Vanhin venäläisistä sanomalehdistä on "Rishskij Vestnik" Riiassa.
Aikoinaan se perustettiin venäläisten etuja valvomaan, ja se on ainakin
nauttinut valtioapua. Lehden toimittajat Tsheshihin ja Vidvitskij
olivat tarmokkaita taantumusniiehiä. Vuoteen 1886 saakka oli "R.V."
lättiläisille ja virolaisille ystävällinen ja moitti yksinomaan
saksalaisia ja heidän etuoikeuksiaan. Venäläistyttämisaikakautena se
antoi paronein pysyä rauhassa, mutta maalasi kaikkea, mikä ei ollut
"tosivenäläistä", keisarikunnalle vaaralliseksi. Yleisesti lehti oli
venäläistyttäjäin pää-äänenkannattajana vuoteen 1906, jolloin joutui
erään Shutoffin omaisuudeksi ja luultavasti menetti valtioapunsa.
Tallinnaan perustivat venäläistyttajät sanomalehden "Kolòvan". Sen
nimen sanottiin olleen muinaisaikainen venäjänkielinen nimitys
Tallinnalle. Mutta lehti lakkasi pian ilmestymästä, kenties
toimituksessa sattuneitten rettelöiden tähden tai siitä syystä, että
virolaiset sanomalehdet selittivät ettei "Kolòvan", mistä venäläisten
sadut kertovat, ole mitään muuta kuin virolaisten "Kalevan" kaupunki.
Sen sijaan perustettiin kuitenkin pian uusi lehti "Revelskija
Isvestija", ja se ilmestyy vielä nytkin nauttien valtioapua.
Paikalliseen väestöön eivät nuo lehdet, varsinkaan viimeksi mainittu,
ole mitään vaikutusta tehneet. Tilaajia oli niillä vähän tai ei
ollenkaan, sillä venäläiset itse lukevat pääkaupungin lehtiä.
Venäläistyttämis-lehtiä jaettiin ilmaiseksi virkamiehille, papeille
y.m.
Tartossakin alkoi ilmestyä venäjänkielinen sanomalehti, mutta sen
perustaminen oli toista laatua. Virolainen sanomalehtimies A.
Grenzstein selitti omassa "Olevik"-lehdessään, että jos hallitus
virolaisilta nimenomaan vaati venäjänkielen taitoa, niin olemme
vastustamiseen liian heikkoja ja parasta on niin ollen kaikin keinoin
oppia venäjätä ymmärtämään, mutta sen ohella tulee säilyttää oma viron
kielemme. Ja hänen lehdessään ilmestyi joka numerossa venäjänkielinen
palsta, varustettuna korkomerkeillä ja selityksillä.
Yritys miellytti kansaa ja sen johdosta Grenzsteinin alotteesta
julaistiin pientä helposti ymmärrettävää sanomalehteä "Derptskij
Listok". Mutta venäläistyttämis-virkamiehiä ei Grenzsteinin yritys
miellyttänyt. He eivät tahtoneet kasvattaa virolaisia, jotka osaavat
puhua myöskin venäjätä, vaan venäläisiä, jotka eivät ymmärrä viron
kieltä. Pakosta Grenzsteinin täytyi myödä lehtensä riikalaisille
kauppiaille, jotka sen julkaisivat aluksi "Pribaltiskij Listok" ja
myöhemmin "Pribaltiskij Kraj" nimellisenä. Riiassa lehti oli
juutalais-saksalaismielinen.
Enin edisti venäläistyttämistä venäjänkielisen sanomalehdistön alalla
kuitenkin Tallinnassa virallisen läänin lehden ei-virallinen osa vv.
1887-1890. Se "osa" ilmestyi isona viikkolehtenä ja sen toimittajana
oli vapaamielinen ja ahkera nuori virkamies Harusin. Hänen lehdessään
painettiin venäjäksi kaikki, mitä vain Viron sanomalehdissä pääsi
ilmestymään paronien vääryyksistä ja kansan kärsimyksistä. Sitä paitsi
hän julkaisi paronien vanhempia konnantöitä läänin arkiston asiakirjain
mukaan. Erityistä huomiota herätti pitkä selonteko virolaisten
kapinasta paroneja vastaan, n.s. "Mahtran sodasta" v. 1857 sotaoikeuden
pöytäkirjojen mukaan. Siinä näytettiin, että syypäät kapinaan olivat
itse paronit, jotka ärsyttivät talonpoikia vääryyksillä ja valehtelivat
hallitukselle. Harusinin lehti kävi virolaisille niin rakkaaksi, että
joka kerta, kun virallinen lehti tuli, ukot kokoontuivat kunnantaloon
ja pyysivät kirjuria lukemaan heille viroksi virallisen lehden
Harusinin osaa. Paronit olivat raivoissaan ja huhujen mukaan he
nostivat Pietarissa kymmeniä kanteita Harusinia vastaan. Omituinen
sanomalehtimies kuoli äkkiä ja sen jälkeen myös läänin lehden
ei-virallinen osa lakkautettiin.
Rekordin venäläistyttämiskiihkossa otti vironkielinen sanomalehti
"Valgus" Tallinnassa. Sen toimittaja Jakob Kòrv oli aluksi
sosialisti, mutta kilpaili ilman tuloksia "Virulane"-lehden kanssa.
Venäläistyttämisajan alussa hän yhtäkkiä alkoi ylistää virkamiesten
toimenpiteitä ja oikeauskoisuutta. Hänen vaikutuksestaan "Virulane"
lakkautettiin ja sen toimittaja passitettiin Moskovaan.
Kòrvin ehdotukset venäläistyttämisen edistämiseksi olivat mitä nurjinta
laatua. Hän esim. neuvoi, että luterilainen uskonnonopetus kouluissa
tulee asettaa oikeauskoisten valvonnan alaiseksi, että virolaisia ja
lättiläisiä sanomalehtiä täytyy pakoittaa ilmestymään venäläisillä
kirjaimilla painettuina. Hän itse on kuitenkin luterilainen ja
"Valgus"-lehti ilmestyi loppuunsa asti virolaisilla kirjaimilla.
Kun Riian ritaristo lahjoitti tri. J. Hurtille Viron kansanrunojen
keräämistä varten pienen summan rahaa, niin Kòrv kirjoitti: "kyllä
paronit tietävät, kuka on heidän kätyrinsä", ja neuvoi, että hallitus
pakottaisi Hurtia julkaisemaan runokokoelmansa venäjänkielisenä
käännöksenä. -- Vironkielen vastaisen agiteerauksensa johdosta poisti
virolainen kirjallisuuden seura hänet jäsenluettelostaan, mutta Riian
kuvernööri nimitti Kòrvin uudestaan seuran jäseneksi ja sen jälkeen
ministeri hajoitti seuran.
Hauska oli hänen oikeusjuttunsa pastori Grohmannin herjauksesta.
"Valgus" kertoi näet Grohmannin keskeyttäneen lapsenkastajaismenot
siitä syystä, että hän muka oli huomannut pyyhinliinan reunassa
venäjänkielisiä kirjaimia. Oikeudessa pastori puolusti itseänsä
venäjäksi, mutta Kòrv puhui -- saksaa, sillä venäjän kieltä hän ei
ymmärrä vielä nytkään. Kòrv tuomittiin valheestaan vankeuteen, mutta
vankeudesta palattuaan hän sai vastaanottaa kunniaporvarin todistuksen
ja kunniamitalin.
Nauttien suurta apurahaa Kòrv tuli rikkaaksi. Hänellä on Tallinnassa
kaksi isoa taloa ja laaja tila Inkerinmaalla. V. 1906 hän luopui
sanomalehden toimituksesta ja oli ensimäisen valtakunnan duuman
vaaleissa -- saksalaisten ehdokkaana. Hän kirosi puheissaan kaikkea
venäläistyttämistä, mutta ei saavuttanut kannatusta. Toisen duuman
vaaleissa Kòrv kosiskeli sosialisteja, mutta taasen ilman tulosta. Nyt
kerrotaan, että hän on solminut uudestaan ystävyyttä tosivenäläisten
kanssa.