Niinkuin sanottu, olivat talonpoikaiskomissarit todellisia mahtimiehiä.
Toimintavalta oli heillä laaja, mutta edesvastuuta ei lainkaan. Läänin
pääkaupungissa oli kyllä erityinen talonpoikaiskomissioni, jolle sai
komissarien väärinkäytöksistä tehdä valituksen, mutta talonpojat eivät
tietäneet, missä komissioni sijaitsi ja kutka olivat sen jäseninä. Niin
ei ole komissarien menettelystä ainoatakaan valitusta talonpoikien
taholta tehty.
Tallinnan komissari Issejeffin kassanvaillinkijutusta on jo kerrottu.
Mutta hän ei ollutkaan sillä alalla merkillisin henkilö. Ensimäinen
paikka kuuluu Saaremaan komissari Kassatskille.
Kassatski oli sangen ahkera venäläistyttäjä. Kaikki ehdotukset, joita
tehtiin komissarien kokouksissa, hän otti hetimiten käytäntöön, Niinpä
oli ollut puhetta, että talonpoikia pitäisi pakoittaa rakentamaan
jokaiseen yhdistettyyn kuntaan venäläistyttämisen mallikoulu. Ja
Kassatski heti kutsui Riiasta rakennusmestareja koulutaloja
rakentamaan. Pari kuntaa, joissa työt alkoivat, suostui maksamaan
rakennuskulungit, mutta Lümadun kunta, jolla ei ollut rahaa
kunnankassassa, alkoi vastustaa.
Komissari Kassatski tahtoi ankaruudella panna talonpoikia käskyjään
tottelemaan ja siitä syystä hän määräsi, että kunnanvanhimman täytyy
kerätä tarpeelliset rahat pakollisesti myymällä maksun vastustajien
omaisuutta. Mutta pian kunnanvanhin ilmoitti komissarille että
talonpojat vastustavat hänenkin toimenpiteitänsä.
Sillä välin Kassatski oli korotettu maakunnan polisipäälliköksi,
korkeimpaan virkaan mikä on Saaremaalla. Nyt oli hänen asiansa lähettää
pulassa olevalle kunnanvanhimmalle polisimiehiä avuksi. Kassatski ei
sitä kuitenkaan tehnyt, vaan keksi uuden keinon koulutalon kustannusten
suorittamiseksi. Hän meni polisimiesseurueensa keralla Kuresaaren
kaupungin torille, vaikk'ei hänellä siihen ollutkaan oikeutta, sillä
kaupungilla on oma polisilaitoksensa, ja tiedusteli hevosmiehiltä,
mistä kunnasta kukin on kotoisin. Lümadun kunnan asukkailta hän riisti
hevoset kärrineen ja vei ne pölisin huostaan. Kun hevosia oli jo koottu
koko joukko, niin pidettiin huutokauppa ja myötiin ne huokeasta
mallikoulun kustannusten suorittamiseksi. Hevosia riistettiin
semmoisiltakin henkilöiltä, jotka kotona jo olivat vaaditut rahat
maksaneet kunnanvanhimmalle.
Hevosryöstöstä oli Lümadun kunta kauhuissaan ja raivoissaan. Kaikki
syyttivät kunnan virkamiehiä, jotka aluksi olivat pitäneet Kassatskin
puolta. Lopuksi kunnanvanhimman täytyi pyytää Kassatskia saapumaan
kunnantalolle rauhoittamaan talonpoikia ja keräämään vielä puuttuvaa
osaa rakennuskulunkeja.
Eräänä päivänä maakuntapäällikkö saapuikin Lümaduun, mutta kunnantalon
lähellä tapahtui maantiellä voimakas räjähdys pari sekuntia aikaisemmin
kuin Kassatski oli ehtinyt ajaa siihen paikkaan. Pahantekijät olivat
kaivaneet maantien alle kuopan, täyttäneet sen ruudilla, ja sytyttivät
Kassatskin saapuessa sytytyslangalla "miinan" palamaan. Mutta huonojen
aineitten tähden räjähdys tapahtui varemmin kuin oli aiottu.
Kassatski ajoi heti kaupunkiin ja pyysi sähköteitse Riiasta sotaväkeä
talonpoikaiskapinaa kukistamaan. Seuraavana päivänä saapuikin
Kuresaareea sotamiehiä ja niiden muassa erityinen sotaoikeus.
Viimemainittua Kassatski ei ollut pyytänyt saapumaan, ja niin tapahtui
maakunnan päällikön ja sotaoikeuden jäsenten välillä sanakiista.
Upseerit olivat kuitenkin tarmokkaita miehiä. He tahtoivat tutkia
kapinan syitä ja vaativat Kassatskilta todistuksia hänen aikaisemmista
virkapaikoistaan. Todistuksia oli maakuntapäälliköllä kylliksi, mutta
kun sotaoikeus niiden mukaan sähköteitse kysyi tietoja Kassatskin
toimintatavoista, vastattiin joka taholta, ettei kukaan tunne sen
nimistä henkilöä. Nyt pantiinkin syyttäjä itse syytteeseen.
Kassatskin juttua käsiteltiin kauvan ja siinä tehtiin hämmästyttävimpiä
paljastuksia Venäjän byrokratismin alalla kuin ne ovat, joista
kirjailija Gogol "Tshitshikoffissaan" kertoo. Saatiin selville, että
kuuluisa kommissari ja myöhemmin maakuntapäällikkö ei ollutkaan
aatelismies Kassatski, vaan Grodnon läänin talonpoika, joka oli
käyttänyt useampia sukunimiä. Ammatiltaan hän oli maamittarin kirjuri.
Väärentämällä hän oli tehnyt itselleen monenmoisia todistuksia, m.m.
aateliskirjan isä-vainajalleen, mutta erehdyksessä hän oli isänsä
korottanut aatelismieheksi vasta silloin, kun tämä oli jo kolme vuotta
ollut kuolleena. Hyvillä todistuksillaan siitä että hän muka oli
hyvällä menestyksellä venäläistyttänyt liettualaisia, "Kassatski"
voitti Itämeren maakuntien venäläistyttäjäin luottamuksen ja sitä
luottamusta hän tahtoi tarmollaan vahvistaa. Mutta Lümadun talonpoikien
tyhmä pommi teki hänen toiminnastaan lopun.
Tutkimuksen alussa Kassatski oli uhannut että jos häntä ruvetaan
rankaisemaan, niin hän tekee Itämerenmaakuntien virkamiehille
vaarallisia paljastuksia. Oikeus tuomitsi hänet kuitenkin suureen
rangaistukseen, mutta samassa saapui hänelle armahduskirje. Saaremaan
talonpojat jo pelkäsivät että hirveä maakuntapäällikkö astuu uudestaan
virkaansa, kun sanomalehdet kertoivat huonomaineisen Kassatskin
kuolleen äkkiä.
Kassatskin jutun ohella jäi Lümadun kapinajuttu unohduksiin. Mutta
talonpojat eivät saaneet vahingoistaan mitään korvausta ja koulutalo
rakennettiin valmiiksi, vaikk'ei rahaa enää koottu entisellä
ankaruudella.
Toinen huomattava mahtimies oli Rapian piirin komissari Paul.
Saksankielisestä nimestään huolimatta oli hän synnyltään venäläinen ja
politiselta katsantokannaltaan sosialisti. Mutta hänen toimintatapansa
ei muistuttanut maailmanparantajaa, päinvastoin oli hän hirveän ankara
virkamies. Jos hän ei kuulunut erääseen tähänasti tuntemattomaan
sosialisti-ryhmään, niin on asia käsitettävä niin että hän käytti
sosialismia vain venäläistyttämisen apukeinona, niinkuin useat
kouluntarkastajatkin.
Kuntain kirjureille hän neuvoi venäjänkielisten sosialististen kirjojen
ja lehtien lukemista. Joka ei hänen neuvoaan ottanut huomioon,
erotettiin virasta. Luotettavat kirjurit saivat häneltä ulkomaalla
painettuja anarkistisia kirjoja ilmaiseksi. Venäjänkielisten kirjojen
lukeminen tietysti edisti kirjurien ja heidän puoluetovereittensa
venäjän kielen taitoa.
Kirjurit ja samoin muut kuntain virkamiehet jotka kuuluivat komissarin
puolueeseen, olivat kaikesta edesvastuusta vapautettuja. Useitten
tiedettiin tehneen törkeitä virkavirheitä, mutta komissari ei ottanut
valituksia kuullakseen. Eräästä toveristaan hänen täytyi tunnustaa että
tämä olisi ansainnut erottamisen, mutta kirjuri pysyi kuitenkin vielä
kauvan virassaan, sillä kommissari ei löytänyt hänelle sijaista. Kaikki
paikan hakijat hän huomasi kelpaamattomiksi. Lopulta kunta pelasti
itsensä pulasta niin että se otti naapurikunnan kirjurin itselleen
kirjuriksi lisäämällä hänen palkkaansa. Ja niin sosialistinen kirjuri
tuli erotetuksi.
Komissarin kehoituksesta pidettiin Rapian kauppalassa usein venäjäksi
anarkistisia luennoita. Luennoitsijoina oli rautatien virkamiehiä
Tallinnasta, juutalaisia ylioppilaita y.m. Kuuntelijoille, jotka eivät
vielä ymmärtäneet venäjätä, tulkitsivat paikkakuntalais-toverit heti
joka lauseen viroksi. Näitä luennoita toimeenpantiin muuallakin, ja
ihmiset, jotka kävivät kuuntelemassa, oppivat helposti venäjätä
ymmärtämään.
Rapian piirin sosialistiset kirjurit tiesivät paeta jo ennen sotatilan
julistusta. Komissari Paul erotettiin virastaan ilman muita
seurauksia, sillä hänellä on ollut mahtavia sukulaisia hengellisissä
hallintopiireissä.