Rhaistes. Edelliset.
RHAISTES.
Mies, sä mitä kätkit poveesi?
EUBULOS.
Kas, Rhaistes, minkä runsaan saaliin saavutin!
Mureenan suuren, sardelia kauniita,
Jollaisia ei ennen ole pyydetty.
Valitse suurimpia, koska saatavaks
Lajista kustakin sä vaadit suurinta.
Kotiisi mene, tuota niitä orjallas.
RHAISTES.
Nyt olet nopsa mulle osan' antamaan.
EUBULOS.
En tahtois että helle sitä turmeleis.
RHAlSTES.
Salailet toisen syyn sä alla manttelis.
EUBULOS.
Se tosi, nälkäni, jok' ankarasti nyt
Mua tuohon louhiniemen kotiin kiiruhtaa.
RHAISTES (Äkisti tarttuen hänen poveensa.)
Sä syytät nälkää. Siihenkö mä tartuin nyt?
En sitä ennen nähnyt käsin pidellyks'.
EUBULOS.
Voi ettei voima mulla ole entinen!
Mä laske, ellös revi vaatteitani.
RHAISTES.
Kas, Zeus!
Kas purppurainen simpukka, jok' arvosta
On lammaslauman! Tuota tahdot salata?
Nyt tiedän, ukko, millä keinoin hankit sä
Nuo uhriviinisi ja paistit, joita ain'
Sä poltat rukoillessas, jotta palajais
Tuo Aiaan suku; nyt mä kaikki ymmärrän.
Mut tiedä: toinen suku täällä vallitsee.
Se kuningas, jok' ystävistä eroittaa
Voi viholliset, osans' antaa kullenkin,
Pahoille pahan, hyvän uskotuillensa.
Ei suvaitse hän, että vihamiehenä
Sä ryöstät aarteet ystäväinsä vesistä,
Ja niinkuin mänty, louhen lomaan kätketty,
Hyvästi höystyt, kasvat päivä päivältä.
Sen sanon ettet toiste pitäis voittonas
Jos joskus onnistuisit kavaluudella
Varastamahan multa omaisuuttani.
Ei rikkaana, se tiedä, kerjäläisnä vaan
Sun olla täällä, saarell' isäis, sallitaan.
EUBULOS.
Kuin kättes työ jo onko valmis kieleskin?
RHAISTES.
On valmis. Kuulit syyn, miks' otin simpukan.
EUBULOS.
Oi onnettoman kohtaloa! Jumalat,
Kosk' ompi väkivallan tulva paisuva
Salpansa löytävä? Vai ettekö te nää
Kuink' aina paha paisuu, hyvää poljetaan?
Vaan siitä kyllin. Kielet kieltäin paremmat
Valittaneet sit' ovat, jalot ruhtinaat,
Sukua Zeusin, siitä turhaan huokailleet.
Tok' kysyn sulta, joka röyhkeästi noin
Mua petoksesta muka kehtaat syytellä,
Ken meist' on pettäjä? Sä, joka yhtenään,
Kuin kaarna lainehilla, muutat valtiaa,
Vai minä, joka Bakkosvesan tavalla
Samalla varrell' ylennyn ja vaivun myös?
Ei kauan sitten Telamoni kuninkaan
Edessä ryömit, hänen poikaans' Aiasta,
Jaloa sankaria teko-nöyrästi
Kumarsit. Silloin olit köyhä, rikas ma.
Mun oli pelto, jota nyt sä viljelet,
Mun karja, jota syötät Xuthos vuorella,
Mun oli huoneet, joita nyt sä omistat.
Mist' on tuo muutos?
RHAISTES.
Mitä? Tuota kyselet
Sä, jok' et mitään huoli sallimuksesta,
Et jumalien säännöistä; ne syöksevät
Ja ylentävät kuningaita.
EUBULOS.
Troiassa
Ol' Aias tuskin kuollut kautta miekkansa,
Ja Telamoni suruhunsa sortunut
Kun sinä, heidän hyvyytensä unhottain
Ja Aiaan pojan kotimaastaan hyljätyn,
Kuin orja ryömit uuden herran jaloissa
Niin saadaksesi osan hänen saaliistaan.
Nyt louhikolla asun mä, sä laaksossa.
Mun rikkahaksi sanoit; eikö kätesi
Mun manttelini alla äsken tuntenut
Kuin karkea on rintain suolavedestä?
Vilussa, helteessä mä aaltoin selillä
Öin päivin puuhailen jo vanha, väsynyt
Halvassa työssä halvimmasta palkasta.
Partaalla lähteen venyt sinä varjossa
Miedoilta tuulosilta jäähdytettynä,
Ja seppeleissä maljaa seppelöittyä
Sä tyhjennät. Ken meist' on kadehdittava?
Mut tiedä: verkon saaliilla niin kauan kuin
Voin lampaan lunastaa ja viinipisaran,
Oot uhritulen niemeltäni näkevä.
Ja voimani jos pettää, jos mä merestä
En antimia pyytää voi, niin uhriksi
Mä hakkaan poikki tämän heikon käteni
Ja jumalille lahjaksi mä poltan sen,
Edestä kuninkaani, onnen entisen,
Ja että nähdä saisin pojanpoikansa
Ja sukunsa myös täällä vielä loistavan.
Nyt ota saalis, mene, kuulit lauseeni.
HYLLOS.
Ei päinsä käy.
RHAISTES.
Sä myös.
HYLLOS.
Pois anna simpukka.
RHAISES.
Sä mieletöin, vai kädestäni ryöstäisit
Mi minun ompi.
HYLLOS.
Meidän on se, eikä sun.
RHATSTES.
Pois!
HYLLOS.
Kyllä; kun sult' olen saaliin temmannut.
RHAISTES.
Sä hurja, uskallatko ylpeydessäs
Sun valtiasi uskottua vastustaa,
Ja etkö pelkää rangaistusta hirmuista
Sua odottavaa?
EUBULOS.
Poika, heitä, paremp' on
Nyt väistyä kuin vastustaa.
HYLLOS.
Oi isäni,
En meidän tähden vastusta. Kyll' oppineet
Olemme kaikki kärsimähän helposti,
Mut kaikkea mä uskallan tuon surevan,
Sokean vaimon tähden, joka tottunut
On eloon parempaan ja meille turvaton
Nyt paennut. Ei meidän ruokiin tottunut
Hän ole, eikä ennen ole kantanut
Niin halpaa pukua kuin nyt on hänellä.
Hänt' auttaaksensa antoi tänään jumalat
Tuon lahjan. Pelvostako rosvon käsihin
Sun jättäisimme?
RHAISTES.
Odota, hoi kansa, hoi!
Nyt katsotaan ken voiton viimein saapa on.