JOHANNES. Luulin että Pirkko ilman aikojaan kujeili, kun ei tahtonut
päästää minua sisään. Mutta ymmärsin syyn, kun näin Mikon täällä.
MIKKO. Vai ymmärsit sinä? Mahtaa sinulla sitten ollakin hiukan parempi
järki, kuin voisi uskoa--noin naamastasi päättäen.
JOHANNES. Elä huoli olla levoton, Anna Liisa, hän saa pieksää suutaan
niin paljon kuin haluaa, minä en ole siitä millänikään.
ANNA LIISA. Etkö? Sepä hyvä! Elä ole kuulevinasikaan, vaikka hän mitä
puhuisi. Ethän?
JOHANNES (istuutuu selin Mikkoon). Saat olla ihan rauhassa. Minä en
häntä näe enkä kuule.
MIKKO. Sittenhän meidän sopii jatkaa tässä entistä keskustelua, Anna
Liisa. Ehkäpä hän sinunkin suhteesi herkiäisi kuuroksi ja sokeaksi.
ANNA LIISA. Mikko--lopeta! Minä pyydän sinua, lopeta!
JOHANNES. Eläkä häntä rukoile, ei siitä kumminkaan apua lähde.
MIKKO. Kyllä Anna Liisa tietää, mistä apu lähtee. Jahka hän vaan tahtoo
siihen keinoon tarttua! Hänestä se riippuu.
ANNA LIISA. Tänne on käsketty paljon vieraita, Johannes, huomiseksi.
JOHANNES. Niin kertoi isäsi äsken tuolla pihalla.
ANNA LIISA. Aikovat laittaa oikein hauskat pidot. Juomia on isä antanut
tuoda kaupungista.
JOHANNES. Senkin jo kuulin.
ANNA LIISA. Isä on niin hyväntahtoinen. Hän soisi kaikille iloa.
MIKKO. Soisikohan tuo minullekin?
ANNA LIISA. Tietysti sinullekin. Ottihan hän sinua eilen niin
ystävällisesti vastaan kuin suinkin voi.
MIKKO. Minäpä en tyydy niin vähään. Suurempaa iloa minä vaadin.
ANNA LIISA. Ja pyysi sinua kuuliaisiin heti samassa.
MIKKO. Sinä arvatenkin toivoisit, etten tulisi? Vai kuinka?
ANNA LIISA. Voi, kun vaan olisit ihmisiksi, et kiusottelisi alituiseen,
etkä tuottaisi minkäänlaista häiriötä, niin näkisin sinut mielelläni
täällä muiden joukossa.
MIKKO. Mutta et rinnallasi?
JOHANNES. Ohoh? Vai rinnalle pyrkisit?
MIKKO. Kah! Johan sinä sait kuulosi jälleen. Pianpa!
ANNA LIISA. Tuolla tavalla kun jatkat, turmelet ilon sekä itseltäsi että
muilta.
MIKKO. Minä kysyin, jos sallit minun olla rinnallasi huomenna.
JOHANNES. Se paikka on minulla, niinkuin tiedät.
MIKKO. Niin tätä nykyä. Mutta on se ollut aikoinaan muillakin.
JOHANNES. Mitä sanoit?
ANNA LIISA. Johannes, sinä lupasit olla välittämättä hänen puheistaan.