Leiokritos. Leontes.
LEIOKRITOS.
Leontes, jalo poikani! Kuink' edistyy
Sun jalo työsi ihmis-avun annossa?
LEONTES.
Yks, näät, on pelastettu meren vallasta
Mut kuolon ei.
LEIOKRITOS.
Hän näkyy syvään nukkuneen,
Ja paha ol' ett' apuamme viivytti
Nuo asiat ja pahin niitten suhtehen,
Jotk' aallot nieli. Ehkä kansalaisia,
Helleniläisiä ne oli. Orja vaan
On tää ja jos vaan katsoo hänen vaatteitaan,
On muukalainen, ostettu tai ryöstetty.
LEONTES.
Pukunsa, pedon pikemmin kuin ihmisen,
Sen luulon todistaa; mut katse kasvojaan,
Oi isä, liekkö Hellaan maassa syntynyt
Tuon valjun nuorukaisen kuvaa kauniimpaa?
LEIOKRITOS.
Haa!
LEONTES.
Mikä jalous on tuolla otsalla!
LEIOKRITOS.
Mi näky!
LEONTES.
Noiden silmäin kanssa sammuneet
On varmaan monet salamat.
LEIOKRITOS.
Oi ihmettä!
LEONTES.
Nuo huulet, uhkaavaiset vielä kuolossa,
Ja kuinka hellät kuitenkin! Hän varmaan on
Helleniläinen, vaikk' on kova onnensa
Hänt' asettanut halpaan tilaan.
LEIOKRITOS.
Olit laps
Kun Trojaan riensi sankarimme. Muistatko
Sä kilpiurost' Aiasta?
LEONTES.
On silmissäin,
Kuin öinen näky, laivasto ja sankarit;
Mä muistan lähdön riemut, valitukset myös;
Jaloa sankaria, joukon johtajaa
En muista.
LEIOKRITOS.
Tuohon nuorukaiseen silniäs luo.
Juur semmoinen ol' Aias, vähän vanhempi
Ehk' oli hän, mut kasvoiltansa pulskempi
Ja loistavampi voimissansa nuoruuden,
Vaan muuten kaikin puolin yhden näköinen,
Niin että hämmästyin kun hoidettavas näin.
LEONTES.
Voi, isä, meitä, voi, jos oisi sallimus
Eurysakeen nyt rantahamme saattanut.
LEIOKRITOS.
En tiedä minkä turmion hän meille tois,
Kun makais kuolleena kuin nuorukainen tää.
LEONTES.
Hän näyttää kuolleelta, mut elpyis uudestaan
Jos häntä taitavasti hoidettaisiin vaan.
LEIOKRITOS.
Tääll' onko ketään taitavata hoitajaa?
LEONTES.
Sokea vaimo kalastajan majassa
On toivoni, mä tänne hänet kutsutin.
LEIOKRITOS.
Mut jos hän Aiaan pojan henkiin herättää?
LEONTES.
Se oisi onnensa, mut meille turmio.
LEIOKRITOS.
Huoletta ole, auta häntä minkä voit.
Ken ikään lienee hän, ei vaan Eurysakes
Hän ole, syvään nukkuu Aiaan suku jo
Eik' ihmistaito sitä enää herätä.
LEONTES.
Oi ilosanomaa! Mä oikein lienenkö
Sua, isä, ymmärtänyt.
LEIOKRITOS.
Aika surkea
On kadonnunna, jona pelvon orjana
Mun täytyi poveen peittää parhaat toiveeni.
Nyt kuninkaana olla saan, saan tahtoni
Ja työni yhteen sovittaa. Ei horju, ei,
Mun valtikkan', on kuollut kilpailijani.
LEONTES,
Ja miten, missä? Ken toi ilosanoman?
LEIOKRITOS.
Sen Spartan kuninkaalta, Menelaolta,
Toi lähettini äsken. Missä, mitenkä
Eurysakes on kuollut, en mä tutkinut,
Ja tutkia en huoli; todeks kuolonsa
On ilmoitettu minulle, se kyllin on.
LEONTES.
Oi suuret jumalat! nyt loppui huoleni,
Jok' ilopäivää nuoruuteni pimitti
Ja sorti elon innon. Nyt se loppui siis.
Nyt kirkas tulevaisuus mua odottaa
Ja pitkä ikä, Moirain langan lupaama.
LEIOKRITOS.
Nyt vasta valtikkani mulle iloks on,
Kun saan sen jättää perinnöksi miehelle,
Jok' ymmärtää sen arvoa, kun havaitsen
Miten jo miellyttää se sua toivossa.
Sä ennen olit kylmä; valtaa, kunniaa,
Noit' elon kultalahjoja, sä halveksit.
Nyt onnellinen olen, täys' on toivoni,
Kun onneni myös sinä tunnet, tahdot myös
Siin' osaa ottaa.
LEONTES.
Nyt siis olet kuningas;
Ja oikeutta Salaminin hallintoon
Ei kellään ole suurempaa kuin sulla on.
LEIOKRITOS.
Viel' elää Teukros entis-suvun sukua,
Mut hältä puuttuu ystäviä, voimia.
LEONTES.
Jos tuliskin hän sotajoukkoineen, mi siis?
Miekalla oikeutta miekan vastataan,
Muut' oikeutta ei oo hällä. Telamon,
Isänsä, hänet hylkäs jo ja vihassaan
Pois ajoi kodistansa, Salaminista.
Hän miekkaan vaan ei oikeuteen luottaa voi.
Ken häntä pelkää?
LEIOKRITOS.
Sua siis Eurysakes
Peloitti oikeudellansa valtikkaan?
LEONTES.
Ol' oikeudessansa voima verraton.
LEIOKRITOS.
Niin, jos se oisi tunnustettu, muuten ei.
LEONTES.
Se kiellettynä kauheampi ollut ois
Mun silmissäni.
LEIOKRITOS.
Nyt sä lasket leikkiä!
LEONTES.
En isä. Kuninkaana jos Eurysakes
Ja tunnustettuna ois tänne tullut, sä
Häll' oisit kieltämättä vallan antanut.
Mut jos hän ois vaan valtaoikeudellaan
Ja yksin ystävittä tullut vaatimaan
Taas valtikkaa, jok' oli ollut isänsä,
Oi silloin.
LEIOKRITOS.
Miekkani ois riidan ratkaissut.
LEONTES.
Mä sitä, isä, pelkäsin, mut ensin ois
Tuo miekkas meidän välillämme päättänyt.
LEIOKRITOS,
Hänt' olisitko puolustanut hengelläs?
LEONTES.
Ja oikeuttaan miekallani, vaatinut
Velvollisuus sit' oisi.
LEIOKRITOS.
Isääs vastaan myös
Sua ryntäämähän vaatinunna puolesta
Tuon muukalaisen?
LEONTES.
Kuule, mitä aina oon
Ma kauhistunut tulevaista miettien
Ja muistaissani mikä tapahtua vois;
Mun alakuloisuuteni nyt ymmärrä.
Mä vaivoissani aattelin, ja nukkuen,
Kun joskus sylihinsä armas unetar
Mun sulki säälivästi, aina uneksin,
Ett' Aiaan poika ehkä tänne saapuisi
Ja valtikkansa anastetun vaatisi.
Mä silloin välillänne oisin seisonut
Ja nähden isän tuossa, tuossa ruhtinaan,
Mun oisi tullut valita.
LEIOKRITOS.
Haa, vaikea
Tuo vaali sangen!
LEONTES.
Eipä juur niin vaikea
Kuin raskas sekä sydäntäni särkevä,
Kun päätökseni tein jo.
LEIOKRITOS.
Kuinka kuuluu se?
LEONTES.
Mua rakkaus sun avuksesi vaatii, mut
Velvollisuus mun kuningastan' auttamaan.
Jos semmoisna hän vaatii turvaa käteni,
Sen nostan sua vastaan, vasten kaikkia.
LEIOKRITOS.
Kuin miettiväinen tieto-viisas unhotat
Sä aatteen tyhjän tähden luonnon kaikki lait
Ja tosi-olot. Suuttunenko, poikani,
Vai nauranenko? Hyv' on, ettei sallimus
Suo houreillesi tilaa työhön ryhtymään.
Unohtukoon se. Aika uusi alkaa nyt.