Maan oman pojiks' itsemme me katsomme,
Me nuoret, niin myös sunkin tehdä tulisi.
On Salaminin käsky meille kallihin;
Ja jos se huutaa ankaralla äänellä:
Kukista hirmu-haltia, maan sortaja;
Ei silloin kenkään meistä viivy epäillen,
Mut meitä johtaa tulee sinun.
LEONTES.
Hurja mies!
Mua etkö ymmärrä, vai halveksitko sä
Mun hellää varoitustani, kun rohkenet
Kapinan huutoa nyt vielä uudistaa?
Jos vielä tuota kieltä käyttää uskallat,
Mä tällä kaksiteräisellä miekallani
Sun pääsi häijyn kieles juureen halkaisen.
Sä ymmärrätkö nyt mun mielipiteeni?
HYLLOS.
On selvä puheesi, mä sua tottelen,
Sen teen mä rakkaudesta, en pelosta.
LEONTES.
Mä luulen hukkunut tuo kättään liikutti.
HYLLOS.
En aatoksissani mä sitä huomannut.
LEONTES.
Oi eikö täällä lääkäriä parempaa
Meit' ole? Eikö taito ruohoin voimalla
Vois tuottaa apua?
HYLLOS.
Suo tänne kutsua
Sokea vaimo; vaikka onkin sokea
Hän tietää, näkee enemmän kuin näkevä.
LEONTES.
No, nouda hänet!
HYLLOS.
Häntä tänne johdattaa
Voi ehkä saattajansa. Jos hän saapuu, pois
Mä mennä saanen.
LEONTES.
Kas, mun isän' lähestyy.
Nähnenkö unta, onko tuo Leiokritos,
Niin muuttunut, niin tyyni nyt ja iloinen
Kuin äsken synkkä, suruinen. Oi jumalat!
Mit' on nyt tapahtunut? Muuttaneetko on
Lähettiläät, vast'ikään tänne saapuneet,
Hyvillä sanomilla hänen mielensä.
Mä heiltä ihmetellen kuulin, ett' ois hän
Pelastamahan käskenynnä kaikkia.
Nyt ihme suurin kun nään hänen tuommoisna.