhjelm ja
jotkut muutkin lauloivat mukana, niin laulu kuitenkin meni jotakuinkin
hyvin, sillä sydämen pohjasta laulettiin. Sitten pikarit täytettiin
jälleen ja malja juotiin isänmaamme Suomen kunniaksi. Ja silloin
kaikuivat rakkautta uhkuvat Maammelaulun sävelet. Se hetki toi
mukanansa omituisen hellän kaipauksen tunnelman, jolloin veljen käsi
äänettömyyden vallitessa pusersi toisen veikon kättä yhteistä
kotimaata muistellessa.
Maamme laulun jälkeen laulettiin Ernst Wetterhoffin tähän tilaisuuteen
sepittämä laulu uuden kotimaan kunniaksi. Laulu laulettiin samalla
sävelellä kuin Maammelaulu. Alkusanat olivat:
Hell dig du land vid Stilla haf
vi hälsa dig med fröjd
(Terve, maa Tyynen meren rannikolla, sua tervehdimme ilolla) ja laulu
loppui sanoihin:
är detta land oss ödet gaf
till vagga och till graf.
(Tään maanko kohtalo meille soi kehdoksemme ja haudaksemme).
Myöhemmin kuitenkin seurassamme sai vallan ilo ja leikinlasku ja ne
vallitsivat, kunnes pidoista erottiin myöhään puolen yön jälkeen. Näin
kului ensimmäinen päivä ja ensimmäinen yö, jotka vietimme uudessa
kotimaassa. Sittemmin seurasi kyllä tukalampia aikoja, mutta ajat
paranivat jälleen. Monelle meidän seuraajistamme tämä maa tuli
kehdoksi ja syntymämaaksi — vaan monelle yhtiön osakkaista siitä tuli
myös hautausmaa.
Uudisasuntolahankkeen perustaja ja johtaja kapteeni Höök lepää jo
mullan alla tuolla kaukana. Mutta sitten kun yhtiö oli hajonnut,
palasi suurin osa yhtiön osakkaista mikä milläkin tavalla takaisin
Suomeen.
Juhlan jälkeisenä päivänä valittiin retkikunta maanviljelykseen
perehtyneistä ja sitä ymmärtävistä henkilöistä kulkemaan Šutšan
nimistä jokea myöten ylöspäin tutkimaan, olisiko siellä sovelias seutu
uudisasuntolaa varten. Siellä asui jo ennestään maamiehiämme
kymmenkunta perhettä, jotka Turusta ja Pöytyältä olivat jo keväällä
saapuneet keisarillisten perintömaiden höyrylaivalla Nahodkalla, jota
johti kapteeni Brolin.
Kansalaisemme olivat asettuneet hedelmällisille paikoille muutaman
peninkulman päähän joen suulta ylöspäin. He olivat jo muokanneet
itselleen pieniä peltotilkkuja, joissa kaikki kasvit hyvin
menestyivät, mutta huoneita he eivät vielä olleet ehtineet rakentaa,
vaan asuivat toistaiseksi maakuopissa, jotka olivat pienet ja matalat.
Varsin tyvtyväisiä he kuitenkin olivat, mutta kaipasivat koteja ja
omaisiansa.
Noin 10 peninkulmaa pitkässä jokilaaksossa olivat silloin
hedelmällisimmät paikat kiinalaisten hallussa ja siellä vasta sai
nähdä, mitä hyvin hoidettu maa siellä kykeni antamaan. Kiinalaisten
maanviljelys on ihmeteltävää. Hienoksi pöyhittyyn maahan he kylvävät
kaikki riveihin. Kaiken kesää he työskentelevät pitäen maansa puhtaana
rikkaruohosta sekä pöyhivät ja penkovat maata ihan lakkaamatta.
Pienestä peltotilkusta he sillä keinoin voivat saada tavattoman
runsaan sadon. Karjanhoitoa he eivät harjoita. Mutta he pitävät
härkiä, joilla he kyntävät maansa. Heidän härkänsä ovat sangen suuria,
niin että niistä teurastettuina usein saa 45 tai 50 leiviskää lihaa.
Sikoja he paljon pitävät ja sianliha onkin tärkein eläinkunnasta saatu
ravintoaine, jota he käyttävät. Hevosia he myös pitävät ja heidän
hevosensa ovat pieniä, mutta kestäviä ja voimakkaita.
Naisia heillä ei ole ollenkaan, koska Kiinan lait kieltävät naisia
menemästä valtakunnan rajan ulkopuolelle. Varakkaat kiinalaiset ovat
kyllä joskus naimisissa, mutta heidän vaimonsa ovat muista kansoista
otetut, joko ostamalla tai ryöstämällä. Viinanpoltto oli heidän
keskuudessaan tavallista. Melkein jokainen talonomistaja valmisti sitä
kotitarpeeksi; moniailla oli isot polttimot. Mutta juopottelu heidän
keskuudessaan on kuitenkin tuntematon pahe. He tuskin milloinkaan
juovat niin paljon, että päihtyvät, mutta ei ateriaakaan syödä ilman
viinaa. Lopuksi sanoo Schoultz heistä, että he ainakin siihen aikaan
kyllä olivat vieraanvaraisia, mutta ei muutoin auttavaisia, kun tuli
kysymykseen ajan hukka tai vaivannäkö. —
Ei varsin kaukana suomalaisten uudisasuntolasta Šutšanin varrella oli
vielä toinenkin uudisasuntola, jossa asui rangaistusaikansa loppuun
palvelleita venäläisiä pahantekijöitä. He olivat asuneet
paikkakunnalla jo muutamia vuosia ja heidän toimeentulonsa oli kyllä
hyvä. Heidän luoksensa jäi retkikunta yöksi ja sai siellä maitoa ja
kermaa, kurkkuja ja muita vihanneksia. Maksua he eivät vaatineet,
mutta sen he kuitenkin saivat runsaasti. Nahodkaan palatessa käytiin
vielä Wrangelin lahdessa, joka on Amerikan lahden poukama, katsomassa,
olisiko paikka meille sovelias. Mutta kun kapteeni Höök katsoi sen
sopimattomaksi satamapaikaksi meidän laivallemme, jonka piti varsin
aikaisin keväällä päästä merelle, hylättiin tämä paikka. Monet
käsityöläiset ja maanviljelijät pitivät Šutšan-joen laaksoa hyvin
soveliaana uudisasutukselle, sillä maanlaatu oli kasvavaa, joki oli
kalarikas, ja elintarpeita y.m. voitiin helposti saada Nahodkasta,
mutta kapteenin mieli teki valaiden pyyntiin ja hän tahtoi prikille
paremman ja avointa merta läheisemmän sataman, joka olisi vähän
kauempana Nahodkasta. Tahdottiin näet olla aivan täysin riippumattomia
ja ainahan voitiin ajatella, että valtioneuvos Furuhjelm voisi
rajoittaa toimintamme vapautta, jos asuisimme liian lähellä häntä.
Olimme hänelle hyvin kiitollisia niistä neuvoista, siitä
hyväntahtoisuudesta ja siitä avusta, jota häneltä saimme koko sen
ajan, jolloin hän täällä vaikutti, mutta kuitenkin halusimme asua
aivan omissa hoteissamme.
Kun olimme pari päivää olleet Nahodkassa, jossa saimme ruokavarastomme
lisätyksi, lähdimme purjehtimaan sieltä lännemmäksi tutkien kaikkia
Tyynen meren mutkia ja satamia kunnes pysähdyimme _Strelok_-nimiseen
lahteen, joka on 42:lla leveysasteella päiväntasaajasta pohjoiseen ja
30 meripenikulmaa Nahodkasta luoteeseen, Nahodkan ja Wladivostokin
puolivälissä. Iltapuolella oli ankkuri nostettu Nahodkassa, yö
vallitsi vielä, kun laskimme Strelokissa ankkurin.
Strelokin lahden edustalla suojaa satamaa meren puolella korkea 9
englannin penikulmaa pitkä ja puolentoista, paikoitellen 2 engl.
penik. leveä saari _Putjatin_. Mantereen puolella Strelokin lahti
haarautuu kahteen pienempään lahteen, joista _Abrekin_ lahti on
itäpuolella ja _Rasboinikin_ länsipuolella. Näitä pienempiä lahtia
erottaa niemi toisistaan, ja tällä niemellä oli pari kiinalaisten
rakentamaa asuinrakennusta, jotka olivat asumattomia, hyljättyinä ja
puoleksi rappiolla. Strelokin lahden seudun valitsivat suomalaisen
yhtiön jäsenet asuinpaikaksensa, kun siinä oli niitä mukavuuksia,
joita he halusivat ja tarvitsivat. Rasboinikin lahden pohjukassa oli
vielä laivalle talvisatamaksi soveltuva kaikilta tuulilta suojattu
paikka.
Schoultz kuvailee Strelokin lahtea ja sen ympäristöä seuraavasti:
Molemmin puolin Strelokin lahtea suojelevat sitä pohjoispuolella noin
8 engl. penikulmaa pitkät niemet, joista idänpuoleinen on sangen
korkea, noin 1000 jalkaa, ja kasvaa tammia, mustaa koivua ja muita
kovia lehtipuita. Merelle päin idänpuoleinen niemi vähitellen alenee
ja päättyy äkkijyrkkiin kallioihin. Läntinen niemi on jonkun verran
matalampi ja ainoastaan mantereen puolella harvan metsän peitossa. Se
on hyvin epätasainen. Suippoja vuorenkukkuloita ja syviä laaksoja
vaihtelee alinomaa ja meren puolella sekin päättyy äkkijyrkkiin
kallioihin. U-kirjaimen muotoisessa lahdessa on pitkänsoikea saari,
joka alkaa parin kilometrin päässä maalta ja ulottuu merelle päin yhtä
kauas kuin niemetkin. Tämän — Putjatinin saaren — mantereen puoleinen
pää on ehkä 1200 jalkaa korkea ja se on kokonaan metsän peitossa ja
pinnanmuodostus siinä on samanmuotoinen kuin jos kupin täyttäisi
kostealla hiekalla ja sen kääntäisi ylösalaisin. Saaren perusta on
äkkijyrkkä ja siitä nousee ylöspäin ikäänkuin ympyrän säteet lähellä
toisiaan äkkijyrkät kallionhalkeamat, joissa usein kasvaa vaikeasti
läpikuljettavia viidakkoja. Sisimmän niemen kärki on vähäinen tasainen
hietikkoniemeke ja siitä edelleen kulkee koko itäpuoleista rannikkoa
pitkin kapea ja tasainen hiekkareuna. Eteläpuolella Putjatinin kukkula
laskee äkkijyrkkänä matalaa heinäkasvuista niittymaata kohti, joka on
muutaman neliökilometrin laajuinen. Keskellä saarta on järvi, niin
että ainoastaan kapeat kannakset yhdistävät molemmin puolin järveä
saaren pohjoispään eteläpäähän, joka kohoaa melkoisen korkeaksi, mutta
alenee jälleen noin parin sadan jalan korkuiseksi tasangoksi.
Putjatinin eteläpää päättyy äkkijyrkkiin 200—300 jalkaa korkeisiin
kallioihin.
Noin 6 meripeninkulmaa Putjatinin eteläpäästä lounaaseen päin on
Askoldin saari, joka muodoltaan on hevosenkengän muotoinen ja kohoaa
merestä jyrkkinä kallioseininä noin 2000 jalkaa. Pitkin sen sekä
ulkopuoleisia että sisäpuoleisia rantoja on saaren ympärillä kapea
hiekkarannikko, jossa voidaan nousta maalle tyynellä säällä. Askoldin
kasvullisuus on paikoittain orapihlajista ja muista pensaista
muodostunutta läpitunkematonta viidakkoa, paikoittain korkeata
lehtimetsää. Toisin paikoin on runsaasti heinää kasvavia niittymaita.
Sen metsissä on runsaasti hirviä ja suomalaisten tullessa saari oli
myös kultarikasta. Sekä Putjatin että Askold olivat talvella
asumattomat, mutta kesällä sinne tuli metsästäjiä, kalastajia ja
kullanetsijöitä, jotka asuivat tilapäisesti tekaistuissa majoissa.
Sekä Abrekin että Rasboinikin lahtea rajoittaa molemmin puolin korkeat
harvaa metsää kasvavat vuorenharjanteet ja sisinnä hedelmälliset
loivasti kaltevat jokilaaksot, joiden halki kulkevat pienet,
liikenteelle sopimattomat, mereen laskevat joet. Lahtien välinen
rantaseutu on jotenkin suora ja siihen laskee kolmen kilometrin
matkalla kolme pientä jokilaaksoa; niistä me nimitimme idän puoleista
Åberginlaaksoksi, keskimmäistä Maisterinlaaksoksi ja lännenpuoleista
Tiikerinlaaksoksi. Kaksi ensinmainittua oli pienempää ja kasvoivat
ainoastaan heinää; Tiikerinlaakson alaosa on aukeata, yläosa
metsääkasvavaa. Maiseman taustassa on noin 2 000 jalkaa korkea ja
jyrkkä vuori, joka on molemminpuolin yhtäläisesti pyöristyvä, ja siitä
lähtevät ne kaksi vuorenharjannetta, jotka ympäröivät koko näköpiirin.
Jokilaaksoja lukuunottamatta oli merenrannikko aivan jyrkkä ja sen
jyrkällä sivulla näkyy sen perustana liusketta tai graniittia. Samoin
kuin merenrannassakin, oli veden rajasta noin 50 jalan korkeudessa maa
muodostanut penkereitä, jotka tasaisesti kohosivat maiseman taustaan
päin. Åberginlaakson ja Maisterinlaakson välillä oli alava
hiekkarannikko, jonka edustalla oli parikymmentä syltä syvä vesi.
Tällä kohdalla olivat edellämainitut autioiksi jätetyt kiinalaiset
asunnot, ja niiden läheisyydessä nousimme maalle ja valitsimme sen
paikan uudeksi asuinseuduksemme.
Paremman käsityksen näistä seuduista, joita ei ole merkitty
tavallisiin koulukarttoihin, saa kirjan loppuun liitetystä merikortin
suurennuksesta.