Aurinko oli jo jonkun aikaa ollut laskeutunut, kun jakopaikan ovi
suljettiin. Laulainen käveli verkalleen kirjapakka kainalossa ja
kuunteli, kuinka kärryt jyrisivät ja airot kolkkivat ihmisten
rientäessä kotiinsa. Lähtevä laivakin vihelsi ensimmäisen kerran.
Kaikilla oli kiire kotiin kertomaan, mitä olivat nähneet ja
voittaneet arpajaisissa.
Laulaista alkoi vaivata ikävä yksinäisyyden tunne. Hän oli kyllä
aikonut viipyä täällä muutamia päiviä, mutta mitäpä varten
oikeastansa viivytteleisi. Laiva lähtee. Niin sanoi maisteri
Eskolakin ja ehkäpä tämä oli hyväntahtoinen viittaus, että mene vaan
sinne omille olomaillesi, siellä on sinun paikkasi puhua, eikä täällä
säätyläisten seurassa. Hän teki nopean päätöksen ja alkoi astua
ravakasti matkalaukkuansa noutamaan.
Aivan viimeisellä minutilla saapuivat arvokkaimmat vieraat
laivarantaan. Ne olivat varakasta väkeä, arpajaisiin toivotuimpia
vieraita, vaan joiden oli jouduttava kaupunkiin virkatoimiinsa,
taikka muuten mukavampiin yöpaikkoihin. Tuttavia ja muita uteliaita
oli heitä saattamassa rantaan, jossa sitten nenäliinat liehuivat,
kunnes laiva katosi niemen taakse.
Laulainen seisoi laivan kokassa ja katseli tuttuja rantoja. --
Tuossa on tuo kaunis, kalarantainen Lehtosaari, hän ajatteli.
Soutelee siellä nytkin yksi kalastaja vähän ulompana saaren
rannasta. Hän tähysteli kalastajan liikkeitä, arvataksensa niistä,
mitä se siinä tekee. Vene kulki hitaasti. Näytti nytkähtävän joka
vetäisyn perästä taaksepäin. Sillä oli jotakin painavata vetämistä.
Nyt hän muisti Mantusen. Varmaan se raukka harailee yhä vielä
hävinneitä verkkojansa. Ei se ole kukaan muu. Siinä on ollut hänen
arpajaishuvinsa. Riittää kärsivällisyyttäkin hakea neljää verkkoa
näin pitkään, ihmetteli Laulainen. Enintään kahdenkymmenen markan
vahinko. Heittäisi jo tuonne. Mutta kun ajatteli tarkemmin, mikä
työ niissä on ollut kutoessa ja laittaessa, ja mitä ne merkitsivät
Mantusen taloudessa, niin ei asia ollutkaan vähäpätöinen. Laulaisen
sääli köyhää virkaveljeä kohtaan uudistui ja hän heilutti sille
nenäliinaansa ystävyyden merkiksi. Mantunen nähtävästi huomasi
nenäliinan liehutuksen, mutta hän ei uskonut sitä hänelle kuuluvaksi.
Kukapa tuolla laivassa tietäisi hänen olemassa olostansa?