Edelliset. Kansaa.
KANSA.
Sä kutsut meitä tänne, poika Paonin.
RHAISTES.
En syyttä. Aikaan sopivaan nyt jouduitte,
Tuon miehen väkivaltaa hillitsemähän.
KANSA.
Tuon vanhuksenko, vaiko nuorukaisen tuon?
RHAISTES.
Tuon nuoren hurjan, jonka kourat soudussa,
Työss' orjan kovettuneet, kunnes tappeluun
Ne airojensa kovuudella käytetään.
KANSA.
Sinuhun koskea hän onko rohjennut?
RHAISTES.
Viel' enemmän. Kas kädessänsä simpukka!
Sen on hän multa ryöstänynnä.
KANSA.
Ylpeäks
Isästä ylpeästä olet syntynyt.
HYLLOS.
Se meidän ompi. Omamme mä otin vaan.
RHAISTES.
Nyt Salaminin miehet, kuulkaa, tiedätte
Ken minä olen, kuka ompi ukko tuo,
Ja kuinka hän siit' asti, kuin Leiokritos
Sai vallan täällä, vastustanut häntä on,
Mut minä puolustanut. Teukros Kyyprosta,
Tuon vanhan Telamonin poika hyljätty,
Kun äsken tuli tätä saarta valtaamaan,
Ol' ukko tämä vihollisten vakooja,
Mut minä seisoin kuninkaani puolella.
Siit' ompi mulle maine, hälle häpeä,
Ja mulla maansa, hällä mökki niemellä.
Mä kysyn: vääryydelläkö nyt omistan
Mit' omisti hän ennen?
KANSA.
Jumalat, ne vaan
Sit' asiata tutkikoot. Sun kertomaa
Me todeks tiedämme.
RHAISTES.
Siis vielä kuunnelkaa!
Mä tulin tähän rantaan. Kaukaa näin jo kuin
Tuo vanhus kätki povellensa simpukan
Mua pettääksensä, siten juuri näyttäen
Ett' omakseni itsekin hän katsoi sen.
Ja kenen jollei mun se oisi oleva?
Jos mun on ranta, niin on vesi myöskin mun
Ja mit' on vedessä. Siin' oli simpukka.
Se siis on mun. Sen otin; vanhus tunnusti
Sen omakseni niinkuin kohtuullistakin.
Tuo nuorukainen hävytön ja parraton
Sekautui silloin asiaan ja sieppasi
Tuon kalun, isänsä jo mulle antaman.
Sellaista tapaa jos nyt täällä suositaan
Ett' eivät isiänsä pojat tottele,
Ett' omaisuus on väkivallan käsissä,
On paras meille, jotka harmaaks muutumme.
Pois muille maille mennä, taikka etsiä
Lain vanhan turvaa tuonen haamuin seurassa.
Siis päättäkää te maamme miehet vapahat,
Te, joiden tulee järjestystä valvoa.
EUBULOS.
Sä herja hävytöin, oi mistä sanoja
Varustetuita vaskinuolilla mä saan
Nyt lävistämään haarniskatas, tehtyä
Valheesta, väkivallasta? Ma olenko
Maan vihollista puoltanut? Vai vihamies
Ol' Teukros, Telamonin poika ylevä?
Hän tuli tänne muutamilla miehillä
Veljensä pojan valtikkaa vaan hoitamaan
Siks kun hän saapuis itse saareen isäinsä.
Mä silloin käskin hänen, tosin varottain,
Omalle maalleen varovasti astumaan,
Kun tiesin sun ja kuninkaasi nykyisen
Hänt' aikovanne väijymällä murhata.
Mut sen nää miehet tietää niinkuin kaikki muut,
Äl' usko näiden ilkityötäs puoltavan
Vait'olollaan. Jos pelko heit' ei hillitseis,
He vastaisivat kivillä, ei sanoilla.
Mill' oikeudella, sen he kyllä tietävät,
Sä maani veit ja kuinka väärin sysättiin
Ma niemekkeelle, jossa kasvaa tuskalla
Vaan orjantappuroita louhen lomissa.
Sä väittää rohkenet, ett' olen simpukan
Omakses tunnustanut, että poikan' on
Sen vasten käskyäni sulta ryöstänyt,
Niin häntä syyttömästi tässä soimaten.
Mit' otit multa väkisin, sen otti hän
Pois väkisin. Mä hänen työnsä hyväksyn,
Jos koht' ois paremp' ollut väkivallatta.
Se kuule nyt ja kosta kuinka taidat, voit:
Mut liukkaan kieles lausehita säästä vaan.
KANSA.
Kun ihmis-raukkaa kohtaa viha jumalten
Ei ole kyllin että riemut raukeaa,
Ett' astuu köyhyys rikkauden asuntoon,
Ja vaipuu voima, terveys ja kauneus,
Mut kärsivällisyyskin katoo, joka aina
On nöyrä kohtaloiden myrskyissä ja ei
Rupea mahtavampaa vastaan ryntäämään.
Eubulos, olet loukkaavilla sanoilla
Vihoittanunna tämän miehen, jota et
Sä onnen päivinäskään voinut vastustaa.
Mut poika Paonin, sä ole laupias!
Se ihminen, jok' unhottaa, ja anteeksi
Voi antaa, on kuin päivän valkeus, jok' ei
Valitse eikä arvele mut loistaa vaan.
Suo hänen pitää simpukka, jonk' antanut
On hälle onnensa. Sull' on se kuitenkin
Vaan aivan halpa lisä rikkauteesi.
Se hälle kaikki on. Hän sillä lievittää
Voi kauvan puutettansa. Suosii jumalat
Ain' antavata kättä, eikä ottavaa.
RHAISTES.
Se onko neuvonne?
KANSA.
Ei meillä parempaa.
RHAISTES.
Siis todeks nään nyt mitä itse aavistin
Ja puheest' äsken kalastajan käsitin,
Ett' aina kovempata ruoskaa tarvitsee
Uus kuninkaamme kesyttääkseen kansaansa.
Ei saa hän luottaa nöyryytehen liukkaasen,
Jok' ilmestyypi kasvoissa ja puheessa.
Nuo vanhat muistot väijyy niiden takana
Työn, tuhon tekoon tilaisuutta odottain.
Hyv' on ett' olen päässyt teitä tuntemaan
Ja mitä salailette sydämmissänne;
On vaarallisin tuntematon vihamies.
KANSA.
Noin älä meistä päätä, Rhaistes, vihamies
Ei neuvois sua laupiuteen jumalten.
RHAISTES.
Se onko ystävä, ken kieltää apunsa,
Kun toinen, ahdistettu, sitä anelee?
KANSA.
Sinua rukoilla me rohkenimme vaan.
RHAISTES.
On turha rukouksenne. Nyt auttakaa.
KANSA.
Tuoll' apu näkyy, apuamme suurempi.
Hän, kuninkaasi poika, nuori sankari,
Jok' äsken rannallamme Teukron kohtasi
Ja voittajana hänet laivaan pakotti
Pakenemahan särjetyllä kilvellä,
Hän lähestyy. Nyt hälle valita. Hän voi
Sinulle antaa avun paremman kuin me;
Uskollisuuttas palkita myös taitanee.