Laulainen ei ennättänyt vielä istua Kokkosen kammariin tultua, kun jo
ukko alotti:
-- Tulitpa hyvään aikaan. Täällä on tehtynä niin paljon vääryyttä
salaisesti ja julkisesti, että sinun pitää siitä heti kohta
kirjoittaa sanomalehteen.
-- Mitä vääryyttä täällä on tehtynä? kysyi Laulainen.
-- No, etkö sinä ole kuullut että tänne on päätettynä rakentaa se
koulukartano?
-- Kuulin minä siitä tuolla Alapihassa.
-- Kysyt sitten vielä: mitä vääryyttä. Suoraa petostahan se
on selittää, ett'ei rakennus maksa meille mitään, kun otetaan
rakennuslaina.
-- Kuka sitä on niin selittänyt?
-- Se herran roikale. Etkö sinä ole sitä kuullut? kivahti ukko.
Tuhannen kattilastako tuo lienee tänne viskattukaan.
Laulainen katsoi vähän peläten, että jos ukko on kuullut herran tulon
hänen ansioksensa, niin se pian aikaa heläyttää korvalle. Laulainen
ei uskaltanut hiiskua minnekään päin herran "viskaamisesta", alkoi
vaan selittää, että se näkyy olevan niin huono suomen puhuja,
ett'eivät ole ehkä ymmärtäneet.
-- Niinhän se oli, vahvisti Kokkonen. Mutta kyllä Niiranen ymmärsi,
vaan se on aivan tahallaan selittänyt tuhmemmille että laina on
sama kuin lahja, vaikka laina on sama kuin velka, ja velasta pitää
maksaa sekä korko että viimein päävelka, joten rakennus tuleekin
kalliimmaksi. Siitä sinun pitää kirjoittaa paikalla ja sanoa että se
on suoraa petosta.
Laulaista epäilytti tämä kirjoituksen aine.
-- Se on syytös törkeästä petoksesta ja jos sitä ei saa toteen, niin
me molemmat joudutaan linnaan.
-- Ei jouduta linnaan, väitti Kokkonen. Minä en sitä pelkää, mutta
jos sinä pelkäät niin kirjoita nyt aluksi vähän varovammin, että
täällä on kyläläisiä houkuteltu ja narrattu. Loppuun vaan panet
uhkauksen, että jos eivät lopeta heti koko puuhaa, niin asia ei jää
tähän.
Laulainen ajatteli vähän aikaa ja sanoi:
-- Ei minua haluta kirjoittaa tälläkään tavalla.
-- Miksei haluta, kivahti Kokkonen. Pelkäätkö vihoja, vai toivotko
pääseväsi siihen kouluun opettajaksi? Pitkään saat odottaa. Ei
ne sinua enään kaipaa, ei nyt eikä sittenkään, jos koulukin
rakennettaisiin. Vai puhuiko Niiranen mitään näistä asioista, kun
tullessasi kävit siinä?
Laulaisesta ei ollut asian todeksi tunnustaminen oikein mieleistä,
vaikkakin se alkoi entistä enemmän harmittaa.
-- Ei puhunut mitään, sanoi hän viimein hitaasti.
-- Siitä nyt näet, ilkkui Kokkonen. Muistatko mitenkä laajana
oli Niirasen suu keväällä huutaissa, että otetaan tämä Laulainen
opettajaksi. Se oli vaan sitä varten, että ajaisit hänelle kiinni
haluttua saalista, mutta kun se on saatu käsiin, niin saat, niinkuin
koira, potkun kylkeesi.
Laulainen oli aikonut olla ilmaisematta sisällisiä mielialojaan
ukolle, mutta nyt se sattui koskettelemaan juuri jännitetyimpiä
kieliä, jotka väkisenkin äännähtivät.
-- Niin, potkuja täällä näkyy saavan vähäoppinen joka puolelta,
hän sanoi. Ei täällä tarvitse suutaan avata, eikä yrittää mitään,
jolla ei ole arvonimenä joku vingervonger ja joka ei osaa mongertaa.
Niitä kyllä kuunnellaan ja kumarretaan missä hyvänsä. Tämäkään kylä
ei saanut kouluansa perustetuksi ilman tuota... miksi niinä sitä
sanoisin.
-- Sano roikaleeksi, kehoitti ukko. Siksi minä olen sanonut. Sen
roikaleen ansiota tämä on. Piirustuksetkin oli muka tehnyt ja
arkkitehtiksi oli sanonut saavan "karahtyörätä". Mahtaneeko olla
kunniallinen mieskään, kirjaton roikale. Lähettää ruununkyydillä
kotipuoleensa.
Laulaisen täytyi jo pysäyttää ukkoa.
-- Kunniallinen mies tämä on, minä tiedän sen varmasti.
-- Olkoon sitten kunniallinen, kivahti ukko. Mutta olisi ollut
sotkematta meidän asioita. Niiraseltahan siihen on kuteet ja loimet.
Sehän sitä talutti talosta taloon ja kuuluu nyt elättävän kuin
parasta pappia. Eikö tuo toivone vävykseenkin. Menisi kaiketi se
tyttö kelle hyvänsä, joka vähänkin haiskahtaa herralle, johan se
oli lähellä, ett'ei se sinun edellä oleva koulumestari kötkylä sitä
siepannut. Halpa se oli Niirasen mielestä, koska nousi toraan. Et
sinä ennättänyt vielä sotkeutua. Sinulla saattaa olla vähän enemmän
järkeä... Mutta niin minä olen siihen Niiraseen suutuksissani, että
sanoisin kutti parhaiksi, jos saisi siitä roikaleestaan sellaisen
kesävävyn, kuin joskus ennenkin kuuluvat saaneen.
Laulainen olisi varmaan kiivastunut kovasti, jos muutamia tuntia
ennen sattui kuulemaan näin Annan kunniata loukkaavia sanoja. Nyt ne
eivät koskeneet niin kipeästi, mutta kumminkin siksi, ett'ei voinut
jättää puolustamatta.
-- En minä usko niin pahaa Annasta, hän sanoi mitä sekavimpain
ajatusten risteillessä. Sillähän on aikomus tulla opettajattareksi ja
on jo hakenut seminaariin, ja sitten tulee tähän kouluun.
-- Menköön ja tulkoon vaikka miksi "jattareksi", mutta syön vanhat
viertovirsuni, jos se tänne tulee ja minä vielä elän, jyrisi ukko.
Laulainen tunsi omankin arvonsa alenevan, jos antaa ukon näin solvata
Annaa ja kysyi lujemmalla äänellä:
-- Minkä nojalla isäntä voipi Annaa arvostella näin huonoksi?
-- Minä vähät hänen hyvyydestään ja huonoudestaan, kivahti Kokkonen.
Tänne se ei tule, saat uskoa. On sillä siksi näköä ja kokoa, että
kyllä sille koulunkäyneenä parempikin herra tarjoutuu ja silloin se
ei katso tänne Leppämäelle päinkään. Sanopa onko väärin arvattu.
Laulainen meni aivan noloksi ja yhähteli että saattaisipa niinkin
käydä.
-- Niin se käypi, vahvisti Kokkonen. Rupea vaan viivyttelemättä
kirjoittamaan. En minä sinua kiirehdi, vaan että kirjoitus joutuu
lehteen.
-- Taitaa olla turha vaiva siitä kirjoittaa, esteli Laulainen.
Viisainta, jos ollaan yrittämättä.
-- Sinä olet yhäkin sen Niirasen puolella, epäili ukko.
-- En ole erityisesti kenenkään puolella, mutta asia on suoraan
sanoin niin, että kaikki sanomalehdet suosivat kansakouluja, eivätkä
painata niitä vastustavia kirjoituksia.
-- Etköhän vaan petä minua sillä lailla?
-- En petä, vakuutti Laulainen. Minä tunnen sen asian. Mieluummin ne
ottavat sellaisia kirjoituksia, joissa moititaan kiertäviä kouluja.
-- Nytpä kummissa ollaan, jahkaili ukko. Sitten tässä ei auta muu
kuin täytyy ruveta käräjänkäyntiin.
-- Ei ruveta käräjöimään, houkutteli Laulainen. Jos se on korkeimman
tahto, että ne koulut ovat tulevat, niin annetaan tulla.
-- Ei Jumala suosi petosta, eikä petoskuiskutuksia, jyrisi ukko.
-- Ei suosi, eikä tarvitse meidänkään suosia, myönteli Laulainen.
Mutta tietäähän isäntä että suurimmat asiat ovat saaneet alkunsa
petoskuiskutuksista, kuten Kristuksen kärsiminen.
-- Niin sai se asia, mutta sanopa, missä näitä kuiskutusten
suosijoita kiitellään?
-- Ei kiitellä, ei kiitellä, lepytteli Laulainen, vaan eipä käsketä
käräjöimäänkään, eikä miekkaan tarttumaan, senkin te vanha mies
tiedätte paremmin kuin minä.
-- Oikeassa sinä olet siinä, jos tässä olisi yksistään oma etu
kysymyksessä, mutta muiden puolestahan minä etupäässä riitelen, jos
riitelen.
He väittelivät tästä asiasta vielä pitkän aikaa ja Kokkosen kiivaus
vähitellen tyyntyi. Laulainen ei halunnut riitaan yllyttäjän
mainetta päällensä, sillä hänessä oli herännyt uusi tuuma, jonka
toteuttamiseksi tarvitsi muidenkin kuin Kokkosen suosion. Hän oli
päättänyt ryhtyä kilpailuun, ja myöhemmällä, rauhallisten puheiden
lomassa otti jo asian varovasti esille.
-- Mitäs isäntä sanoisi siihen, alotti hän, jos minä siltä varalta,
että jos nämä koulun puuhaajat voittavat, kävisin tuon seminaarin ja
hakisin sitten tänne opettajaksi?
-- Niin mitenkä? kysyi Kokkonen.
Laulainen selitti ajatuksen uudestaan ja selvemmin.
-- Vai niin, hymähti ukko. Luuletko siihen sitten pääseväsi?
-- Miks'en pääsisi, jos vaan se isännän sana toteutuu, ett'ei Anna
tule näin sydänmaalle. Helposti se muuttuu miesopettajan paikaksi.
-- Kävipä miten hyvänsä, niin tyhjän siitä nuolaset, päätteli ukko.
Kuulin, että Niirasen sisarenpoika menee samaan kouluun.
-- Sekö Samuli niminen poika? kysyi Laulainen ihmetellen.
-- Se Samuli, vahvisti ukko. Mahtaa olla yhteinen tuuma, ja kyllä
Niiranen pitää huolen että vennonvieraat syrjään työnnetään.
Laulaisen ajatuksissa yhtyivät vanhat epäilykset ja nykyiset
vastoinkäymiset, ja se sai tuskalliselle tuulelle. Hän ei pysynyt
enää istuillaan, vaan nousi seisaalleen ja alkoi kiivastella:
-- Ei minua sitten enää aivan omin valtoinsa työnnetä syrjään. Täytyy
silloin katsoa sitäkin, kellä on entistä kokemusta opettajana ja
parhaat todistukset.
Nyt oli Kokkosen vuoro olla rauhallisena ja hän alkoi isällisesti
surkutellen puhella:
-- Minä olen pitänyt sinua vakavana miehenä, mutta samanlainen
hapuilija taidat olla kuin kaikki muutkin nykyajan nuoret miehet.
Ei niille kelpaa enään esi-isäin ammatit eikä elantotavat. Pitäisi
päästä johonkin, muka paremmille päiville, aivan kuin tuhlaajapoika.
-- En minä pyri näiltä mailta pois, enkä paremmille päiville, vaan
että osaisin paremmin opettaa, puolusteli Laulainen.
-- Mene muille puhumaan sellaista, epäsi Kokkonen. Et vähällä
pakollakaan lähtisi koulupoikana istumaan neljää vuotta, jos
sanottaisiin, ett'ei palkkasi sieltä tultua parane. Onko väärin?
Vastaukseksi kysyi Laulainen:
-- Millä ne kouluvelat maksaisi, jos yhtä huonolle palkalle pitäisi
tulla?
-- Löytyy niitä puolustuksia, kun ylpeys ajaa maailman kunnian
perään juoksemaan, jyrisi Kokkonen. Sinä valitat oppisi vähyyttä,
vaan Paavali valittaa oppinsa paljoutta ja sanoo sen vieneen hänet
harhaan. Kumpikohan teistä on oikeassa. Sinäkään et tarvitseisi muuta
kuin entistä oppiasi vähän karsisit ja pönkittäisit.
-- Mitähän siitä pitäisi karsia ja mitä pönkittää? kysyi Laulainen.
-- Jos et suutu niin sanon suoraan.
-- Sanokaa vaan.
-- Ulkokultaisuutta siitä saisi karsia, sanoi ukko.
Opettaissasi ja puhuissasi tavoittelet ihmisten kiitosta, vaikka
sanotaan että "voi teitä joita ihmiset kiittävät".
-- Vai niin, yhähteli Laulainen.
-- Ja sitten sinä uskot hyvin löyhästi siihen Jumalaan, josta opetat
lapsille ja puhut muillekin, jatkoi ukko.
-- Mitenkä löyhästi?
-- Niin löyhästi, ett'et usko Jumalan elättävän sinua nykyisessä
toimessa ollessasi, vaikka et tiedä kenenkään siinä kuolleen nälkään.
Kokkosen muistutukset sattuivat arkaan paikkaan ja koskivat kipeästi,
mutta niistä ei sopinut suuttua. Laulainen alkoi puolustuksekseen
kertoa virkaveljestänsä, Mantusesta, miten sillä on huono toimeentulo
ja mihin ammattiin se nyt hädässään ryhtyy. Ja ett'ei Kokkonen voisi
sanoa hänen aina omaa etuansa ajattelevan, kertoi senkin mitä oli
virkaveljensä puolesta puhunut ja mitä aikoivat hänen hyväksensä
tehdä.
-- Minä kuulen että siellä on mies, jossa ei ole kunnianhimoa,
virkkoi Kokkonen kuunneltuansa loppuun. Sen auttaminen olisi toista
kuin lähteä tuon Annan taikka Samulin kanssa kilvanjuoksuun. Mutta
jos siihen rupeat, niin kohta unohtuu köyhä virkaveli.
Laulainen istui vähän aikaa ajatuksissansa ja virkkoi:
-- Menipähän omat hommat minne päin hyvänsä, niin ei virkaveljen asia
saa kokonansa unohtua.