Hänen sylinsä oli niin lämmin ja pehmeä. — —

Mutta minun ympärilläni seisoivat kaikki pienet lapset — — he ojensivat

minulle kätensä — — ja he värisivät vilusta — — ja kyyneleet vierivät

heidän poskillansa — — Älä jätä heitä, Antti — — —

Hertta vaipui läähättäen alas tyynylle. Kasvon piirteet vääntyivät

ja hän kouristi käsiänsä. Antti kohotti hänet pystyyn, koko hänen

ruumiinsa vapisi pelosta ja tuskasta.

— Armaani, armaani — —

Hertan huulet liikkuivat tuskallisesti ja hän tarttui Anttiin kiinni.

— Minä menen sitä suurta muutosta kohti, Antti — — elämää kohti — — me

tapaamme toisemme — — rakkaudessa — —

Rinta kohosi raskaasti, suonet pullistuivat kaulassa ja kurkku korisi.

Kauhu kuvastui hänen silmissänsä ja kasvot mustuivat. Hetken aikaa väin

ponnisteli ruumis kuolemata vastaan, sitten painui pää hervottomana

tyynylle ja kädet vaipuivat alas.

— Hertta, Hertta! Antti tarttui häneen kiinni. Hän suuteli häntä, hän

hyväili häntä, hän kutsui häntä hellimmillä sanoilla.

Hertan silmät katsoivat jäykästi häneen, suu oli puoleksi auki ja pää

taaksepäin koholla.

Antti laski hänet vuoteelle. Hän painoi silmäluomet kiinni ja asetti

kädet ristiin rinnalle. Kuu valaisi hänen mustia suortuviaan,

jotka valuivat alas hänen olkapäilleen ja paljaalle kaulallensa.

Yliluonnollinen rauha oli karkoittanut tuskan jäljet hänen

kasvonpiirteistänsä. Hän uinui kuin lapsi unen helmassa, viattomana ja

puhtaana.

Antti seisoi vuoteen ääressä ja katseli lakkaamatta häntä. Hänestä

tuntui kuin elämä äkkiä olisi pysähtynyt kulussansa, kuin kaikki olisi

hiljennyt ja vaiennut. Hän ei tuntenut muuta kuin pohjatonta tyhjyyttä

ympärillänsä. Hänen polvensa hervottuivat, koko hänen ruumiinsa vapisi.

Hän lyyhistyi kokoon vuoteen jalkapuolelle ja hänen päänsä vaipui alas

hänen käsiinsä. Epätoivon tuska kohosi hänen rinnastansa, myrskyn

lailla se raateli hänen sydäntään ja hän purskahti hillittömään itkuun.

Hiljaa ja äänettömästi kuun säteet poistuivat huoneesta, yön varjot

synkkenivät. Kun aamun ensimäinen arka sarastus karkoitti yön henget

pakosalle, niin sen himmeä valo levisi kuoleman koskettamille kasvoille

ja kokoonlyyhistyneelle vartalolle vuoteen jalkapuolessa.

Kansan hyväksi · 第 26 / 28 题