Virastojen venäläistyttämisen aikana jäivät yksinään
talonpoikaisoikeudet kansankielisiksi vaikka niidenkin kirjeenvaihto
korkeampien virastojen kanssa tapahtuu venäjäksi. Korkeammat
tuomioistuimet muutettiin kokonaan venäjänkielisiksi ja tuomareiksi
nimitettiin johdonmukaisesti semmoisia henkilöitä, jotka eivät
ymmärtäneet kansan kieltä.
Talonpoikain kunnanoikeudet käsittelevät vain maakylissä asuvien
talonpoikain pienempiä rikosasioita ja heidän siviliasioitaan 100
ruplaan asti. Kaupunkilaisten asiat yleisesti sekä muitten säätyjen
jäsenten asiat talonpoikien kanssa harkitaan rauhanoikeudessa, ja
rauhantuomaritkin ovat umpivenäläisiä.
Jos joku ihminen tahtoo nostaa kanteen, niin hänen täytyy esittää
venäjänkielinen anomuskirje tuomarille. Siitä syystä kaivattiin
anomuskirjeitten kirjureita, ja pian niitä asui joka oikeusistuimen
ympäristöllä koko joukko. Anomuskirjeestä täytyi kirjurille maksaa
rupla tai enemmän. Ja kun sitä kulunkia ei mennyt vastaajalta, niin
kävi etteivät ihmiset pienemmistä asioista valittaneetkaan.
Eivätkä kaikki kirjurit tyydyttäneet tuomarin vaatimuksia. Usein
tapahtui, että kalliilla hinnalla ostettu kirje heitettiin
kelpaamattomana syrjään. Olihan ihan suuria veijareitakin kirjurien
joukossa. Eräs kirjuri teki anomuskirjeitä venäläisillä kirjaimilla
mutta viron kielellä. Tietysti sellaisia ei hyväksytty. Toinen
kirjoitti tavallisesti hurjia herjaussanoja vastaajalle ja itse
tuomarillekin. Hänen kirjojensa esittäjät tuomittiin aina sakkoa
maksamaan. Itse kirjureille ei tapahtunut mitään pahaa, sillä ei ollut
todistuksia, että juuri he olivat moitittavat kirjat tehneet.
Valantehneet asianajajat ottivat anomuskirjan valmistamisesta vähintäin
5 ruplaa, mistä syystä oikeudenkäynti tuli köyhäile väestölle liian
kalliiksi ja tukalaksi.
Kun asiain käsittely oikeudessa tapahtui venäjän kielellä, niin
tarvittiin tulkkeja. Joka rauhantuomarilla olikin oma tulkkinsa, ja
semmoinen kielenkääntäjä kävi kerrassaan mahtimieheksi. Joka tiesi
asiansa olevan arkaluontoisen, pyysi ajoissa kielenkääntäjän apua. Ja
asiata käsiteltäessä kielenkääntäjä tulkitsi tuomarin kysymyksiä niin
selvästi tai epäselvästi kuin itse tahtoi sekä kertoi vastaukset niin
pitkästi tai lyhyesti kuin hänen "ystävilleen" oli hyödyllistä.
Asioita käsitellään kyllä yleisön läsnäollessa, mutta harvoin on
venäjänkielen taitoisia kuuntelijoita, erittäinkään maaseuduilla ja
pikkukaupungeissa. Sitä paitsi on yksinäisen kuuntelijan arvostelu
hänelle itselleen vaarallista. Niin on monikin tulkin häiritsijä tullut
sakotetuksi, jos muut kuuntelijat eivät ole ymmärtäneet häntä puoltaa.
Kielenkääntäjän apu oikeudenkävijälle ei tietysti ollut maksutta
saatavana. Nuo mahtimiehet ovat vaatineet suurenkin maksun, ja monissa
tapauksissa sekä kantajalta että vastaajalta. On tapahtunut, että
kielenkääntäjä asian päätyttyä on vielä vaatinut voittaja-puolelta
lisää, ja jos se ei ole suostunut maksamaan, on asia tullut uudestaan
esille ja entinen voittaja joutunut voitetuksi.
Usein ovat virolaiset ja lättiläiset pyytäneet, että jos asiain
käsittelyn täytyisikin tapahtua venäjäksi, tuomareiksi nimitettäisiin
semmoisia henkilöitä, jotka ymmärtävät vähintäin sen verran kansan
kieltä, ettei kielenkääntäjä voisi tehdä vääryyksiä. Mutta kaikki
semmoiset anomukset ovat jääneet ilman tuloksia. Päinvastoin
nimitettiin ensimäiset rauhantuomarit, jotka kiireellisesti alkoivat
oppia viron kieltä, pian muihin Venäjän lääneihin. Kansan valitusten
johdosta selittävät venäläistyttämismieliset sanomalehdet, erittäin
"Novoje Vremja" usein, että Itämerenmaakuntien oikeuslaitokset ovat
mitä paraimmassa kunnossa ja että kielenkääntäjäin avulla kyllä saa
oikein ratkaistuksi kaikki jutut. Niin selittää lehti, joka
Suomessa käsiteltävistä venäläisten jutuista lausuu, ettei juttu
kielenkääntäjäin avulla käsiteltäessä milloinkaan tule oikein
päätetyksi.
Muillakin muodollisuuksilla venäjänkieliset tuomioistuimet toivat
paljon vaikeuksia mukanaan, mutta kun niillä ei ole venäläistyttämisen
tarkoitusta, emme niistä tässä lähemmin puhu. Se on vaan sanottava,
ettei saksalaisten paronien vaikutus, mikä vanhoissa saksankielisissä
tuomioistuimissa oli mitä tuntuvin, rauhantuomarien luona ole paljoa
vähentynyt.