KARPÉN. Tulit ihan parahiksi. Tässä muuan vieras yht'äkkiä pahasti
sairastui enkä tiedä, mitä miehelle tehdä.
HOLM. Kuka se on? — Kas! Sormunenhan se on?
KARPÉN. Sehän oli hyvä. Herrat siis tuntevat toisensa?
HOLM. Kyllä. — Täällähän sitä tavataan. Kuinka sinä jaksat?
SORMUNEN (heikolla äänellä.) Minä kuolen.
HOLM. Elä joutavia. — Mikäs sinua vaivaa.
SORMUNEN (äkäisesti tiuskaisten ja hypähtäen istualleen.) Nälkä!
Ettekös työ jo oo kuullu? Johan min' oon sen sanonut tuhat kertoo:
näläkä! (Lopulta itku kulkussa.)
HOLM. Voi, mies parka! Elä nyt itkemään rupea! Lähdetään pois minun
luokseni! Ehkä sieltä nyt jo jotakin syötävää löytyy.
KARPÉN. Kyllä se on parasta, että viet hänet pois. Tänne voi tulla
muitakin vieraita asialle.
SORMUNEN (tyynesti.) Pois me lähdetäänkin. (Holmille.) Saankos ihan
varmaan teillä ruokaa?
HOLM. Ell'ei sitä vain joku ole varastanut poissaollessani.
SORMUNEN (kiireesti paiskaten kättä Karpénille.) Hyvästi nyt sitte! Ja
kiitoksia.
KARPÉN. Kiitoksia käymästä!
SORMUNEN. Ei kestä kiittää. Käykää nyt joskus Jänisjärvelläkin.
KARPÉN (Holmille.) Se kävi mainiosti.