Edelliset. Leiokritos (äkkiä syöksyen esiin).
LEIOKRITOS.
Onnellinen näky, haa!
Sun, kansan häiritsijä, viimein tapasin.
(Lyö Leonteen kuoliaaksi).
Tää ota valtikasta, jota minulta
Sun häijy kätes pyysi ryöstää. Loppukoon
Noin kukin kurja, maansa rauhan rikkoja.
TEKMESSA.
Voi, voi nyt valitus vaan täällä kaikukoon!
LEIOKRITOS.
Se siis on tehty, ilomielin käännyn nyt
Pois hänestä, pois verestä ja vihasta
Luo hänen ensin, joka voiton mulle soi,
Ja vahvisti mun valtani tuon kuololla.
Zeus, kaikkivoipa, kuningasten kuningas,
Mua kuule kun mä polvillani ollen nyt
Sua kiitän varjeluksestas ja armostas,
Ja lupaan hekatombin alttarillesi.
Mut yhden uhrin tunnen paljo kalliimman
Noit' eläimien verisiä paistia,
Sen poltto-uhrin, jossa polttaa ihminen,
Sun lepyttämäs, vihansa ja kostonsa.
Sen uhrin nyt mä tahdon sulle pyhittää.
Siis tänne, kansa, sua kutsuu kuninkaas!
(Kansalle, joka on kokoutunut hänen ympärillensä.)
Kas, tuossa makaa valtikkani pyytäjä;
Mua pelko ei nyt enää sotaan pakota.
Siis menkää kaikkialle, rauhaa, armoa
Kaikille huutakaa, jotk' ovat rikkoneet,
Ja sovintoa, rakkautta kullenkin.
On verta kyliin juossut, nyt se tauotkoon.
Julistakaa se ensiksi Leonteelle,
Julistakaa ett' isänsä hänt' odottaa
Nyt avoin sylin. Joutukaa!
(Joukko hajoaa.)
TEKMESSA.
Mies onneton!
Jos tosin olet se, jok' olevan sä näyt,
Leiokritos, voi sua, tuhatkerroin voi!
LEIOKRITOS.
Ken riemuani estää voivotuksillaan?
Sä onneton! Siks sua nimitän, vaikk' ei
Sun nimes ole vieras, olet varmahan
Tekmessa, jonka tulost' olen kuullunna.
TEKMESSA.
Se oon, sä Diiken koston uhri sokea.
LEIOKRITOS
Its' olet sokea, jumalten hylkäämä.
TEKMESSA.
Voi kurjaa sua, voi!
LEIOKRITOS.
Mut armo, rauha vaan
Suu osas olkoon, äiti parka, niillä jos
Voit sydäntäsi lohduttaa. Mä ymmärrän
Sun katkeruutes; suo sen toki leppyä.
Jos sallimus sai minun sulta ryöstämään
Ilosi suurimman, sä tiedä että se
On tapahtunut pakosta, ei tahdosta.
Voit luottaa että tahdon antaa pojastas
Mit' antaa taidan: lemmen, turvan, kunnian
Mä täällä sulle suon jos tänne asetut.
Jos tahdot muille maille kaukaisille, tai
Jos läheisille, laiva varustettu on
Varoilla runsailla ja kunnon väellä
Sua saattamaan: vaan vihasi nyt aseta,
Se polttaa mieltäni.
TEKMESSA.
Kuin hellä puheesi
Mun mieltäin polttaa. Saattajani, kaatuneen
Luo mua johda.
LEIOKRITOS.
Suo mun sua kuljettaa,
Mä olen sulle arvoisampi saattaja.
TEKMESSA (langeten kaatuneen viereen).
Oi kallis kukka, kukkiessas katkaistu!
LEIOKRITOS.
Näät ihmistaimen usein nähdyn kohtalon.
TEKMESSA.
Oi, tämän veren vuodattaja keksivä
On kohta, kennen veri on.
LEIOKRITOS.
Äl' uhkaile!
Ei uhkaus, vaan murhe heikon voima on.
TEKMESSA.
On halpa murheeni sun murhees rinnalla.
LEIOKRITOS.
En pelkää ennustustas, uhkaustas en.
TEKMESSA (irroittaen Leonteen kypärän ja kohottaen hänen päätänsä).
Kun näät sä kasvot nuo, mua silloin uskot kai!
LEIOKRITOS.
Leontes!
TEKMESSA.
Tunteeko nyt isä poikansa?
LEIOKRITOS.
Leontes!
TEKMESSA.
Siks tää kallis uhri mainittiin.
LEIOKRITOS.
Leontes, onko taivaan suuret jumalat
Mua rangaisseet?
TEKMESSA.
On miekkaa syvään leikannut
Ja hengen majan murtanut, hän kuollut on.
LEIOKRITOS.
Hän kuollut kautta miekkani! Oi ihminen
Kuink' on hän halpa jumaloiden edessä;
Vaikk' onkin jalo, on hän heille leikki vaan,
Siis heidän tahtoansa yksin noutakoon.
Jos omast' edestään, ei heidän edestä,
Hän jotain tekee, turrnioks se hälle on -- -- --
Hän kuoli kautta miekkani! Se, jumalat,
Ol' päätöksenne, kuoli ehkä vihaten,
Oi katkeruutta, sitä miestä, joka ois
Tuhansin kerroin kuollut hänen edestään.
TEKMESSA.
Jos lohdutuksen lause huoles helpottaa,
Se kuule: kuoloon saakka rakasti hän sua!
LEIOKRITOS.
Ken sanoo sen?
TEKMESSA.
Viime huokauksensa,
Jonk' omisti hän sulle nyt sun tullessas.
LEIOKRITOS.
Oi kallis lapsen sydän, senkö palkan sait?
Mut vaikka rakkautes lisää tuskaani,
Se lohdutukseni on myös. Leontes, oot
Mun omaisuuten' ainoa myös kuoltuas.
Josp' oisin sua rakastanut vähemmin
Ja neuvoasi seurannut kun varoitit
Mua usein vallan pettävästä loistosta!
Mut rakastinko valtaa itse tähteni?
En, sun vaan tähtesi. Mä sulle perinnöks
Sen jättääkseni sodin vasten sinua
Ja jumaloita, ihmisiä, itseäin.
Sä unelmaini Salaminin kuningas,
Nyt nuku kruunutta, mut myöskin huolitta
Helmoissa jumaloiden, joiden asiaa
Maan päällä valvoit. Ma en voi noin nukkua.
Valittamatta tuskan tään oon kärsivä
Kun taivaallisien sen tiedän sallimaks,
Ett' oisin mä myös todistaja voimainsa.
Niin, raskas muuttuu helpoks heidän tahtoissaan
Ja mahdolliseks mahdoton, sen todistan.
TEKMESSA.
Oi herkeä, sä olit vihamiehemme,
Viel' olet se, mut puhees särkee syömmein.
LEIOKRITOS.
Miks mua kutsut vihamieheks? Viha on
Maan päällä vaan; en maahan kuulu, kotini
On tyyni tuonela, Leontes siellä on.