Tyypilliselle mannerilmastolle ominainen ja samalla
luonnontieteellisesti mielenkiintoinen on sähköpurkaus keski-Venäjän
vuorettomalla tasangolla. Sen yhtämittainen salamoiminen ja lakkaamaton
jymy on vastakohtainen vuoristoseutujen räiskyvälle ja paukahtelevalle
purkaantumiselle.
Semmoinen raju purkaus — nähtävästi enemmän harvinainen sikäläisissäkin
oloissa — tarjoaa mahtavan näytelmän luonnon mittaamattomien voimien
suurenmoisesta valtavuudesta.
Jo moniaita päiviä vallinnut hiostava kuumuus ja ilmapaine ennustavat
rajusään tuloa. Aurinko nousee himmeän utuisena, mutta polttavan
kuumana hiostavan yön jälkeen, jolloin lämpömittari on myötäänsä
näyttänyt 25° Celsiusta. Päiväntähti kirkastuu vähitellen ja kuumuus
lisääntyy yhä. Tuulen henkäystäkään ei käy, mutta ylikuumentunut
ilmavirta ryntää maanpinnalta aaltomaisina vyöryinä ylöspäin. Kuumuus
kohoaa, ollen 35—40° varjossa. Eteläisellä taivaanrannalla näyttäytyy
lopulta mustahko pilvenreuna, mikä uhkaavana erottautuu taivaan helakan
sinistä taustaa vastaan. Kaukainen, alussa hiljainen mutta yhä kasvava
jymy ennustaa valtavaa purkausta ylenmäärin sähköllä kyllästetyn pilven
ja maan välillä.
Pilvi kohoaa sangen hitaasti. Kolmisen tunnin kuluttua ulottuu se
vasta puolimatkan zenittiin, mutta miten uhkaavaksi se onkaan käynyt.
Aurinko tosin paistaa vielä, mutta on nopeasti verhoutumassa kellahkoon
huntuun ja helle siitä huolimatta yhä lisääntyy. Huikaisevat salamat
risteilevät yömustassa pilvessä lakkaamatta ja taukoamaton jyrinä yhä
vahvistuu. Miten räikeän vastakohtaisesti luonto esiintyykään tällöin.
Toisella puolen uhkaamassa sysimusta kaaos, syösten pelottavassa
määrässä tulta ja järisyttäen ilmaa ja maata kuvaamattomalla
voimalla. Mitkä voimamäärät tosiaankin tarvitsee luonto tasapainoa
säilyttääkseen. Toisellapuolen sitävastoin luo aurinko lempeää,
rauhaisaa valoaan ja lämpöään yltäkylläisesti ja vastakkaisella taivaan
puoliskolla heijastuu lapsuuden tuttu vaaleanhelakka taivaansini,
ikuinen, uhmaavan taistelun ja hävityksen sekä toiselta puolen ikuisen
rauhan vertauskuvat.
Pilvi, joka tähän asti on näennäisesti pysynyt paikallaan, ryntää
nyt hirvittävällä vauhdilla eteenpäin, leviten nopeasti yli taivaan.
Aurinko peittyy vuorentapaiseen verhoon, ilma pimenee kuten yö ja
kaukainen yhä paisuva kohina, joka erottautuu lakkaamattomasta
jyrinästä, ilmaisee rajuilman nopeata tuloa.
Pilvi on vaihettanut väriä. Kellahtavan harmaana on se ikäänkuin
pudottautunut maanpinnalle asti. Nyt alkaa se kaatamaan vettä
hirvittävässä määrässä, rajutuulen syöstessä sitä ryöppynä. Salamat
lyövät ristiin rastiin pimeähkön vesiharmaan kaaoksen läpi ja niiden
aiheuttama jyry ja pauhina ei yhtään lakkaa eikä edes heikkene.
Saadakseen jonkunlaisen käsityksen niistä suunnattomista voimista mitä
luonto tällöin vallan tuhlaamalla käytti, mainittakoon että 30 minuutin
aikana laskin yhden salaman aina sekuntia kohden ja 30 minuuttia sitä
ennen ja saman ajan sen jälkeen yksi salama aina viiden sekunnin
väliajalla. Näin tiheästä salamoimisesta luonnollisesti johtui, ettei
jyrinä puolentoista tunnin aikana laisinkaan lakannut, vaan pauhasi
hirvittävällä voimalla.
Yhdeksänkymmenen minuutin aikana, minkä rajuilma seudulla viipyi,
iski niinmuodoin 2,520 salamaa. Niin ylikuormitettu sähköllä pilvi
maanpintaan verraten tosiaankin oli.
Veden kohina hiljenee ja lakkaa lopulta tykkänään. Ilma seestyy ja
aurinko rauhan sanansaattajana tunkeikse pilven lonkan välistä. Musta
pilvi vielä menoteillään, salamoi ja pauhaa hirvittävästi. Huoneen
seinät, katot, maanpinta ja kaikki esineet mihin katsookin, kiiltävät
auringossa ylettömän runsaasta vesikylvystä ja janoinen korrelle
palanut maa ahmasee yks, kaks valtaiset vesilammikot sisäänsä.
Lintumaailmankin kielet ovat kirvonneet. Ihmisten jokapäiväinen hyörinä
alkaa. Ihmisiä pujahtelee kuin myyriä koloistaan sieltä täältä niissä
lienevätkin olleet rajuilmaa suojassa.