HOLM. Kas, kun nuo koit rupee lentelemään.
SORMUNEN. Saitkos kiinni?
HOLM. Sain. — Miksi sinä et ottanut Helmiä mukaasi? Sehän olisi hänelle
ollut pieni virkistysmatka päästä Helsingissä käymään.
SORMUNEN. Eihän tuo tahtonut tulla.
HOLM. Vai ei tahtonut?!
SORMUNEN. Ei häntä huvita mikään.
HOLM. Sepä on kumma!
SORMUNEN. Ei mikään muu kuin koti ja talous.
HOLM. Eikös se ole mitään?! Ollapa minulla semmoinen muija tähän
aikaan, niin voisin sinulle aamiaistakin tarjota. Eiköhän vaihdettaisi!
SORMUNEN. Ka! Vaihdetaan vain. Ha-ha-ha-ha!
HOLM. Ha-ha-ha-ha! Sepä olisi hauskaa.
SORMUNEN. Ei, kyllä minun nyt sitte täytyy lähteä.
HOLM. Jokos?! No, en tahdo pidättää. Sinulla on varmaankin paljon
asioita toimitettavina?
SORMUNEN. Onhan niitä.
HOLM. Pankeissa ja — ostoksia rouvallesi?
SORMUNEN. Vähän jos mitä! — Kuulehan: milloinka luulet parhaiten
voitavan tavata asianajaja Karpénia kahden kesken? Minulle on sieltä
Jänisjärveltä annettu toimeksi neuvotella hänen kanssaan eräästä
sekavasta riita-asiasta.
HOLM (rykäisten.) Ja-ha, jaa. Minä luulen että hän parhaiten on
tavattavissa tuossa yhden tienoilla päivällä. Ne makaa aina niin kauan,
nuo asianajajat, — illat myöhään istuvat kapakoissa.
SORMUNEN. Eikös sitä pidetä taitavana asianajajana?
HOLM. Karpénia? — Kyllä. Varsinkin "sekavissa riita-asioissa." — Hän
asuukin, sitäpaitsi, tässä ihan vastapäätä.
SORMUNEN. Kiitos. — Kyllä minä löydän. — Pitää koettaa sitä ennen
jossakin saada edes pikku voileipä.
HOLM. Ota ryyppy ainakin, ell'et muuta saa. — No, morjens! Käy nyt
kuitenkin vielä talossa ennenkuin kotia lähdet.