HOLM. Sinä taisit saada sen sekavan riita-asian siellä Karpénin kanssa
selvitetyksi, vai?
SORMUNEN. Hä? Minkä riita-asian?
HOLM. Minkäkö? Sen, josta aamulla puhuit. Joka sinulla oli toimena,
sieltä Jänisjärveltä, selvittää.
SORMUNEN. Jaa, niin väinkin. — Eikö mitä.
HOLM. Kuinka niin?
SORMUNEN. Se on huono juristi.
HOLM. Karpénko?
SORMUNEN. Niin juuri. Ei se kelpaa mihinkään. Sotkee ihan selvän asian.
HOLM. Sehän se hyvä juristi onkin. Niinhän ne parhaimmat asianajajat
tekevätkin. Se, joka sukkelimmin saa asian myttyyn, se on etevin.
SORMUNEN. Niinpä näkyy... tosiaankin.
HOLM. Kuule: nyt kai voit kertoa sen jutun minullekin, vai?
SORMUNEN. Ka, miks'ei. Olethan sinä vapaa tänä iltana?
HOLM. Mitenkä niin?
SORMUNEN. Minulla olisi sinulle pieni esitys.
HOLM. No?
SORMUNEN. Kun sinä nyt olet ollut niin vieraanvarainen... Uh, kun jo
alkaa tuntua hyvältä, kun on maha täysi!... Niin, kun sinä nyt olet
ollut niin vieraanvarainen, niin minä puolestani tahtoisin pyytää sinua
kanssani tänä iltana jonnekin juomaan lasin totia.
HOLM. Mitä joutavia. Voidaanhan sitä juoda täällä kotonakin.
SORMUNEN. Eikös se sinun rouvasi laske sinua ulos?
HOLM. Kyl-lä. Sinun seurassasi varsinkin.
SORMUNEN. Niin, no! Mentäisiin johonkin hauskaan kapakkaan, hä-hä-hä
hä-hä!, istuttaisiin ja tarinoitaisiin lasin ääressä. Onhan niitä
kapakoita täällä Helsingissä?
HOLM. Niitäkö?! Niissähän se Helsinki elääkin!
SORMUNEN. Niin, no! Saakuri, kun se olisi hauskaa, kerran kun sitä on
tänne tullut! Hä-hä-hä-hä-hä! Juotaisiin totit ja syötäisiin päälle
pikku illallinen!
HOLM. Olisi se hemmetin hauskaa, vaan sinä olet tässä jo, veliseni,
kerinnyt unhottaa, ettei Helsingissä nyt ravintoloissa ruokaa saakaan.
SORMUNEN. Juuttaan kaupunki!
(Eteisen kello soi.)
HOLM. Minä luulen, että on parasta, että sinä nyt syötyäsi vähän
lepäät, veliseni. Eikö niin?
SORMUNEN. Ei se pahaa tee. Se on hyvä tuuma.
HOLM. Mene tästä sitte, salin kautta, minun huoneeseni. Siellä on hyvä
sohva.