Kirkkaana kuin enkelin hahmo säilyy hänen muistonsa niiden sydämissä,
jotka tunsivat hänet. Ja kuitenkin hän oli vain pieni nelivuotias
tyttönen, jolla oli laajalti levinnyt luumätä yläleuassaan. Pieni
Lontoon köyhäinkorttelin tyttönen, jonka äiti oli karannut erään miehen
mukana, kun hänen oma miehensä oli hänet jättänyt. Eräs naapuri, joka
tahtoi pelastaa tytön joutumasta köyhäintaloon, oli ottanut molempien
hylkäämän lapsen huostaansa. Tämä naapuri, vanha mies, jonka vaimo
makasi halvattuna vuoteessa, palveli tarjoilijana eräässä yökahvilassa,
yhdessä noista omituisista Lontoon pesistä, jotka avataan illoin
sulkeakseen taas aamuisin ovensa.
Pienellä Blanche raukalla oli ollut vaikea leikkaus kestettävänä, kun
vioittunut osa leuasta poistettiin, ja kääreitten vaihto oli niin
tuskallinen, että hänen "tohtorinsa", nuori kandidaatti, itsekin kärsi,
kun hänen täytyi niin kiduttaa lasta. Blanche tiesi aina, mikä hänellä
oli kestettävänä, ja nähdessään tohtorin, täyttyivät hänen silmänsä
kyynelistä, niin urhoollisesti kuin hän koettikin niitä vastustaa.
Mutta kun kääreet oli vaihdettu, ojentui sängystä pieni laiha käsi, ja
kuiskaten "kiitos tohtori" hän osoitti, että hän ei ollut suuttunut,
vaan ymmärsi, että kärsimys oli tarkoitettu auttamaan häntä.
Välistä se oli niin liikuttavaa, että nuori lääkäri tuskin jaksoi sitä
kestää, ja hänen vapisevat huulensa, kääntäessään nopeasti kasvonsa
poispäin, osoittivat etteivät hänen tunteensa olleet vielä ennättäneet
ruostua.
Yöhoitajatar lastenosastolla, jossa pieni Blanche oli hoidettavana,
joutui myös tekemisiin hänen kasvatusisänsä kanssa. Hän pani merkille,
että joka yö muuan mies varjon tavoin häämötti osaston ovella. Ensi
kerran nähdessään miehen, hän lähestyi tätä ja sai kysymykseensä
vastaukseksi, että mies oli Blanchen kasvatusisä. Joka yö oli hänellä
tunnin lomahetki ateriaa varten, ja hän käytti sitä hyväkseen
tullakseen katsomaan, miten Blanchen laita oli.
"En tahdo häiritä", hän sanoi, "enkä mitenkään tahdo herättää tyttöä,
mutta tahtoisitteko näyttää minulle, missä hänen sänkynsä on, jotta
tietäisin, minnepäin minun pitää katsoa, niin olisin teille hyvin
kiitollinen, Nurse."
Ja niin hän tuli sitten joka yö ja katseli sinnepäin, missä hänen
lemmikkinsä, hänen köyhän elämänsä auringonsäde lepäsi, ja sitten
hän palasi takaisin kapakkaan tarjoilemaan sen juopuneille vieraille
enemmän väkijuomia.
Kolme viikkoa Blanchen kärsimykset kestivät. Sinä yönä, jona hän
kuoli, oli hän jo illalla niin heikko, että hoitajatar päätti antaa
kasvatusisän tulla hänen luokseen.
Lapsi raukka makasi puoleksi horroksissa, kun Nurse vei vanhuksen hänen
vuoteensa luokse, mutta kun valo sytytettiin, avasi hän silmänsä.
Ja ken tämän näki, ei koskaan voinut unohtaa sitä katsetta, jonka
lapsi loi näihin vanhoihin ryppyisiin, vuoteensa yli kumartuneisiin
kasvoihin. Hänen silmissään ilmeni sellainen voitonriemuinen onni,
kun hän ojensi käsivartensa ja kietoi ne vanhuksen kaulaan, että
hoitajatar ei voinut sitä katsella, vaan kääntyi pois, kun Blanche sen
vanhan ystävän sylissä, jolle hän oli antanut nelivuotiaan sydämensä
kiitollisuutta uhkuvan rakkauden, onnellisena siirtyi ikuisuuteen.