"Täi miehessä, kirppu koirassa ja — varis keski-Venäjällä" tekisi
mieli sanomaan. Hyödyllisimpiä kaksijalkaisia mitä venäläisen
talonpojan perheeseen kuuluu on tosiaankin meidän tuttu variksemme.
Aikana jolloin Suomessa vielä kiistellään siitä seikasta, onko varis
luettava hyödyllisiin vaiko vahingollisiin kotilintuihimme, aikana
jolloinka sitä meillä kotoisissa oloissa "viljeltiin" varpaittensa
vuoksi, mitkä edustivat 15 penniä parilta ja merkitsivät niinmuodoin
eittämättömästi pikkupojille hyödyllistä kotilintua, silloin oli jo
luonto asettanut sen oikeaan elämäntehtäväänsä: keski-venäläisen
talonpojan puhtaus- ja terveyspoliisiksi. Venäläinen talonpoika
kaikessa likaisuudessaan ja ympäristönsä saastuttamishalussa olisi jo
aikoja päiviä kuollut sukupuuttoon kulkutaudeista, mitkä aiheutuvat
ympäristön likaamisesta ja epäsiisteydestä, ilman noita sangen
suurilukuisia tuttuja harmaatakkisia varislaumoja. Tässä taaskin
toistuu tasapainotilan esiintyminen luonnossa. Jos ihminen laiminlyö
alkeellisimmatkin puhtauden ja siisteyden vaatimuksensa, astuu
luonto väliin omine keinoineen ja venäläisellä talonpojalla ei ole
niin paljon aikaa eikä varaa saastuttaa ympäristöään kaikenlaisella
lialla ja jätteillä, ettei harmaatakkisten siivekkäiden lauma sitä
tuota pikaa siivoaisi. Talonpojan tarvitsee vaan loikoessaan kaikessa
laiskuudessaan päivällisuntaan kartanolla jättää suunsa auki niin kyllä
varis puhdistaa hampaan kolot.
Niin, ne ovat tavattoman rohkeitakin kuin kesyt kanat, ne
keski-venäläiset varikset, ihan kädestäpitäen saa niitä syöttää,
mutta se onkin rauhoitettu, kuten sanottu pyhä lintu, yhtä pyhä kuin
jumalankuva nurkassa. Jos varis missään saavuttaa elämän luonnollisen
pituuden, tulee entistä harmaammaksi ja kuolee kupsahtaa — vanhuuttaan,
niin ainakin Kostroman Buissa, Jaroslavin Rostovissa ja Moskovan
ratapihoilla. Buin kaupungissa valitettiin olevan liika-asutusta, mikä
nähtävästi aiheutui siitä vähintäin kymmenestä tuhannesta siivekkäästä,
mitkä ikimuistoisella nautinto-oikeudella olivat asettuneet kaupungin
kaikkiin kortteleihin, asustaen enimmäksi osaksi puissa, kuten
builaisten varhaiset esi-isät tertiäärikauden ihanissa lehdoissa.
Mutta tämä "puissa-asutus" ei nyt tapahtunut turvallisuussyistä, kuten
silloin aikaisemmin, vaan pelkästä mukavuudesta — sieltä ylhäältä kun
voi helpommin valvoa puhtautta ja järjestystä kaupungissa. — Turvattuja
ne kyllä olivat kaikkialla: eteisissä, keittiön ruokapöydällä,
talonpojan kuormalla tai ruuanjakopaikalla, sanalla sanoen, missä ikänä
tarvittiin siisteyden ja järjestyksen valvojaa, mutta ne halusivat
nukkua yönsä raittiissa ilmassa ja nauttia yltäkyllin tulvehtivasta
valosta, jota, jumala paratkoon, ei tarjonnut venäläisille ominaiset
asutusolot.
Ei missään ole varis turvatummassa asemassa kuin keski-venäläisessä
kaupungissa tai kylässä. Yksinpä vallattomat pojanvekarat, päinvastoin
kuin meillä Suomessa antaisivat varikselle, jos se vaan kävisi laatuun,
vähintäin yhden jalkaparin lisää, kuin että riistäisivät siltä
semmoiset välttämättömät välineet. Mutta kylläpä ne palkitsevatkin
suojelijansa. Jos sinä lukijani olisit kuulemassa sitä yltäkylläistä
korvia särkevää ja koko olemuksen huumaavaa ylistyslaulua mitä
muutamakymmentuhatta varista virittää pesimispaikallaan Buin kaupungin
puistoissa keväisin, niin sinä sikäläisten asukasten tapaan olisit
pelkästä ilosta pyörryksissä. Venäläinen luonne kaipaa voimakkaita
vaikutteita toimeentullakseen ja innostuakseen, semmoisista
mainittakoon sipulit, hapankaalit, harmonikat, kirkot, jumalankuvat ja
— varikset.
"Mutta sittenhän, niin paljon pidetty riista kelpaa jo vaikka
syötäväksi", on lukija ehkä valmis huudahtamaan. Mitä vielä! Söivätkö
muinais-egyptiläiset pyhää Ibis'tään? Eipä tietenkään, vaan kuoltua
palssamoivat sen. Venäläiset toki eivät sitä tee, mutta minä luulen
että ne kaipauksella muistelevat edesmenneitä ja mielissään nauttivat
niiden kevätlauluista ja kimeöistä kirkunoista silloinkin kuin valkea
lumi peittää niiden untuvaisia pyhiä ruumiita ja talonpoika loikoo
hikisillä lauteilla syksystä keväimeen asti.