Leontes. Hyllos.
HYLLOS.
Pois käskit kansan, käskit meidät jättämään.
LEONTES.
Mit' auttaa meitä tyhjä uteliaisuus?
HYLLOS.
Mun käskit jäämään, olen huono auttaja.
LEONTES.
Sä tahdot auttaa sä, sen tekos todistaa.
HYLLOS.
Myös muut niin tehneet ois, jos ois vaan tohtineet.
LEONTES.
Kai tuulen, meren myrsky heitä säikytti.
HYLLOS.
Ei ne, mut isäs viha meitä uhkaava.
LEONTES.
On tämän nuorukaisen hengen kipuna
Kai syvään nukkunut, jos ei sit' aalto lie
Jo sammuttanut. Mene, vuode valmista
Puun suojaan tuohon, jossa hän saa levätä
Siks kunnes hänen herättävät jumalat,
Me turhaan koemme.
HYLLOS.
Nyt kuule, ruhtinas,
Mun ajatukseni, vaikk' et sä tahtone
Sun isästäsi kuulla mitään. Vihattu
Leiokritos on täällä. Eipä yksikään
Hänelle sydämmestään soisi onnea;
Toist' ahneus ja toista pelko pakottaa.
Ei rakkauskaan kuninkaihin entisiin
Vihamme syynä häneen ole; isät vaan
He Aiaan ynnä Telamonin muistavat.
Me nuoret hänen tekojansa vihaamme,
Juur' julmaa, väärää väkivaltaisuuttansa.
Myös sinun täytyy varmaan niitä vihata.
Mut sano sana vaan, me sua seuraamme
Jos minne käsket; tule kuninkaaksemme.
Sua rakastamme, suosimme ja tunnemme
Myös mitä sydammessäs kätket. Tekosi
On todistanut jalouttas ylevää.
Siis ota valtikka ja poista häpeä.
Jok' isäin maata painaa: väkivalta vaan
Se täällä vallitsee, ja ihmisapua
Nyt täällä hädänalaiselta kielletään.
Me sinuun turvaamme.
LEONTES.
Eubulos onpiko
Sun isäs, kalastaja, jonka puolesta
Sä äsken vasten väkivaltaa taistelit?
HYLLOS.
Miks' kysyt, ruhtinas? Ei tuntematonta
Lie sullo ett' Eubulon poika olen mä.
LEONTES.
On mulla myöskin isäni, Leiokritos.