Samat ja Skotinin.
SKOTININ. Tässä minä olen.
STARODUM. No, mitäs asiaa sinulla on?
SKOTININ. Onpa minulla oma asiani.
STARODUM. Millä voin sinua auttaa?
SKOTININ. Kolmella sanalla.
STARODUM. Anna kuulla, mitkä ne ovat!
SKOTININ. Syleile minua lujasti ja sano: Sofia on sinun.
STARODUM. Etköhän vaan suotta pyydä -- eiköhän sinun vielä sietäisi
asiaa ajatella?
SKOTININ. En minä koskaan ajattele ja tiedän jo ennakolta, että joll'et
sinäkään rupea ajattelemaan, niin Sofia on minun.
STARODUM. Sepä kumma! Et näy olevan niinkään tuhma, mutta haluat, että
minä antaisin sisareni tyttären vaimoksi miehelle, jota en tunne.
SKOTININ. Kun et tunne, niin sanon. Minä olen Taras Skotinin enkä
ole sukuni ensimmäinen. Skotininien suku on suuri ja vanha. Meidän
esi-isäämme et löytäisi mistään sukuluettelosta.
PRAVDIN (nauraen). Saatte meidät pian uskomaan, että esi-isänne on
Aatamiakin vanhempi.
SKOTININ. Ja entäs sitten, jos vähän olisikin...
STARODUM (nauraen). Se tahtoo sanoa, vaikka esi-isäsi olisikin luotu
kuudentena päivänä, niin sentään vähän ennen Aatamia...
SKOTININ. Ihanko todella? Te siis ajattelette hyvää sukuni vanhuudesta?
STADORUM. Niin peräti hyvää, että ihmettelen, kuinka sinun sijassasi
voisi valita vaimoa muusta kuin Skotinien suvusta.
SKOTININ. No mutta ajatteles nyt, kuinka ihanaa Sofian olisi elää minun
kanssani. Hän on aatelisnainen.
STARODUM. Oletpa sinä mokoma! Senhän vuoksi juuri sinusta ei ole hänen
sulhokseen.
SKOTININ. Mutta sen olen saanut päähäni. Antaa ihmisten haukkua, että
Skotinin nai aatelisneidon -- minä en siitä suutu.
STARODUM. Mutta Sofiasta ei ole yhdentekevää, kun sanotaan, että
aatelisneito meni naimisiin Skotininin kanssa.
MILON. Sellaisesta arvoerosta olisi onnettomuutta teille kummallekin.
SKOTININ. Pyh -- mutta mitäs tuo siinä kiistelee arvosta? (Hiljaa
Starodumille). Aikooko tuokin pyrkiä Sofian mieheksi?
STARODUM (hiljaa Skotininille). Taitaa sillä olla semmoinen aie.
SKOTININ (samoin hiljaa). No sun hitto!
STARODUM (samoin hiljaa). Siinä sitä ollaan.
SKOTININ (ääneen, viitaten Miloniin). Kumpi meistä on narri? Ha-ha-haa?
STARODUM (nauraen). Kyllä näen, kumpi on narri.
SOFIA. Eno kulta, minusta on niin hanskaa, että te olette noin
iloisella tuulella.
SKOTININ (Starodumille). Kas sinua! Aika iloinen sä oletkin. Ja äsken
minä vielä luulin, ett'ei sinun kanssasi voi oikein puhuakaan. Et
sanonut minulle sanaakaan, mutta nyt naurat makeasti minun kanssani.
STARODUM. Sellainen on ihmisluonto, ystäväiseni! Eihän sitä aina olla
samalla päällä.
SKOTININ. Siltä se näyttää. Olinhan minä äsken sama Skotinin, mutta
sinä äkäilit.
STARODUM. Siihen oli muuan syy.
SKOTININ. Syyn kyllä tiedän. Semmoinen minäkin olen. Siellä kotonani,
kun menen katsomaan sikolättiä ja näen sioissa jotakin epäjärjestystä,
silloin aina tulen vihapäälle. Ja samoin sinä -- mutta älä kielittele
-- kun poikkesit tähän taloon, huomasit sisareni kodin olevan kuin
sikolätin -- ja se sinua äköitti.
STARODUM. Sinä olet minua onnellisempi. Minua suututtavat ihmiset.
SKOTININ. Ja minua siat.