_Toksovan nähtävyyksiä._
Toksovaa sanotaan Pietarin Sveitsiksi. Vuoria siellä ei tosin ole,
puhumattakaan länsi-eurooppalaisen Sveitsin alppeja muistuttavista
iki-lumisista huipuista — kiveä ei oikeastaan ole muussa muodossa kuin
hiekkaharjanteina —, mutta niistä se nimityksen verrannollinen aihe
johtuneekin. Hiekkaharjut ja niitä vuorottelevat mahtavat laaksot,
hautalaskeumat ovatkin mahtavia. Noin 30—40 m korkea harjanne alenee
lähes pystysuorasti mitä rehevimmän kasvullisuuden, kuten tammien,
pähkinäpuun y.m. lehtokasvullisuuden reunustamaan joka puolelta
patamaisesti pyöristyvään, laaksoon. Toksovan kirkonkylä sijaitsee
noin 50—60 m Kaukolan järvenpintaa korkeammalla ylängöllä, ollen veden
jakajana joka suunnalle. Luoteisella sivustalla sijaitsee laajahko
Kaukolan järvi. Koillispuolella pitkä Hepojärvi ja eteläisellä
sivustalla Vääräjärvi. Verraton näköala avautuu sieltä ympäriinsä.
Pietari 25 virstan etäisyydestään huolimatta näkyy verrattain
edullisesti ja vastakkaisella puolella sanotaan Laatokan laajojen
vesien kuvastelevan jonakin varhaisena kuulakkaana aamuhetkenä auringon
noustessa, etenkin lähellä olevalle vielä korkeammalle Puhilaanmäelle.
Mainitut järvet muodostavat harvinaisen kauniita niemekkeitä ja
lehtorantoja. Oikeita aarniokoivuja tapasi vielä 1919 siellä täällä,
etenkin Vääräjärven pitkässä niemekkeessä Hamppulan kylän laidassa
ja kirkonkylän ylänteellä, mutta sittemmin on kommunistinen komento
tunnetussa saamattomuudessaan polttopuupulain aikana talvella 1920 ja
etenkin 1921 iskenyt hartiavoimalla näihin luonnon monisatavuotisiin
luomiin, hakkaamalla maahan kokonaiset laajat puistot, kuten esim.
kansanopiston lähellä olevan. Mittasin erään kaadetun aarniokoivun
läpimitan kannolta ja oli se 110 cm. Erään pihlajan läpimitta niinikään
oli 65 cm.
Tätä ikivanhaa kasvikulttuuria täydentää vielä tammijättiläiset, niitä
on kokonaisia puistoja. Erään semmoisen ympärysmitta vanhan pappilan
puistossa teki lähes puolen neljättä sataa senttimetriä. Kaikki tämä
todistaa myöskin ikivanhaa asutushistoriaa. Nähtävästi voidaan Toksovaa
pitää yhtenä vanhimmista asutuskeskuksista Karjalan kannaksella,
ja Laatokan läheisyys sitä todistaa, sekä historian takaisena
kauttakulkutienä Suomenniemen asuttamiseksi.
Mutta omituisin nähtävyys kohtasi kumminkin katsojaa Toksovan
hautausmaalla, kuolleiden kummuilla kesällä 1920. Hautausmaa oli
muokattu _ruisvainioksi!_ Ristit ja muistomerkit tuulessa huojuvan
laihon lomissa todistivat että se oli vainajain viimeinen ja
rauhoitetuksi tarkoitettu lepopaikka, mutta kultainen laiho kumminkin
näytti, että siinä oli tapahtunut tavallaan ylösnousemus. Ne alkuaineet
mitkä aikaisemmin olivat muodostaneet ihmisyksilöjä, nousivat ylös
mustasta mullasta ja auringon hyväilevässä lämmössä ravintokasveiksi
rakentuivat, alkaaksensa kiertokulkunsa uudelleen ihmiselämän
näyttämöllä.
Se oli kommunistien mielenosoitusta se homma, sillä eihän heillä herra
paratkoon viljelysmaan puutetta ollut.
Luotuamme vielä silmäyksen, laajan horisontin äärille lännessä ja
luoteessa, missä Suomen rajametsät kaukaisuudessa siintävät, pistäymme
Koivukylään mikä sijaitsee noin viitisen kilometriä kirkonkylästä
pohjoiseen päin.
Tulkoon mainituksi, että kirkonkylän, vieläpä siitä etäämpänäkin
olevat kylät yhdistää Pietarin kanssa kunnolliset katukivillä
lasketut viertotiet. Yksi semmoinen m.m. ulottuu Himakkalaan noin
nelisenkymmentä virstaa Pietarista ja jatketaan parhaillaan Laatokan
rantaan asti.
Koivukylässä niitä taas on järviä kolmekin yhdellä näkemällä.
Kalarikkaita kovasti ja kirkasvetisiä kuin ovat, harjoitetaan
kalanpyyntiä paljon ampuma-aseilla, luodikoilla ja kivääreillä.
Rantavedessä lojuilevia ahvenen ja hauven-vonkaleita annetaan kuulalla
kalloon, sitäpaitsi on sangen tuottoisaa pyynti nuotalla, rysällä ja
selkäsiimoilla.
Koivukylän kummallisuuksiin kuuluu eräs pikkuinen järvi-lampi, sillä
se on syvempi kuin itse "vieretön" Vesijärvi. Lampi on kilometrin
pitkä ja puoli kilometriä leveä sekä 29 Venäjän syltää syvä eli toisin
sanoen pituus 1,000 m, leveys 500 m ja syvyys 61 metriä. Uskomattomalta
semmoinen syvyys kyllä tuntuu, mutta valansa päälle sen ukot
vakuuttivat totta olevan.
Laajin ja samalla tyypillisen kaunis Toksovan järvistä on kumminkin
Kaukolan järvi, jonka koillinen lieve pistäikse lähelle Koivukylänkin
rajoja. Ristmäki sen rannalla on Toksovan korkein kohta. Niin kauniita
lehtorantaisia niemekkeitä ja niistä kohoavia jylhän suurenmoisia
petäjäharjanteita tosiaankin saa hakea itse tuhatjärvisessä Suomessa.
Tuntuu kuin suomalaisen sukumme verissä jo kaukoaikoina elänyt olisi
voittamaton halu vesien vierille. Sen vaiston ohjaamina ne vedettömän
Venäjän, valtaisen Volgan varsillakin silloin asettuivat kuin vielä
aikain takana oli historian aamu, ja sen saman halun kannustamina ne
tuhatjärvisestä Suomesta sukunsa perintömaan ottivat.
"Hyvä oli hevonen ja kirkkaat kellot..." laulaa Inkerin talonpoika
ja se on kirjaimellisesti totta, vieläpä nykyäänkin kommunistisen
komennon aikana, vaikkapa sarvikarjasta ei ole enään jälellä paljon
muuta kuin sarvet ja "hevosista" kaikkein onnellisimmassa tapauksessa
yksi parhainta taloa kohden, on se yksi useimmiten hyvä ja vaikka ei
se olisi niin hyväkään, on se kumminkin komistettu hyväksi menijäksi.
Etenkin kun laittaa hilavaljaat selkään ja kiiltomaalisen, Tuuloksen
reen tai kahden istuttavat linjaali-rattaat perään, tuntee hän olevansa
vielä tsaarivallan aikaisessa kurssissa, vaikka ei olekaan vettä
väkevämpää suuhun panna.
Verissä se on Inkerin talonpojalla komeilla hyvillä hevosilla ja
helyillä. Sietäisipä etelä-suomalaisen talonpojan siinä suhteessa ottaa
oppia rajantakaisesta veljestään, nähdä esim. häämatkue morsiustaloon.
Lennossa sitä mennään, tiu'ut soi ja kilohelainen vemmel välkähtelee
auringossa. Irtainta se on elämä ja huoletonta, mitenkä mahtoikaan
olla vapaata iloliemen kulta-aikoina, joita ukot vielä kaiholla ja
kaipauksella muistelevat.