Luokkasota Suomessa oli päättynyt, punaset perinpohjin kukistettu.
Pietariin saapuvat tiedot olivat tosin niukkoja — asialliset tiedot —
huhuja, toisiaan päättömämpiä oli sitävastoin viljalti ja toisia sikisi
Suomesta yhä saapuvien punaisten joukkojen ja pakolaisten kerällä.
Yhä selvenevä tosiasia oli että pois täältä Pietarista oli painuttava,
mutta mihin? Ehkä Siperiaan, sinnehän ne muutkin kukistuneet suuruudet
on tavattu lähettää! Suomalaisten huoltotoimisto oli jo täydessä
käynnissä tultuamme ja puuhaili kuumeisella kiireellä. Etappipaikkoina
mainittiin Aunus, Wologda, Bui, Wjatka, Altai, Semipalatinski. —
Altailleko? Mikä kohtalon oikku. Sieltähän sanotaan suomalaisten
esivanhempain lähteneen samoilemaan Suomeen käsin muutama kymmen
vuosituhatta taaksepäin. Se kansoitti laajaa Venäjää siirtymäteittensä
varsilla ja tämän suuren suvun nimettömien heimojen luut vaalenivat
Venäjän aroilla noina kaukaisina ikiaikoina...
Oli pitkä se pakolaisjuna kahdella veturilla, joka Vapunpäivän
aamuna lähti pyyhkäsemään pohjoista rataa, yksi semmoinen oli jo
mennyt ja toisia piti tuleman, päämääränä kaikilla Buin kaupungin
sotavankisiirtola Kostroman läänissä. Aurinko valaisi tulvehtien
rannattomalta näyttävää tasankoa, jossa tehtaiden savupiiput — laskien
niitä yhdellä näkemällä sataan asti — huomattavimmin pistäytyivät
esiin. Niin Vapunpäivä kylläkin, mutta ei yksikään punainen lippu liehu
nyt keväisen Suomen raikkaassa tuulessa, mutta varmasti liehuu ennen
pitkää...
Tämän n.s. pohjoisen radan aikaansaamisella näytään pidetyn silmällä
ensikädessä vaan suoran liikenteen aikaansaamista Pietarin ja
Tyyneenmeren välille. Ainakin Wologdaan asti on seutu verrattain
toisarvoisesti asuttua. Joskus vaan näkee harmaan aitovenäläisen
kyläryhmän viljelysmaineen kuin saarena suurella tasangolla.
Metsäpahasta ja rämeistä maapohjaa jatkuu enimmältä. Kaikilla asemilla
syntyy kilpajuoksu "kipitokin", kuuman veden haussa. Vesi on ruskeata
kuin lipeää ja pahanmakuista, sisältäen kaikkea maailman mineraalia
ja suoloja liuenneena. Näkyypä jo joku maitopullokin isompien asemien
vierustalla, mutta semmoisen saadakseen täytyisi ensinnäkin olla
pikajuoksia ja sitten omata atleettimaiset ruumiinvoimat, sillä
ainoastaan voimakkain ja nopein onnistuu saamaan maitotilkkasen.
Kaupunkeja jouduttiin tällä matkalla sivuuttamaan, paitsi Pietaria,
Olhova, Tifin, Serebovitsh, Wologda ja Bui, joka oli määrän pää
toistaiseksi. Wologdasta alkavat jo kylät ja viljellyt seudut
yleisemmin vaihdella. Katsaus metsättömän näköpiirin rajoille
ympäriinsä tuo jo näkösälle 10—15 laajaa kyläryhmää. Juna sivuuttaa
läheltä semmoisia. Harmaita samaan kaavaan valettuja kaikki. Ei
pienintäkään yhtymäkohtaa ennen nähtyjen maisemien, kylien ja niissä
eläjien kanssa löydy muistista. Aito venäläistä kaikki. Pussiukkoja
ja -akkoja vilisee asemainedustoilla tungokseen asti. Tuohivirsut
ja nuoritetut sääret. Entä se nuorempi sukupolvi, tytöt ja pojat,
jotka suomalaisilla asemilla kuluttavat aikaa ja paistattavat päivää
viimeisen muodin mukaisissa puvuissaan? Ei mitään eroa nuoremman ja
vanhemman väen välillä paitsi koolla. Hampaaseen olisi katsottava
ikäerot selville saadakseen. Niitä onnettomia lojuilee asemahuoneiden
likaiset lattiat täynnä, odottaen vuorokausimääriä tyyneen levollisina
"boestaan", junaan päästäkseen, yksi ja toinen kaivaen iljettävän
likaisesta pussistaan limppua ja suolaa, mikä tyypillisimmin edustaa
venäläisen talonpojan kukkuroidun onnen määrää.
Buin sotavankisiirtola parin virstan matkalla kaupungista Kostromajoen
rannalla, on yksi niitä tsaarivallan aikaisen maailmansodan luomia
inhoittavia ilmiöitä. Seutu on joka puolelta soitten ja rämeitten
ympäröimä ja siis mitä epäterveellisin. Sodan luomalle moraalille oli
mitä ominaisinta että taudit ja hävitys vankisiirtolassa raivasivat
tilaa uusille tulokkaille ja kyllä ne kuulemma olivat tilaa tehneetkin.
Pilkkukuume, isorokko ja koleera olivat kolmena edellisenä vuotena
kaataneet monia kymmeniä tuhansia saksalais-itävaltalaisia sotavankeja,
nousten kuolonsaalis pahimpina aikoina viiteensataan päivässä.
Ne sanotaan haudatun parakkialueelle. Tämmöisen kodin saivat nyt
suomalaiset siirtolaiset levähdyspaikakseen.