Banka- ja Biliton-saarten luona oli meri täynnä tavattoman suuria
malajilaisten djonkkeja, ja kun siihen aikaan merirosvoutta
harjoitettiin oikein suuressa mitassa, niin meidänkin kaksi pientä
kanuunaamme pantiin kuntoon ja joka mies asestettiin kiväärillä.
Muutamat djonkit meitä seurasivatkin tuntikausia ja saivat meidät koko
lailla levottomiksi; mutta kun yöllä alkoi tuulla, niin malaijilaisten
oli turha yrittää tavoittaa meitä purjehtimalla.
Ei ole mikään leikin asia joutua tekemisiin näiden merirosvojen
kanssa, sillä ne ympäröivät laivan joka taholta ja ampuen vilkkaasti
joka puolelta ne nousevat väkisin laivaan satalukuisena laumana, ja
silloin ei ketään säästetä. Tapahtui vielä viimeisten vuosien kuluessa
minun ollessani itämailla, — kirjoittaa Schoultz — että isot
höyrylaivatkin, jotka satunnaisen polttopuiden puutteen vuoksi
kulkivat puolella koneella tai purjehtien, joutuivat merirosvojen
käsiin ja ryöstettiin perinpohjin. Harvoin kukaan miehistöstä
pelastui, sillä tavallisesti laiva, kun se ensin oli ryöstetty,
sytytettiin tuleen. Meidän matkamme perille saakka kävi rauhassa ilman
mitään taisteluseikkailua. Kyllä me olimmekin asestettuja aivan
hampaisiin asti. Laivan kannen alla oli aseita suuri varasto ja kaikki
pyssyt olivat ladatut; samoin meidän etukeulassa oleva pikku
tykkimmekin oli ladattu rautaromuilla. Joka kerran, kun joku laiva
tuli näkyviin, syntyi meidän laivassamme melu, ja jos todella yksikään
merirosvo olisi meitä lähestynyt, niin heidän laivansa varmaan olisi
vallattu, sillä meitä oli 37 hyvin asestettua reipasta miestä, jotka
olimme varustetut yksin pitkillä koukuillakin vihollislaivojen
kiinniottamista varten.
Yhden ainoan kerran olimme kapteenin kanssa käymässä pikimmältään
maalla pienellä saarella Korean niemimaan kohdalla. Saarella kasvoi
tuuheata metsää, mutta asukkaita siellä ei näkynyt. Korean niemimaan
eteläkärjestä alkaen matkamme päähän asti oli maata näkyvissä kaiken
aikaa. Korean rannikko on jyrkkä ja korkeine kukkuloinensa, jotka
usein ovat alastomat, se ei ole ollenkaan vierasvaraisen näköinen.
Vuoret ovat monessa paikassa sen näköiset, kuin ne joskus olisivat
olleet sulassa tilassa ja äkkiä jähmettyneet, kun vuoren pinta vielä
läikkyi lyhyinä laineina. Sellaisten ylänköjen yli marssiminen lienee
aivan mahdotonta. Koko itärannikolla on ainoastaan muutamia satamia.
Sen vuoksi vuoren kaltevilla rinteillä harvoin näkee ihmisasuntoja.
Kuta enemmän lähestyy Venäjän aluetta, sen miellyttävämmän näköiseksi
maa muuttuu. Rannikko muodostaa useita lahtia, eikä ole niin
yksitoikkoisen jyrkkää.
Talvi- ja kesätuulien vaihtuessa raivoaa Itä-Aasian rannikoilla tuon
tuostakin taifuuniksi nimitettyjä myrskyjä, jotka aikaansaavat joskus
pilvipyörteitä eli vesipatsaita. Pyörteen keskustassa ilma nousee
kiivaasti ylös ja merellä vesi nousee korkeiksi vesisuihkuiksi.
Vesipatsaan ympäri käy huimaava pyörretuuli hirmumyrskyn nopeudella.
Sellaisen vesipatsaan Imperatorin väestö näki merellä pitemmän matkan
päässä Japanin merta kulkiessaan. Taivas oli synkkien pilvien peittämä
ja Imperatorin purjeet olivat reivatut, kun aavistettiin myrskyä,
vaikka meri oli tyyni. Laiva oli kaikeksi onneksi myrskypyörteen
ulkopuolella, niin ettei pyörre ollenkaan purjehtijoitamme kohdannut.
Aasian karttaa silmäillessä nähdään, että Japanin meri
keskikohdallansa muodostaa länsirannikolla mutkan, jota sanotaan
Pietari Suuren lahdeksi eli mutkaksi. Suupuolelta se on noin 150
kilometriä leveä ja jotenkin yhtä pitkälle se ulottuu maalle päin
pohjoista kohti. Tämän leveän merenpoukaman ympäristö oli se luvattu
maa, johon suomalaisen yhtiön miehet laivoinensa pyrkivät työllä ja
toimella onnea ja rikkautta löytämään. Pietari Suuren lahdesta
itäänpäin kulkee pitkin Japanin meren rannikkoa Tatarian vuoret.
Vuoren kukkuloiden välillä näkee suuria, metsää kasvavia laaksoja ja
usein ovat vuoretkin lehtimetsien peitossa taikka kasvaa niillä uhkeaa
heinää, jossa käy laumoittain laitumella metsäkauriita ja hirviä. Ja
jokaisessa pienessä lahdessa näkee kalastajamökkejä ja veneitä, joko
mökin luona rannalla tai mökin edustalla kalastuksessa. Lahtien suulla
usein on meren puolella ikäänkuin niiden suojana korkeita metsää
kasvavia saaria, useimmat niistäkin rikkaat metsän elävistä, jotka
sinne ovat joutuneet luultavasti talven aikana irtautuneilla
jäälautoilla.
Amur-joen lisäjoen Sungarin ja Japanin meren välinen osa, itäinen
Mandšuria on samalla leveysasteella kuin pohjois-Italia (42° Pohj.
lev.) mutta ilmanala on kylmempi kuin vastaavilla kohdilla Euroopassa.
Jäät sulavat meren lahdissa huhtikuun alussa ja saman kuukauden
lopulla alkaa uusi ruoho kasvaa. Huhti-, touko- ja kesäkuun aikoina
vallitsee usein sakea sumu, joka tulee ja katoaa vuorotellen. Heinä-
ja elokuu ovat kylmiä sadeaikoja. Miellyttävin aika vuodesta on syksy;
sillä syys- ja lokakuu ovat kuivia ja lämpimiä. Muutaman peninkulman
päässä merestä sisämaahan päin on ilmanala suotuisampi, kun sumut
eivät sinne ulotu ja sateet eivät ole niin runsaat kuin rannikolla.
Sen vuoksi vilja sisämaassa menestyy hyvin. Maa on runsaskasvuinen ja
ruoho oivallinen; mutta karjanhoidolle tekee suurta haittaa
ruttotauti, joka tappaa joka kevät sadottain elukoita. Hyvien
lypsylehmien puute on myös tuntuva. Kiinalaiset eivät lypsä lehmiä,
eivätkä juo maitoa, vaan pitävät lehmiä vetojuhtina samoin kuin
sonnejakin. Ainoastaan puolivenäläiset lehmät antavat maitoa, vaikka
vasikka samaan aikaan imee emäänsä. Suurin määrä maitoa, minkä
sellainen lehmä vuorokaudessa antaa, on puolikolmatta kannua (6 ½
litraa).
Vuorten eteläisillä rinteillä on kasvillisuus erinomaisen rehevä.
Puulajeista, jotka siellä kasvavat, mainittakoon tammi, koivu,
saksanpähkinä- eli vaalnöttipuu, seetri, korkkitammi, villi omena- ja
viikunapuu; viljelemättä kasvaa metsissä mustia rypäleitä antava
viiniköynnös.
Eläinkunnasta oli suomalaisten siirtolaisten maahan tullessa
Itä-Mandšuriassa tavallisia tiikeri, susi, karhu, pantteri, villisika,
kettu, villikissa, soopeli, sekä muita arvokkaita turkiseläimiä,
hirviä ja metsäkauriita. Merieläimistä puhutaan myöhempänä.
Oli syyskuun alkupuoli v. 1869 kun Imperator Aleksander II
siirtolaisinensa purjehti Amerikan lahteen, jonka pohjukassa kaikilta
tuulilta suojassa Nahodka oivallisena satamapaikkana oli valittu
kaupunginpaikaksi. Matka Suomesta sinne oli kestänyt 11 kuukautta.
Imperatorin sinne tullessa oli siellä luonto vielä vehreänä, vaikkei
enää yhtä vaaleana ja mehevänä kuin keskikesällä. Vaikutelma uudesta
kotiseudusta oli paljoa parempi kuin oli edeltäpäin arveltu. Laivalla
vallitsi iloinen mieliala ja toivorikkaita kasvoja näki mihin vain
katsoi. Kauniissa laaksossa isosta lahdesta kaarevasti ulospistävässä
poukamassa oli sotilasasema _Nahodka_, joka silloin oli pelkästään
ryhmä tuuheiden puiden väliin rakennettuja, valkoisiksi maalattuja
taloja.