Virtasalmen kirkonkylän laivalaiturilla ei ollut koskaan ennen
kävellyt niin monta valkolakkista kuin nyt huvimatkalle lähtiessä.
Muu kansa oli kyllä enemmistönä, mutta he antoivat kaikessa
etusijan näille maantoivoille, jotka taas kohteliaina palvelivat
kunniavieraita, varsinkin naisia, jotka joko sukulaisina taikka
tuttavina olivat tulleet heidän juhlaansa osaa ottamaan. Nauhoilla
merkityt marsalkat kulkivat ohjailemassa huomatuimpia vieraita
suurempaan laivaan, joka oli kaikin puolin mukavampi ja johon juhlien
ajaksi tilattu soittokuntakin asettui torvineen ja telineineen.
Laulainenkin tähysteli vielä viime hetkessä kunniavierastaan, mutta
turhaan. Ei hän tästä enää erittäin pahoillaan ollutkaan. Tälle
matkalle näkyi tulevan melkein kaikki hienoa, oppinutta väkeä, joiden
joukossa häntä olisi ehkä hävettänyt seurata Annaa niin uskollisesti
kuin oli kirjeessä aikonut.
Laivan lähdön edellä tuli kiire, kenelle antaisi tuon joutavan
piletin. Jos olisi Juutinen tullut, taikka kuka muu siitä
talosta, mutta ei näkynyt. Jo tapasi erään talollisen pojan,
jonka kotona olivat viime matkallansa olleet yötä, mutta sekin
oli ennättänyt ostaa. Viimein hän huomasi katselijain joukosta
virkaveljensä, opettaja Mantusen, joka oli Laulaisen siirtyessä
suurempituloiseen pitäjääseen saanut hänen entisen paikkansa hyvin
vähillä oppitodistuksilla. Laulainen tiesi että Mantunen on tästä
hyvin kiitollinen ja päätti ilauttaa lisää, tarjoamalla ilmaiseksi
piletin huviretkelle. Hän pujotteli kiireesti virkaveljensä luokse
ja tervehtiessään ilmoitti asian. Mutta siihen sijaan että Mantunen
olisi ihastunut, hän näytti säikähtävän yhtä paljon kuin jos hyvin
vaarallista ja kiellettyä tavaraa olisi hänelle tarjottuna.
-- En mitenkään minä voi ottaa ja tulla, sanoi hän hätäisesti. Minä
vaan tulin kiireelle käyttämään näitä lapsia täällä, kun ne niin
kovasti halusivat kuulla torvilla soitettavan. Tottahan ne soittavat
lähtiessään. Laulainen katsahti virkaveljensä lapsiin, jotka isänsä
takinliepeessä kiikkuen kurkistelivat lähtevän laivan kannelle.
-- Kohta ne soittavat, sanoi hän kiirehtien pienemmän laivan luokse,
johon oli aikonut mennä.
Siellä hän tapasi äskeisen pojan, jolle ihmetteli:
-- On tämä merkillistä, ett'ei minun pilettini kelpaa kellekään.
-- Täällä olisi yksi neiti, joka tulisi mukaan, mutta ei ole
ennättänyt ostaa pilettiä, sanoi poika.
Laulainen punastui kuullessaan neitiä mainittavan. Olisiko hänen
kaivattunsa sittenkin joutunut. Mutta kohta hän huomasi toivoneensa
liikaa, sillä esiin tuli aivan toinen neiti, Kierremäen Vannisen
tytär, Viliina. Kotonaan oli Laulainen puhutellut Viliinata
nimeltään, mutta näin joukkopaikassa täytyi tehdä, poikkeus ja hän
kysyi tervehtiessään:
-- Tekö tarvitsette piletin?
-- Kyllä minä ostaisin, jos vaan saan, virkkoi Viliina. Laulaisen
ajatuksissa vilahti miten tehdä: ottaako maksu eli ei? Ukko Vanninen
oli kiskonut korkeimmat hinnat kaikesta, joten ei ollut mitään
kiitollisuuden velkaa. Mutta kun oli muillekin tarjonnut ilmaiseksi,
niin hän päätti olla johdonmukainen ja virkkoi:
-- Ei tämä ole myytäväksi. Ostin vaan Juutilan isäntää varten, kun
hän lupaili tullakseen, mutta koska ei näy, saatte ilman mitään
maksua.
-- En minä ilman tahtoisi, sanoi Viliina arkana.
-- Kyllä minä sen uskon, mutta muutenkaan ei, ennen heitetään järveen.
Viliina otti piletin.
Laulainen alkoi tuntea tulevansa hyvälle tuulelle, kun oli päässyt
erilleen tuosta mieltä vaivaavasta piletistä. Ja nähdessään, kuinka
kiitollinen Viliina oli, olisi hän melkein katunut, jos joku toinen
ennätti ottaa.
Olihan hän täten valmistanut sattumalta huvimatkan yhdelle, jota joka
hetki pakoitettiin orjamaisesti palvelemaan rahaa ja tukeuttamaan
sen saamiseksi kaikki harrastuksensa ja tiedonhalunsa. Tiesi miten
suurella vaivalla nekin pennit ovat haalitut kokoon, jotka nyt
säästyisivät toisiin tarpeisiin.
Jo puhalsivat soittajat torviinsa ja laivat irtautuivat laiturista.
Laulainen katseli surkutellen virkaveljeänsä, joka seisoi joukon
takana ja oli nostanut molemmat lapsensa käsivarsilleen, että ne
paremmin kuulisivat harvinaista, haluamaansa soittoa.