HOLM. Sen se lakko saa aikaan. Herrasväki on siis tehnyt meille kunnian
tulla jäähyväisille?
MAGDA. Aivan oikein.
HOLM. Arvoisa rouva tietysti ei matkusta yksin?
KARPÉN. Tietysti ei. Ihailija odottaa jo Hangon laiturilla.
MAGDA. Useampikin.
HOLM. Oo, arvattavasti! Vahinko, etten minäkin voi olla — saattamassa.
MAGDA. Mikäs estää? Eikös laske Hertta?
HOLM. Lakko, lakko, tietysti.
KARPÉN. Kuule! Eikö sinulla sitte ole mitään tietoa, millä kannalla
lakko nyt on? Onko mitään sovintoa odotettavissa?
HOLM. En tiedä mitikään. Sitäpaitsihan olen syrjässä koko sotkusta.
MAGDA. Silloin ei maksa vaivaa sen enempää aikaa tuhlata. Me lähdemme.
HOLM. Totisesti: kaikki ihmiset ovat äkäiset, kuin ampiaiset, tätä
nykyä.
KARPÉN. Tjah! Minkäs sille sitte mahtaa. Ei tässä auta muu kuin lähteä
kärsivällisesti odottamaan elämänsä loppua.
HOLM. Sitä ennen pari sanaa, Juuso. — Sallitko, Magda, että puhuttelen
miestäsi silmänräpäyksen kahden kesken?
MAGDA. Sallin.
HOLM. Mennään minun huoneeseeni! — (Magdalle.) Tee niin hyvin ja
peilaile sillä aikaa kaunista muotoasi, niin ei aika tule pitkäksi!